KOLUMNI
Printtaa tämä artikkeli
Pohjoisessa elää pieni mutta ahkera kansa. Tässä Leinonavaltiossa elettiin aikaisemmin hallaisilla tiloilla, mutta nykyisin väki on muuttanut linnoihin ja niiden majoihin. Niitä on pystytetty eri puolille maata. Muutama toki elää vieläkin metsiköissä ja peltoaukioilla hankkien ruokaa leijonakansalle.
Maan suurin keskittymä on Hesan linnake. Sitä johtaa ritari Jusa Pajukkoinen, joka alun perin piti myyntikojua linnakkeen kauppakujalla. Tämä Jusa huomasi jo nuorena, että think big ja pitää menestyä raivaamalla tie auki huipulle. Niinpä hän katsoi maan vaakunan leijonaa ja päätti, että minusta tulee jonakin päivänä tämän maan leijonakuningas.
Valtion leijonaksi ei kuitenkaan pääse noin vain ilmoittautumalla. Pitää olla ensin näyttöjä ja niiden suunnitelmia. Niinpä ritari Jusa kutsui Hesan linnakkeen korkeimmat neuvonantajat pitkän pöydän ääreen. Siellä kehitettiin sopiva taktiikka.
Homma päätettiin aloittaa niin, että ensin vallataan lisää tilaa muilta lähialueen linnakkeilta. Maahan on aina tosi arvokasta ja lisäksi sen mukana saadaan Hesan veronkanto- ja äänestyspiiriin lisää paikallisia asukkaita. Kun oli täysin rauhan aika, niin valloittaminen päätettiin tehdä byrokratiaa käyttämällä eli täysin rauhanomaisesti.
Suunnitelma toimi aluksi aivan erinomaisesti. Aimo pala maata ja asukkaita saatiin vallattua Siippoo-nimisestä pikkulinnakkeesta. Mutta sitten muiden lähiseudun linnakkeiden johtavat ritarit huomasivat, että mitäs kummaa, Jusa aikoo napata kaikki alueen maat ja asukkaat. Siitähän ei kyllä tule mitään!
Ai harmi. Tuumasi ritari Jusa. Tuli paha takaisku tiellä koko valtakunnan tai ainakin lähialueen pääleijonaksi. Nyt pitää keksiä jotakin muuta näyttöä. Hän ryhtyi etsimään uutta ideaa. Pitäisiköhän lähteä Lappiin hiihtämään, kun jotkut ritarit ovat juuri siellä keksineet uusia ideoita? Mutta ei hän sinnekään kerinnyt kun hän sai idean postejaan tutkimalla.
Jossakin kansiossa oli kiertokirje, jonka oli lähettänyt usalainen Ben Guugenheimin museon säätiö. Siinä tarjottiin sopivaa korvausta vastaan noita museoita rakennettaviksi sopiviin linnakkeisiin. Jusa katseli kuvia noista museoista eri puolilla maailmaa. Siinä se on! Tuollainen meidän pitää saada Hesaan, niin meistäkin tulee kuuluisia. Ja siinä jos missä on näyttöä minullekin; ritari Jusa toi sen Leijonamaahan. Leijonavaltion tai ainakin lähialueen pääleijonan kuva alkoi jälleen kirkastua hänen mielessään.
Linnakkeen korkeimmat neuvonantajat jatkoivat suunnittelua. Kaikki eivät olleet oikein vakuuttuneita. Hm, tästä tulee kyllä aika kallis homma, oli ensimmäinen havainto. Toinen sanoi, että ainakaan se ei voi yleisön puolesta epäonnistua jos se tehdään heti tonne venesataman parhaalle paikalle. Siitähän se näkyy joka paikkaan. Se paikkahan on jo sellainen, että tekisi siihen mitä vaan, niin hienolta näyttää ja kävijöitä riittää. Kolmas tiesi, että kun siitä pitää maksaa rutosti sille museosäätiölle, niin eikös sinne voitaisi tehdä vaikka Alvar Aallokko -museo, sehän olisi aitoa leijonavaltiolaista.
Hänet erotettiin neuvontaryhmästä perusteena kielitaidottomuus.
