Olet voittanut….! Vai oletko?

Pohjoisessa elää pieni mutta ahkera kansa.  Tässä Leinonavaltiossa elettiin aikaisemmin hallaisilla tiloilla, mutta nykyisin väki on muuttanut linnoihin ja niiden majoihin.  Niitä on pystytetty eri puolille maata.  Muutama toki elää vieläkin metsiköissä ja peltoaukioilla hankkien ruokaa leijonakansalle.

Maan suurin  keskittymä on Hesan linnake.  Sitä johtaa ritari Jusa Pajukkoinen, joka alun perin piti myyntikojua linnakkeen kauppakujalla.  Tämä Jusa huomasi jo nuorena, että think big ja pitää menestyä raivaamalla tie auki huipulle.  Niinpä hän katsoi maan vaakunan leijonaa ja päätti, että minusta tulee jonakin päivänä tämän maan leijonakuningas. 

Valtion leijonaksi ei kuitenkaan pääse noin vain ilmoittautumalla. Pitää olla ensin näyttöjä ja niiden suunnitelmia.  Niinpä ritari Jusa kutsui  Hesan linnakkeen korkeimmat neuvonantajat pitkän pöydän ääreen.  Siellä kehitettiin sopiva taktiikka. 

Homma päätettiin aloittaa niin, että ensin vallataan lisää tilaa muilta lähialueen linnakkeilta.  Maahan on aina tosi arvokasta ja lisäksi sen mukana saadaan Hesan veronkanto- ja äänestyspiiriin lisää paikallisia asukkaita.  Kun oli täysin rauhan aika, niin valloittaminen päätettiin tehdä byrokratiaa käyttämällä eli täysin rauhanomaisesti.

Suunnitelma toimi aluksi aivan erinomaisesti.  Aimo pala maata ja asukkaita saatiin vallattua Siippoo-nimisestä pikkulinnakkeesta.  Mutta sitten muiden lähiseudun linnakkeiden johtavat ritarit huomasivat, että mitäs kummaa, Jusa aikoo napata kaikki alueen maat ja asukkaat.  Siitähän ei kyllä tule mitään!

Ai harmi. Tuumasi ritari Jusa.  Tuli paha takaisku tiellä koko valtakunnan tai ainakin lähialueen pääleijonaksi.  Nyt pitää keksiä jotakin muuta näyttöä.  Hän ryhtyi etsimään uutta ideaa.  Pitäisiköhän lähteä Lappiin hiihtämään, kun jotkut ritarit ovat juuri siellä keksineet uusia ideoita?  Mutta ei hän sinnekään kerinnyt kun hän sai idean postejaan tutkimalla.

Jossakin kansiossa oli kiertokirje, jonka oli lähettänyt usalainen Ben Guugenheimin museon säätiö. Siinä tarjottiin sopivaa korvausta vastaan noita museoita rakennettaviksi sopiviin linnakkeisiin.  Jusa katseli kuvia noista museoista eri puolilla maailmaa. Siinä se on!  Tuollainen meidän pitää saada Hesaan, niin meistäkin tulee kuuluisia.  Ja siinä jos missä on näyttöä minullekin;  ritari Jusa toi sen Leijonamaahan.  Leijonavaltion tai ainakin lähialueen pääleijonan kuva alkoi jälleen kirkastua hänen mielessään.

Linnakkeen korkeimmat neuvonantajat jatkoivat suunnittelua. Kaikki eivät olleet oikein vakuuttuneita.  Hm, tästä tulee kyllä aika kallis homma, oli ensimmäinen havainto.  Toinen sanoi, että ainakaan se ei voi yleisön puolesta epäonnistua jos se tehdään heti tonne venesataman parhaalle paikalle.  Siitähän se näkyy joka paikkaan.  Se paikkahan on jo sellainen, että tekisi siihen mitä vaan, niin hienolta näyttää ja kävijöitä riittää.  Kolmas tiesi, että kun siitä pitää maksaa rutosti sille museosäätiölle,  niin eikös sinne voitaisi tehdä vaikka Alvar Aallokko -museo, sehän olisi aitoa leijonavaltiolaista.

