Printtaa tämä artikkeli Printtaa tämä artikkeli

Kuvien rajaus

Kuvankäsittely eli kuvien editointi – kuten kotivideotkin – kuuluvat tämän sivuston perusaiheisiin.  Parhaiden kuvausolosuhteiden jälkeen on ajankohtaista ottaa kuva-asiat esille.  Nyt käsitellään kuvankäsittelyn perusteita;  mitä pitäisi tehdä, miksi ja miten?

Aiheen tähän artikkeliin perusasioista antoivat kesän kokemukset.  Oli tilaisuus nähdä ihmisten ottamia valokuvia ja niistä tehtyjä esim. valokuvakirjoja.  Hämmästyttävää oli todeta, että kuvia ei oltu juuri mitenkään käsitelty.  Mistä tämä voisi johtua?

Arvelen, että yksi tärkeimmistä syistä on, että kuvankäsittely koetaan vaikeaksi. Tämä ei olekaan mikään ihme, sillä kuvankäsittelyn ohjeet ja opaskirjat antavat selkeästi sellaisen käsityksen.  Niissä kuvista lähdetään tekemään jonkinlaista taidetta, valokuvaamisen osaamisen ”monumenttia”.  Opetetaan, miten kuviin tehdään muutoksia, upotetaan sisältöä, poistetaan turhia yksityiskohtia jne.  

Näin saadaan kuvia, jotka eivät ole enää alkuperäisen kaltaisia vaan niiden muunnelmia.  Hienoja toki, mutta tätäkö sitten kuvankäsittely on?  Tähän on painavasti sanottava, että jokaisella alalla ja tekemisessä on aina huippunsa.  Mutta huipulle ei koskaan hypätä yhdellä loikalla.  Eikä kuvien editointia aloiteta kuvia kokonaan uusiksi muuttamalla.  Itse asiassa luovan valokuvauksen kilpailuissakin on ryhdytty suitsimaan kuvien ylenmääräistä jälkikäteen muuntamista.  Ehkä olisikin parempi järjestää kuvankäsittelyn kilpailuita eikä valokuvien?

Hyvä lukija.  Voit olla hyvinkin juuri niitä, joita kuvankäsittelystä monia kanavia käyttäen annettu käsitys on vieraannuttanut koko asiasta.  Pitäisikö minun ryhtyä kuvien kohdalla tuollaiseen muokkaustyöhön?  Ei minulla ole aikaa siihen perehtyä.

Siksi tässä aivan helppoja asioita, perusteita, jotka tekevät kuitenkin kuvista selvästi parempia.  Nämä keinot ovat hyvä perusta kuvien editoinnille.  Tästä pääset halutessasi myöhemmin eteenpäin jos vielä muita kuvien käsittelykeinoja tulet joskus tarvitsemaan.  Huomaat myös, että kuvankäsittelyn tärkeimmät toimenpiteet ovat yksinkertaisia ja tehokkaita!

 

Selvästi parempia kuvia

Tässä perusteista otetaan tarkemmin esille vain kolme toimenpidettä.  Nämä ovat niitä, joita eniten tarvitaan ja joista yleensä on myös eniten hyötyä.  Jos jaat kuvia tai teetät niistä kuvakirjoja, niin nämä toimenpiteet ovat helppoja ja nopeasti tehtyjä.  

Kuvan rajaus

Kaikissa kuvankäsittelyohjelmissa on rajaustyökalu.  Otsikkokuvana on valokuva koirasta rannalla, klikkaa se paremmin näkyväksi.  Ihan kiva, mutta koira on aika kaukana.  Yleensäkin kuvia parantaa se, että ne otetaan mahdollisimman läheltä.  Tai jos ei jostakin syystä ole niin päästy tekemään, niin kuvaa rajataan.  Henkilökuvissa rajaa turhat reunat pois ja henkilösi on tunnistettavissa, eivät kaukana olevia.

Useissa kuvankäsittelyohjelmissa rajauksen saa aikaan hiirellä vetämällä erityistä rajaustyökalua käyttämällä tai ilman sitä.  Tämän jälkeen Edit valikosta kopioi (Copy) ja uudelleen Edit ja sieltä Liitä uutena kuvana (Paste as new image) tai vastaava toimenpide.  Siinä se on.  Esimerkkikuvan rajauksen tulos näkyy paremmin viimeisessä pikkukuvassa, klikkaa suuremmaksi. Talletat rajatun kuvan ja se on rajattu hiirellä tekemäsi ohjauksen mukaan. Rajaus on tavallisin ja yksinkertainen kuvien parannus, perustoimenpiteiden runkoa.