Ritari Jusa viimeisteli ideaansa. Aika kallis maja rantaan ja sen maksutkin omalle linnakkeelle. Sehän merkitsee, että pitää entistä tiuhempaan kerätä asukkaiden roposia, mistä ne eivät aina oikein tykkää. Mutta hei, tämähän on niin tärkeä juttu, että pitää vaatia koko Leijonavaltiota mukaan majaa rahoittamaan! Valtakunnallinen hankehan tämä, Rovanperän ukkoa myöten pitää kantaa korsi kulttuuritalkoisiin.
Ja siinä lisää hyvää apuvoimaa. Kulttuuri! Kulttuuriväki on äänekästä ja monet niistä tuntevat erilaisia kiertokirjeiden ja julkisten kuulutusten tekijöitä. Kun tämä äänekäs ja vaikutusvaltainen porukka vielä saadaan mukaan niin hanke on jo melkein valmis.
Jusa lähetti kirjekyyhkyn leijonavaltion ylimmälle kulttuuriritarille ja ehdotti määrärahoja. Kyyhky toi takasin lapun, jossa sanottiin, että rahaa ei ole hänen kirstussaan. Ja kehotti lähettämään pyynnön valtakunnan ylimmälle matkailuritarille, koska hanke venesatamassa vaikutti matkailukohteelta.
Kirjekyyhky lennähti sinnekin. Ja vastaus oli jälleen sama: Näinä aikoina ei nyt kerta kaikkiaan ole rahaa kirstussa.
Mitä ritari Jusa teki seuraavaksi matkallaan tavoitteisiinsa? Sitä ei tarinamme vielä kerro. Saattaa olla, että hän luottaa Leijonavaltion aktiiviseen kulttuuriväen huutoon. Siinäkin vain on pieni heikko puoli kun muualla maassa majaansa pitävät kulttuurin harjoittajat eivät välttämättä näe niin tärkeänä sitä, että vain yhden linnakkeen suunnitelmiin laitettaisiin kaikki likoon.
Myyntiä harjoittavat ihmiset tietetävät kaikkialla maailmassa, että helpommin saa kaupaksi jos tavara on säkissä ja on kiire. Säkistä ei näe mistä maksetaan ja kiireessä voi ostaja tehdä harkitsemattomia heräteostoja. Siksi myyjät ovatkin säkittäneet venerannan majan ja julistaneet sille kiireen sekä peruutussakot.
Asiasta on jo tullut yksi leijonavaltion päivän puheenaiheita. Ja iltojenkin, jolloin majoissa sytytetään sininen lamppu, josta voi seurata kaiken maailman tapahtumia.
Mikäli lukija näkee tämän kolumnin tarinassa joitakin todellisuuteen viittaavia piirteitä, niin sellainen on pelkästään lukijan vilkkaan mielikuvituksen tuotetta.
Neptunet blogi/ Seppo Partanen 17.1.2012
Tagit: KOLUMNI
Printtaa tämä artikkeli
Sitä voi käydä niin, että kaikki tuntuu tylsältä. Että ”maanantai ei oo mittää, tiistai ei oo mittää jne”. Erityisesti kun tulee pimeämpi vuodenaika, niin kaikki voi näyttää niin hervottoman samanlaiselta. Maailmassa ja ympäristössä tapahtuu koko ajan. Monella taholla ahkeroidaan tosissaan, että meillä ei olisi tylsää. Sen torjuntaan tuotetaan viihdettä, elämyksiä, kirjoitetaan kirjoja ja jutellaan Facebookisssa. [...]
Printtaa tämä artikkeli
Eurooppalainen talouskriisi. Sehän se näkyy ja tuntuu nyt olevan. Levittelee seurauksiaan meille Suomeen omaan lintukotoommekin. Ja ulottuu omaan rahapussimme asti kuten joka ainoa kriisi, olkoon mikä ja missä tahansa. Harmin paikka. Mutta mistä kummasta se oikein aiheutuu? Tässä äskettäin se valkeni kirjoittajalle. Kirkastuminen oli pitkän analyyttisen ajattelutavan tulos. Tuumasin, että siis talouskriisi aiheutuu juuri Euroopan [...]