Hänet erotettiin neuvontaryhmästä perusteena kielitaidottomuus.

Ritari Jusa viimeisteli ideaansa.  Aika kallis maja rantaan ja sen maksutkin omalle linnakkeelle.  Sehän merkitsee, että pitää entistä tiuhempaan kerätä asukkaiden roposia, mistä ne eivät aina oikein tykkää.  Mutta hei, tämähän on niin tärkeä juttu, että pitää vaatia koko Leijonavaltiota mukaan majaa rahoittamaan!  Valtakunnallinen hankehan tämä, Rovanperän ukkoa myöten pitää kantaa korsi kulttuuritalkoisiin.

Ja siinä lisää hyvää apuvoimaa.  Kulttuuri!  Kulttuuriväki on äänekästä ja monet niistä tuntevat erilaisia kiertokirjeiden ja julkisten kuulutusten tekijöitä.  Kun tämä äänekäs ja vaikutusvaltainen porukka vielä saadaan mukaan niin hanke on jo melkein valmis.

Jusa lähetti kirjekyyhkyn leijonavaltion ylimmälle kulttuuriritarille ja ehdotti määrärahoja. Kyyhky toi takasin lapun, jossa sanottiin, että rahaa ei ole hänen kirstussaan.  Ja kehotti lähettämään pyynnön valtakunnan ylimmälle matkailuritarille, koska hanke venesatamassa vaikutti matkailukohteelta. 

Kirjekyyhky lennähti sinnekin. Ja vastaus oli jälleen sama: Näinä aikoina ei nyt kerta kaikkiaan ole rahaa kirstussa.

Mitä ritari Jusa teki seuraavaksi matkallaan tavoitteisiinsa?  Sitä ei tarinamme vielä kerro.  Saattaa olla, että hän luottaa Leijonavaltion aktiiviseen kulttuuriväen huutoon.  Siinäkin vain on pieni heikko puoli kun muualla maassa majaansa pitävät kulttuurin harjoittajat eivät välttämättä näe niin tärkeänä sitä, että vain yhden linnakkeen suunnitelmiin laitettaisiin kaikki likoon.

Myyntiä harjoittavat ihmiset tietetävät kaikkialla maailmassa, että helpommin saa kaupaksi jos tavara on säkissä ja on kiire.  Säkistä ei näe mistä maksetaan ja kiireessä voi ostaja tehdä harkitsemattomia heräteostoja.  Siksi myyjät ovatkin säkittäneet  venerannan majan ja julistaneet sille kiireen sekä peruutussakot.

Asiasta on jo tullut yksi leijonavaltion päivän puheenaiheita. Ja iltojenkin, jolloin majoissa sytytetään sininen lamppu, josta voi seurata kaiken maailman tapahtumia. 

Mikäli lukija näkee tämän kolumnin tarinassa joitakin todellisuuteen viittaavia piirteitä, niin sellainen on pelkästään lukijan vilkkaan mielikuvituksen tuotetta.

Neptunet blogi/ Seppo Partanen 17.1.2012

Tagit: KOLUMNI

Sitä voi käydä niin, että kaikki tuntuu tylsältä.  Että ”maanantai ei oo mittää, tiistai ei oo mittää jne”.  Erityisesti kun tulee pimeämpi vuodenaika, niin kaikki voi näyttää niin hervottoman samanlaiselta.

Maailmassa ja ympäristössä tapahtuu koko ajan.  Monella taholla ahkeroidaan tosissaan, että meillä ei olisi tylsää.  Sen torjuntaan tuotetaan viihdettä, elämyksiä, kirjoitetaan kirjoja ja jutellaan Facebookisssa.  Mutta siitä huolimatta – että voikin välillä olla tylsää.

Mälsän vihollinen on kiire.  Jos on niin kiire, että ei tahdo keritä tekemään oikein mitään, niin ei siinä mälsästämäänkään silloin jouda.  OK, tietysti kiireellä on omat stressitekijänsä, jotka ovat meille tuttuja, mutta niihin ei mälsä kuulu.

