Printtaa tämä artikkeli Printtaa tämä artikkeli

 

Miten Windows 10 päivittäminen tapahtuu

 

win-10-paivitystila

 

Windows 10 myötä on käyttöjärjestelmän päivitykseen tullut niin paljon muutoksia, että asiaa on syytä tarkastella aivan erikseen.  Oleellista kympin päivityksessä on, että te tapahtuu muita koneita hyväksikäyttäen bit torrent -tyyliin eikä Microsoftin palvelimilta. 

 

Päivitys on automaattista, eikä siihen juuri voi itse vaikuttaa kuten aikaisemmin.  Microsoft näkyy keräävän suuriin päivityksiin todella mittavan paketin, jonka asentaminen kestää kotikoneisiin vaikka puolisen tuntia kaikkineen.

Windows 8.1 ja edellisiin verrattaessa päivitystapahtuma on erilainen.  Aikaisemmin oli Ohjauspaneelissa kohta Windows Update.  Nyt siellä ei sitä enää ole.  Sen sijaan päivittämiseen liittyvät tiedot ja valinnat löytyvät Asetuksista polkua Asetukset – Päivittäminen ja suojaus – Windows Update. Tästä sivusta on artikkelin otsikkokuva, klikkaa näkyväksi.

Aikaisemmin saattoi valita, minkälaisia – turvallisuus, toiminta, ajuri jne. – päivityksiä käyttäjä haluaa vastaanottaa.  Nyt ei valinnan mahdollisuutta enää ole.

Siellä on ensiksi kohta Päivitystila.  Siinä on lueteltuna esimerkiksi joukko päivityksiä, jotka systeemi tulee asentamaan koneeseen automaattisesti.  Tai jos haluaa, niin asennuksen voi tehdä heti painamalla nappia Asenna nyt.  Tarkastellessa listaa Windows rupesi juuri silloin automaattisesti päivittämään niitä koneeseen.  Päivitysten eteneminen näkyy otsikkokuvasta ja siinä olevasta sinisestä janasta.


win-10-paivityshistoria
Sen alla on linkki Päivityshistoria, jota klikkaamalla näkee, mitä päivityksiä koneeseen on asennettu. Tästä pikkukuva, klikkaa näkymään. Päivitä asetukset kohdassa on alakohdat: Muuta aktiivinen aika, Uudelleenkäynnistyksen asetukset, Lisäasetukset ja Lisätietoja.  Alakohdissa on omia alakohtia, joita ei ole tässä selostettu.  Kokonaisuus ja alakohdat hahmottuu paremmin kun katsoo omasta kympistä.  Kohtia voi selailla ilman vaaraa. Niissä on sitten omat nappinsa ja vasta niitä painamalla muokkauksia voidaan tehdä.

Päivityksiä voi poistaa ja kone palauttaa vaikka oletusasetuksiin, mutta esim. päivitysten automaattiseen toteutukseen ei käyttäjä enää voi Home-versiossa vaikuttaa.  Vain Pofessional, Enterprise ja Education versioiden käyttäjät voivat viivästyttää päivityksiä.

Suurten päivitysten poistaminen muuten kuin häiriötapauksissa on lisäksi kyseenalainen juttu, sillä ne sisältävät niin paljon muutoksia ja uusia asioita, että käyttäjän on mahdotonta tietää, mikä muuttuu.

Jos kotona on useita koneita Windows kymppeineen on päivitysasetuksissa mahdollista järjestää niin, että päivitys latautuu yhteen koneeseen, josta se sitten siirretään myös muihin.  Ilmeisesti tämä estyy jos päivitysasetuksissa on estetty oman koneen yleinen käyttö muiden koneiden päivityksiin.

Systeemin päivitykseen kuuluvat ainoastaan Windows 10 päivitykset.  Siten Microsoftilta saatujen sovellusten päivitykset hoitaa automaattisesti puolestaan Microsoftin Kauppa (Microsoft Store), mikä on erillinen yksikkö Windows Updateen nähden.

 

Suuret päivitykset – tuorein Anniversary Update


Tähän mennessä on Microsoft julkaissut kaksi suurta koostepäivitystä. Niistä viimeisin eli lokakuun 2016 päivitys oli oikein saanut nimen Anniversary Update.  Tämä vuosipäivitys asentaa Windows 10 version 1607.  

Paketin koko oli n. 3 GT.  Kuten alussa sanottiin, niin suuren paketin asentamiseen meni koneesta ja sen ominaisuuksista riippuen puoli tuntia ja helposti enemmänkin.  Huomasin, että jossakin koneessa päivitys meni kerralla läpi alusta loppuun, mutta jossakin toisessa se meni loppuun vasta käyttäjän itse käynnistettyä koneensa uudelleen tai myöhemmin.  Kun aikaa kuluu operaatioon, niin täytyy vain toivoa, että sähkö- tai verkkoyhteyden tai muu odottamaton katko ei sitä häiritsisi.  Vaikka päivitys saattaa jatkua yhteyden palauduttua, ovat myös häiriöt mahdollisia.

Asentamalla suuren päivityksen saa samalla myös kaikki aikaisemmat päivitykset.  Tämä pitää koneen päivitystilanteen täydellisenä.

Win 10 päivitykset tulevat koneisiin aikanaan automaattisesti. Jos haluaa tietää, joko koneessa on tuo 1697 päivitys, niin sen näkee kohdasta Asetukset – Järjestelmä – Tietoja.  Jos kaipaa tätä viimeisintä suurta Anniversary Updatea, niin sitä voi etsiä Tarkista päivitykset kodasta, joka on selostettu edellä aikaisemmin.


Uuden järjestelmän päivittäminen on siis erilaista kuin aikaisemmin.  Tarkoitus on ollut, että päivitysprosessi yksinkertaistuisi, toimisi pääosin taustalla ja vaivaisi käyttäjää vähemmän.  Normaalitapauksissa tällaisia etuja varmaan saavutetaankin.  Ainoastaan silloin kun päivitysprosessiin tulee häiriöitä, niin selvittely on hankalaa.  Niin se on tosin ollut aikaisemmin jos tietokone ei jostakin syystä päivity tai jokin päivitys aiheuttaa ongelmia.

 

 


Windows 10 käyttäjä; hyvä tietää myös näistä


Jos ongelmia Windows 10 päivityksessä, niin niitä voi yrittää korjata käyttämällä Windws Updaten vianmäärityksen työkalua, lataus -> tästä linkistä
 

Windows 10 päivitysasennuksia ei enää ole – lukuun ottamatta vajaatoimivien henkilöiden erikois-Windowsia – mutta samassa artikkelissa on selostettu kympin yksityisasetusten säätö Windows 10 asennus 

Myös kymppiin voi tulla vikoja.  Tässä niiden korjaamisesta Windows 10 korjaaminen 

Kuten kaikissa Windowseissa on myös Win 10:ssä piilotettuja ja vähemmän tunnettuja ominaisuuksia Windows 10 piilotetut ja vähemmän tunnetut ominaisuudet 

Valokuvat Windows 10:ssä eivät ole aivan yksinkertainen asia.  Jos olet muunlaiseen kuvien näyttöön tottunut, niin tässä siihenkin neuvoja  Valokuvat Windows 10:ssä

 

 

 

 

EmailFacebookTwitterGoogle+LinkedInShare

Tagit: , ,

Jätä kommentti

Voit käyttää näitä tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>