Printtaa tämä artikkeli
Tiedäthän, että jos musta kissa menee yli tien, niin se merkitsee huonoa. Hm, pitääköhän sen olla kokonaan musta. Valkoinen laikku rinnassa saattaa lieventää sen vaikutuksia. Entä jos herää aamulla ja huomaa heti, että on sateinen ja synkkä päivä. Ja vatsakin tuntuu olevan kipeä. Ei kun se taitaakin olla pää…. mutta joka tapauksessa. Ja ulkona haukkuu [...]
Printtaa tämä artikkeli
Ylivoimaisesti suurin osa meistä on keskimääräistä parempia autokuskeja. Sen todistavat kaikki tutkimukset. Itsestään selvää on, että myös kirjoittaja kuluu näihin hyviin ajajiin. Jo nuorena huomasin, että autolla ajaminen on juuri omaa alaani. Autokoulunopettajani kertoi hyvän autoilijan tuntomerkit. Hallitseva piirre on laiskuus, ei äkkinäisyys ja hosuminen. No sehän sopi erinomaisesti. Siitä lähtien ovatkin ajorupeamat menneet mukavasti [...]
Lue lisää aiheesta Kolumni: Keskimääräistä parempi autoilija
Printtaa tämä artikkeli
Sitä tulee niin harvoin käytyä jossakin ulkona, että silloin kun menee, niin on hyvä oikein valmistella. Tuli mieleen, että mitäpä jos minäkin vähän stailaisin itseäni illaksi. Onhan nyt juhannus. Tietysti miehetkin voi stailata. Olen lukenut, että sillä saavutetaan hyviä tuloksia tietyissä tilanteissa. Minulla nyt ei ole mitään erityisiä tavoitteita, enkä esiinny missään, mutta kai sitä [...]
Printtaa tämä artikkeli
Monet TV-ohjelmat olivat ennen aikaan valmiiksi naurettuja. Ja tuleehan niitä nykyisinkin. Nyt yleisempiä ovat ohjelmat, jotka ovat valmiiksi huudettuja. Fanihuuto on tullut, jäänyt ja yhä tärkeämpi osa esityksiä niin medioissa kuin livenäkin. Mikä se sellainen artisti olisi, jonka esityksiä eivät seuraa huikeat iiiiiieee! huudot. Fanittaminen ja fanihuuto ei ole enää mitään harrastelijamaista ilmaisua, vaan yhä [...]
Lue lisää aiheesta Kolumni: Fanihuuto nostaa suosion ennätyslukemiin!
Printtaa tämä artikkeli
Millaista on nyt asiakaspalvelu? Se riippuu ihan siitä, mistä sitä katsotaan. Kun meidän kuluttajien näkökulma on kaikille tutumpi, niin tässä asikaspalvelusta niiden ylläpitäjien kannalta. Miten pitkälle on nykyaikaistaminen edennyt? Keille virheitä oikein tapahtuu? Eikös siiten virheitä tapahdu kaikille? Eheei, väärin. väärin! Lähes kaikki tuotteiden ja palveluiden virheet johtuvat käyttäjästä. Kuluttaja on käyttänyt tuotteita väärin eikä [...]
Lue lisää aiheesta Kolumni: Asiakaspalvelun nykyaikaistaminen
Printtaa tämä artikkeli
Kun Ollilan Suomen tunnusmerkkejä ja houkuttelevuutta miettinyt komitea jätti ehdotuksensa, niin siinä oli iso moka. Siitähän puuttui Hersyvän naurun maan määritelmä. Ai, mikä maa? No Suomi tietysti. Sitä kun turhaa vaipuu kaikenlaiseen huolien kierteeseen, niin unohtaa miten hauskaa oikeastaan onkin. Meidän suomalaisten kansanluonteeseen kuuluu (hiukan nykyaikaistettuna) seuraavat ominaisuudet: Olemme periaatteessa rehellisiä, sopivan fiiliksen tullen sisukkaita [...]
Printtaa tämä artikkeli
Useimmat meistä ovat jo nuorena huomanneet, että ei tämä maailma kovin hääppöinen ole. Ja sitten ajatelleet, että kyllä tämä uusi polvi, johon minäkin kuulun, tekee selvää jälkeä vanhoista hapatuksista. Ainakin kirjoittaja huomasi, että kovin moni asia on pielessä. Kun menin työelämään, aluksi mainosalalle, niin huomasin, että sielläkin on aivan sama juttu. Tehtiin mainontaa, joka ei [...]