On ilmeistä, että jotkin meistä ovat herkempiä mälsän tunteelle.  Esimerkiksi lapset ja hyvin nuoret.  Oletko huomannut, mitä tapahtuu, jos näiltä nuorilta loppuvat soittorahat kännykän liittymässä.  Siinä saa olla viihde- tai selittämistaitojen mestari jos aikoo todistaa, että tilanne ei ole kuitenkaan kauhean tylsä.  Hyvin nuorten kuten vanhempienkin tunteet ovat aitoja, ei niitä voi mitenkään väheksyä.  Piinaava eristyneisyyden ja tylsyyden tunne vaivaa niin kauan kuin olotila kestää, eli kännykkäliittymään tulee lisää soittorahaa.

Yleisintä lienee, että kuka tahansa kokee ajoittain tylsyyden tunnetta.  Ainakin kirjoittajalla on sellaisia kausia jos ei ole kiire päällä.  Niitä ei pidä säikähtää, vaan jokainen voi kehittää erilaisia kikkoja mälsänsä torjuntaan.  Kun jokin kikka osoittautuu hyväksi, niin siinä voi olla ideaa toistekin.

Ja sitten on hyvä tämä yleinen lohdutus jos asiat ovat vinksallaan:  Jos on niin huonosti ettei huonommin voi olla, niin ainoa tie siitä on ylöspäin johonkin parempaan.  Mälsää kestää vain aikansa.  Kukaan ei ole jäänyt siihen loukkuun.  Kun sitä aikansa sinnittele, niin varmasti parempaan on menossa.

Mälsäänsä voi torjua tekemällä jotakin tai antamalla tapahtua.  Se että aukaisee radion ja ennestään auki olevan television lisäksi ei oikein riitä tätä tunnetta karkottamaan.  Tarvitaan jotakin enemmän, tuntuvampaa, näyttävämpää, erikoisempaa. Saattaa kuulostaa kovasti rajulta, mutta sellainen voi olla jokin työksi luonnehtimamme puuha.  Työ kotona tai muulla joka on jäänyt tekemättä.  Kun kampeaa itsensä sitä tekemään, niin ei ajatuksissa jää enää tilaa mälsän kärsimiseen.

Entäs tuo viihde?  En ole ollenkaan varma sen tehosta.  Jos se on vain passiivista viihteen katselua tai kuuntelua, niin lääke on ilmeisen tehoton.  Jos näkee viihteen laajemmin, niin että itsekin on osa omia viihteitään, niin idea voisi toimia paremmin.  Nytkin joulun tullen jos päättää lähteä joulupukiksi tai tontuksi johonkin ihan vieraisiin paikkoihin, niin siinä on jo niin paljon tekemistä ja hupia, että mälsä todennäköisesti unohtuu.

Sitten on ilmeisesti ihmisiä, joille mälsä on tavallista yleisempää.  Nämä mälsästäjät voivat kyllä ajan mittaan tottua siihen, jolloin se ei ole enää niin kokonaisvaltainen tunne kuin tilapäisillä harrastajilla.  Ja joillakin se menee ohi, esim alussa mainituilla hyvin nuorilla, iän karttuessa.

Voidaanko mälsä sitten kokonaan meistä poistaa?  Ei voida.  Se kuuluu ihmisten elämään.  Tietysti jostakin voi ilmestyä yksilö, joka vakuuttaa että koskaan ei ole mälsästänyt.  Hän voi siihen uskoa, me tuskin. 

Kun joutuu mälsän uhriksi, niin kannattaa ideoida noita torjuntakeinoja.  Mutta samalla muistaa Fredin vanhan biisin sanat: ”…vaikka paremmaksi kaikki muuttuu, niin hyväksi ei milloinkaan.”

PS.  Joku on jo kauan sitten todennut ja palautetta laittanut, että jos lukee näitä Sepon kolumneita, niin saa päivästään valoisamman.  Täytyy tunnustaa, että se on juuri tarkoituskin.

neptunet blogi/ Seppo Partanen 27.11.11

Tagit: KOLUMNI