Printtaa tämä artikkeli Printtaa tämä artikkeli

 

Kilpailuvirasto tutkii DNA-PlusTVn määräävää asemaa

 

DNAn toimia tutkitaan


DNA on sekä kuluttajien että kilpailuviraston huolen aihe.  Sen monopolistinen asema maksuTVn markkinoilla on tutkittavana. Kuluttajaliitto on puolestaan perin juurin ärtynyt sen aggressiivisesta markkinoinnista operaattorina.

 

Kuluttajien kannalta monopolistiset yritykset ovat vakava huolen aihe.  Ne pystyvät säätelemään markkinoita omaksi edukseen. Kun hinnoittelussa ei tarvitse välittää kilpailijoista tietää se kohoavia maksuja kuluttajille.  

Näyttöä siitä mihin määräävä asema voi johtaa on jo DNAnkin kohdalla.  Yhtiö on kesken sopimuskauden ilmoittanut siirtyvänsä antennivastaanotossa käyttämään VHF-siirtoverkkoa.  Se siirsi muutamia maksukanavia tähän uuteen välitysysteemiin, vaikka VHF-verkko ei peitä läheskään koko maata.  Korvaukseksi jokin muodollinen pienennys laskutukseen siitä, että asiakas ei enää voi katsella tilaamaansa kanavaa.

VHF-verkkoon siirtyminen on kuluttajille kaikkea muuta kuin vain läpihuutoasia.  Tekniikka vaatii siihen oman antenninsa, oman HD-valmiin nauhoittavan digiboxinsa ja HD-televisoin.     On siis pakon edessä hankittava uutta kallista laitteistoa koska muuta vaihtoehtoa ei kaikille kanaville ole.  Tai sitten oltava ilman.  Ja kuten sanottu laitteetkaan eivät toimi vielä koko Suomessa.

VHF-tekniikkaan siirtymistä yhtiö näkyy käyttävän edukseen myös laiteiden myyntiä ja antenniasennuksia myöten.  Laajentunut kaupankäynti puetaan palveluiden tarjoamisen muotoon.  Edullisia ja asiakkaille helposti toteutettavia tarjouksia.

Mahdollinen määräävä asema, jota siis Kilpailu- ja kuluttajavirasto parhaillaan tutkii, sai alkunsa kun DNA osti Plus-TVn.  Tutkimisen kohteena on, onko kauppa laillinen juuri tuon määräävän markkina-aseman takia.  Kilpailu- ja kuluttajaviraston raportti on kokonaisuudessaan -> täällä.   Pitkän raportin lopussa kohdassa Ratkaisu todetaan: ”Kilpailu- ja kuluttajavirasto ryhtyy asiassa jatkoselvitykseen, jossa tutkitaan, estääkö käsiteltävänä oleva yrityskauppa kilpailulain 25 §:ssä tarkoitetulla tavalla olennaisesti tehokasta kilpailua Suomen markkinoilla tai niiden oleellisella osalla erityisesti siitä syystä, että sillä luodaan määräävä markkina-asema tai vahvistetaan sitä.”

 

Kuluttajaliitto vaatii DNAta lopettamaan ”aggressiivisen” ja ”uhkaavan” puhelinliittymien markkinoinnin

Kuluttajaliito toteaa, että DNA yrittää pelotella asiakkaitaan olemaan vaihtamatta operaattoria. Se paheksuu DNA:n harjoittamaa aggressiivista, uhkailua sisältävää markkinointia ja vaatii menettelyn välitöntä lopettamista. Lisäksi Kuluttajaliitto muistuttaa DNA:ta siitä, että kun numeronsiirtoprosessi on käynnistynyt, asiakas on jo tehnyt toisen operaattorin kanssa sopimuksen, josta ei pääsääntöisesti pääse nopeasti eroon ilman seuraamuksia.

Kuluttajaliiton lausunto kokonaisuudessaan -> täällä. 

Aggresiivinen markkinointi, niin maksukanavien kuin VHF-laitteiden tai puhelinliittymien, on kuluttajista epämiellyttävää.  Se ei jää kuitenkaan pelkästään tunnekysymykseksi, sillä kyseessä ovat myös selkeät kustannukset. Aika pitkälle on jo menty jos lainsäädännön avulla täytyy tiukentaa suuren yleisön keskellä toimivien yritysten valvontaa.

Mitä mieltä itse olet näistä kilpailuasioista?  Laita kommenttia.

 

Linkit

Kipailu- ja kulutajaviraston raportti

Kuluttajaliiton lausunto

 

 

 

EmailFacebookTwitterGoogle+LinkedInShare

Tagit:

Jätä kommentti

Voit käyttää näitä tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>