Printtaa tämä artikkeli
Kaipaatko ypöä? (Sana on johdannainen ilmaisusta ypö yksin) Tai joudutko olemaan yksin vaikka et erityisesti haluasikaan? En tarkoita nyt pehmustettuja huoneita tai eristyssellejä, ihan vaan sitä, että muut ovat jossakin muualla. Joillekin ihmisille yksin oleminen tekee tosi hyvää. Tällaiset ovat usein työkseen ja muutenkin kovasti toisten ihmisten kanssa tekemisissä, vaikkapa asiakaspalvelijoita valitusten vastaanotossa. Tai sitten [...]
Printtaa tämä artikkeli
Kaikilla meillä on se, minä itse, ego. Tavallisesti sitä ei huomaa, sillä se toimii taustalla. Se onkin hyvä. Sillä jos ego alkaa näkyä kovasti itselle ja muille, voi siinä olla huolen aihetta. Egon ylläpito ei ole kovin vaativaa, mutta muutama asia on syytä ottaa huomioon. Jos ego pääsee kovasti heikentymään, niin siitä seuraa itsetunnon lasku. [...]
Printtaa tämä artikkeli
Aikamatkalle tulevaisuuteen On taas aika lähteä aikamatkalle. Kun on ollut siellä aikaisemminkin, niin on hyvä katsoa mitä sen jälkeen on tapahtunut. Viimeksi kävin vuonna 2007. (Jäljempänä linkki silloiseen raporttiin.) Aikaisempi käyntikohde oli Googlen aikoinaan perustama nettikahvila -sellaiseksi niitä nykyisin vielä sanotaan. Nyt päätin katsella jo ennen paikkaan menemistä vähän ympärilleni. Millaista olisi liikenne, olisiko koviakin [...]
Printtaa tämä artikkeli
Ideoiden nousu ja tuho Kyllä meillä suomalaisilla ideoita on. Ei liene kansainvälisiä vertailuja, millä kansoilla niitä ideoita eniten syntyy. (En usko, että kansainvälinen työryhmä pääsisi edes muutamassa vuodessa yksimielisyyteen, mitä ideat oikein ovat.) Kaikki tiedämme ja tunnistamme ideoiden merkityksen. Niitähän me itse tarvitsemme sekä työssä että kotona, melkein asiassa kuin asiassa. Joskus niitä joutuu oikein [...]
Printtaa tämä artikkeli
Miten kokouksissa kävellään ylitsemme? Tarkoitus olisi, että kokoukset olisivat hyödyllisiä. Mutta ovatko ne? Onko sinun kokouksesi sellainen, johon on ikävä mennä. Vain velvollisuus, kenties pakko sillä tulokset tietää jo etukäteen – kuten sanotaan. Suomi on järjestöjen luvattu maa. Lisäksi nykyiseen työelämään kuuluvat sen seitsemät työryhmät ja muut palaverit. Suomalainen ja muutkin istuvat kokouksissa. On [...]
Printtaa tämä artikkeli
Tämä on julkaistu jo aikaisemmin, mutta tulee muutettujen näyttöjärjestelyjen takia etusivulle otteena. Suoraa KOLUMNIIN pääsee ylimmän navigointipalkin napista kuten ennenkin. Kirjoittaja on teettänyt mielipidetutkimuksia, tehnyt niitä sekä journalistina viestinyt tutkimustuloksista. (Toki ei näissä rooleissa samanaikaisesti!) Miten meitä narutetaan mielipidetutkimuksilla Heti kärkeen on sanottava, että kysymys ei ole lainkaan tutkijoiden luotettavuudesta ja ammattietiikasta. Eikä siitä, [...]
Printtaa tämä artikkeli
Huom. Tämä ei ole uusi. Kolumnin näyttösysteemi on uusittu ja siksi kahdesta vanhasta kierrätetään otteet etusivun kautta. Tästä alkaa neptunetin kolumnipalsta. Kirjoittajasta tietoja Neptun privat sivulla. Mielipiteiden vanki? - Joo ihan kiva kaveri, mutta en kestä sen mielipiteitä. Miten usein mielipide leimaa koko ihmisen. On sietämätöntä kun se on sitä mieltä että… Mielipide sinänsä voi olla [...]





Uudet kommentit artikkeleihin