Siirrettävät Ohjelmat
Printtaa tämä artikkeli
Muistitikku on monipuolinen apuväline. Nyt tehdäänkin tikusta asiaa ja kerrotaan, mitä ohjelmia voidaan tikulta käyttää.
Yleensä ohjelmat asentavat omia tietojaan käyttöjärjestelmään, esim. sen rekisteriin. Tällaista ohjelmaa ei voi käyttää muistitikulta, sillä se ei toimisi. On kuitenkin joukko aivan tavallisiakin ohjelmia, jotka toimivat suorittavana exe-tiedostona. Ne eivät tarvitse käyttöjärjestelmän apua omien tietojensa säilyttämiseen ja siksi ne toimivat myös ulkoisilta muistivälineiltä kuten tikuilta.
Siirrettäviksi ohjelmiksi, portable application, sanotaan sellaisia softia, jotka on suunniteltu käytettäväksi ulkoiselta muistivälineeltä. Maksuttomia vapaan koodin siirrettäviä ohjelmia on montaa eri tarkoitusta varten, ehkäpä useampaan tehtävään, mitä olet ajatellutkaan.
Aina ei ole selvää, onko jostakin ohjelmasta siirrettävää ohjelmaversioita. Siirrettävä ei ole aina alkuperäisen ohjelmakehittäjän käsialaa, vaan jonkin kolmannen osapuolen tekemä. Silti siirrettävien jäljille pääsee helposti jos vain haluaa.
Miksi sitten siirrettäviä ohjelmia tarvitaan? Ne toimivat missä tahansa tietokoneessa, kulkevat mukana ja matkoilla, työssä (jos ei estoja) ja kotona. Mitään ohjelman asennuksia koneeseen ei tarvita; tikku USB porttiin ja ohjelma on heti käyttävissä. Sellainen ohjelma ei voi sotkea tietokonetta (lapsetkin voivat käyttää) eikä se yleensä säilö mitään tietojaan sen kovalevylle. Kun tikun ottaa irti, niin käytön jälkiä ei koneessa näy, mikä tekee käytöstä turvallista ja yksityisyyttä suojaavan. Sellainen ohjelma on myös helppo varmuuskopioida.
Tarvittaessa saavutetaan erilaisia erikoisetuja. Jos tikulla on esim. virustorjuntaohjelma, niin se voidaan ajaa, vaikka koneen oman virustorjujan olisikin jokin haittaohjelma kokonaan estänyt eikä pahis pääse haittaamaan koneen puhdistusta.
Netissä on pari sivustoa, jotka pitävät jatkuvasti päivittyvää listaa siirrettävistä ohjelmista. Siellä voi käydä katsomassa, mihin ja tosiaan miten hämmästyttävän moneen tarkoitukseen tällaisia softia on. Ja saada lataustiedot. Tässä linkit kahteen paikkaan:
The Portable Freeware Collection:
http://www.portablefreeware.com/all.php
PortableApps: http://portableapps.com/apps
Suomalaisten suosimia siirrettäviä
Tähän olen esimerkiksi poiminut muutamia siirrettäviä ohjelmia. Näitä on voitu todeta meidän suomalaistenkin käyttäneen – ja tyytyväisiä ovat olleet. Jotkut ovat niin innoissaan kerran siirrettäviä kokeiltuaan, että sen jälkeen eivät enää tule ilman niitä toimeen. Tarve riippuu tietysti käyttäjästä ja käyttötarkoituksesta, ja siitä, että tietää tällaisia apulaisia olevan. Jos sinulla on jokin mahdollinen käyttötarkoitus mielessä, niin ehdottomasti kannattaa tutustua.
Kiintolevyn optimointi ja siivous, siirrettävä CCleaner:
Jos tuli siivottua tarpeellisia tai muuten vahingossa poistettua niin palautusohjelma Portable Recuva:
http://www.softpedia.com/get/PORTABLE-SOFTWARE/System/Backup-and-Recovery/Portable-Recuva.shtml
PDF lukijaohjelma: Sumatra PDF Portable:
http://portableapps.com/apps/office/sumatra_pdf_portable
Pendrivelinux, Linux versioiden suoritus tikulta:
Maksuttomia siirrettäviä pelejä:
http://www.pendriveapps.com/software/portable-games
Tietokoneen kokoonpanon tiedot Portable System Spec:
Haittaohjelmien etsintä ja poisto tikkua tai CDtä käyttäen, Antivirus Panda SafeCD:
http://www.softpedia.com/get/Antivirus/Panda-SafeCD.shtml
Kovalevyn vikojen etsintä ja estäminen, siirrettävä HDDScan:
http://www.portablefreeware.com/?id=1105
Tässä siis esimerkin vuoksi vain muutamia ohjelmia lukuisista siirrettävien mahdollisuuksista. Laita kommetti jos tarvitset lisätietoja.
Tagit: Muistitikku, Siirrettävät ohjelmat






Uudet kommentit artikkeleihin