Kontrastin ja kirkkauden säätö

Kontrasti – kirkkaus

Toinen perustärkeä kuvan ominaisuus on sen tummuus ja kirkkaus sekä tumman ja vaalean suhteet kuvassa eli kontrasti.  Näistä kontrastin muuttaminen on varsin toimivaa. Jos kuva on ”ponneton” eivätkä yksityiskohdat oikein erotu, niin lisätään kontrastia.  Liian tummat tai vaaleat osuudet saadaan mukavasti sopivammiksi. 

Sen sijaan liian tumman kuvan muuttaminen hyväksi kirkkautta lisäämällä on rajallinen ominaisuus.  Valoisuuden lisäys aiheuttaa helposti kuvan tummiin alueisiin vaaleata sumumaista sävyä.  Vaalennuksen lopputulos on hyvä kokeilla.  Tässä toimenpiteessä on hyötyä käytössä olevan kuvankäsittelyohjelman vaativuudesta, sillä se vaikuttaa kirkkauden lisäyksen laatuun.

Ylempänä pienoiskuva, klikkaa suuremmaksi, jossa on kuvaa paranneltu muuttamalla sekä kontrasti suuremmaksi että lisäämällä hiukan valoisuutta. Esimerkkikuvassa haluttiin tehostaa pääkohteen eroa taustaan nähden.

Kuvakoon säätöä

Kuvan koko

Kuvankäsittelyohjelmaa voidaan käyttää kuvankoon – tiedoston suuruuden – muuttamiseen esim. sähköpostiin sopivaksi.  Suosittelen kuitenkin yksinkertaisempia ja nopeampia keinoja sähköpostiin rajaamiseen.  Erityisesti vaativat kuvaeditorit vaativat enemmän aikaa jo pelkästään käynnistyäkseen, joten nopeammat apuvälineet ovat hyödyksi (katso tämän artikkelin linkeistä).

Mutta sitten on monta muutakin käyttötarkoitusta, joita varten kuvien koko pitää tarkistaa ja mahdollisesti muuttaa.  Useissa kuvankäsittelyohjelmissa kuvan koko löytyy kohdasta Image  -> Image size.  Riippuu alkuperäisestä koosta ja kuvan käyttökohteesta minkä kokoiseksi kuva esim. pienennetään.

Vieressä pienoiskuva tilanteesta, klikkaa näkyväksi.  Vastaavat apuikkunat riippuvat kuvankäsittelyohjelomasta.  Tässä on ilmoitettu kuvan leveys (Width) ja korkeus (Height).  Lukuja voi muuttaa haluamikseen.  Jos muutat esim. leveyttä, niin korkeus muuttuu automaattisesti sen mukaisesti että kuvan sivusuhteet pysyvät oikeina.  OK ja kuva työalueella muuttuu muutoksen mukaiseksi ja se on siitä tallennettavissa.

Kolme perustetta luvattiin ja ne ovat edellä.  Tietysti mieli tekisi, että muitakin tärkeimpiä kuvankäsittelyn ominaisuuksia käsiteltäisiin.  Palataan niihin tarkemmin tuonnempana.  Tulkoon tässä vain mainittua, että tällaisia mielenkiintoisia eikä kovin vaikeita toimenpiteitä ovat esim. kuvan värien säätö, tekstin lisääminen kuvaan ja yksinkertainen kuvamontaasi eli kahden tai useamman kuvan yhdistäminen.

Toivottavasti tämä sai sinut houkuteltua kuvia peruskäsittelemään.  Ja toteamaan että kuvankäsittely on tärkeimmiltä osiltaan sittenkin helpompaa kuin voisi luulla.  Näistä asoista voi myös kysyä tässä sivustossa.

 

Lisää tietoa neptunetissä

Kuvankäsittelystä

Kuvankäsittelyohjelmat valintaopas

PhotoFiltre – ilmainen monipuolinen kuvankäsittelyohjelma

Valokuvauksesta

Valokuvat järjestykseen – digikuvien organisointi

Valokuvien organisointi – löydä etsimäsi kuvat

Kuvien kaksoiskappaleiden poistaminen

Kun mennään – kamerat kuntoon ja mukaan

Kuvakoon muuttajia

Kätevä kuvien pienennys kaikkiin Windowseihin

Esimerkki videoita käsittelivistä atikkeleista

Videoeditorit valintaopas

 

 

 

 

Tagit: , ,