Tietoturvaohjelmat
Printtaa tämä artikkeli
Pikkujäynästä isoihin huijauksiin
Et ole voinut olla törmäämättä netissä mainoksiin ja teksteihin, että olet voittanut jotakin. Ehkä olet uteliaisuuttasi joskus katsonutkin, mitä oikein muka olisin voittanut. Melko pian selviää, että et ole vielä voittanut mitään. Mutta mahdollisesti (lihavointi tässä kirjoittajan tekemä) voi voittaa, jos teet sitä ja tätä.
Tämä on melko uutta mainostamisen tekniikkaa. Se on yleistynyt tavattoman nopeasti. Mukaan ovat lähteneet tunnetut ja arvostetut fimat, maailmanmerkit, saadakseen kävijöitä sivuilleen tai ottamaan johonkin osaa. Kyse ei ole varsinaisesta selvän luokan hujausyrityksestä, mutta rajoilla liikutaan. Olet voittanut… on kuitenkin eri asia kuin että Voita jotakin tekemällä… Hyvillä firmoilla pitäisi olla sen verran itsekritiikkiä, että tuollaisiin mainosmiesten houkutuksiin ei mentäisi mukaan.
Pienestä mainoskikkailulla höynäyttämisestä on aina lyhyt matka jo varsinaiseen huijaukseen. Samalla tekniikalla aivan muut tahot kuin tunnetut firmat keräävät tietoja tai rahastavat netin käyttäjiä. Sama tekniikka on myös huijarien käytössä. Ja silloin onkin jo paljon vaikeampi huomata, että tässä ei ole muuta muuta kuin tunku omalle rahakukkarolle. Aina ei ole edes tiedossa, mitä kanavia käyttäen ja miten rikolliset saavat ujutettua vaarallisia haittaohjelmia kuten pankkitroijalaisia käyttäjien koneeseen.
Yhä enemmän yhä uskottavampia huijausyrityksiä
Vaikka netin käyttäjistä vain pieni osa lankeaa varsinaisten huijareiden ansoihin, on sekin liikaa. Onko kaverisi tai tuttusi jo seuraava? Ajan mittaan on huijaustekniikka hioutunut yhä tehokkaammaksi. Liikkeellä on sähköposteja, joita voi olla hyvin vaikea päätellä, olenko tosiaan voittanut jotakin vai ei. Usein juuri se, että lähtee tutkimaan olenko voittanut, johtaa jo huijarien virittämään ansaan.
Kaverini sai äskettäin sähköpostin. Se näytti olevan Googlelta, heidän lomakkeensa ja heidän henkilö- ja yhteystietonsa. Olet voittanut suuren määrän puntia, jotka Google jakaa tehdäkseen palveluitaan tunnetuksi… Ja lomakkeessa oli kohtia, joihin piti vastata, antaa tietoja ja lähettää meilin lähettäjälle. Se olisi ensimmäinen vaihe, mutta jo pelkästään sekin keräisi tarkat tiedot lähettäjästä.
Otin yhteyden cert.fi suomalaiseen tietoturvaviranomaiseen. Kävi ilmi, että pelkästään jo esim. Googlella on oikein oma erityinen lomakkeensa, jolla ihmiset voivat ilmoittaa heille havaitsemiaan Googlen nimissä tehtyjä huijausyrityksiä. Eipä siis ole tosiaan harvinaista! Sieltä kerrottiin, että paras vinkki on jo se, että jos voitto tms kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, niin asia on juuri näin.
- Sähköpostitse tulevia yhteydenottoja kannattaa ajatella vähän samaan tyyliin kuin että joku tulisi kadulla juttelemaan. Aika harvoin kukaan palveluntarjoaja nykyään edes kysyy yhteystietoja sähköpostitse ilman mitään aikaisempaa yhteydenottoa – aivan juuri huijausten välttämisen vuoksi, sieltä todetaan.
Viestintäviraston cert.fi on laatinut mm. pienen neuvontavideon siitä, miten nettihuijaamiselta vältytään. Videon näke myös tästä. Tässä vielä mustaa valkoisella eli videon opetukset tekstinä:
Internetin käyttäjille suunnattu Internetin itsepuolustuskurssi -video tiivistää verkkohuijausten ja haitallisten ohjelmien välttämisen seuraaviin ohjeisiin:
• Torju: Älä lataa tiedostoa, jota et tunne
• Itsekuri: Älä asenna apuohjelmia, joiden turvallisuudesta et ole varma. Älä klikkaa Facebookissa linkkejä, jotka näyttävän liian sensaationhakuisilta.
• Väistäminen: Älä koskaan lähetä salasanoja tai tunnuslukuja sähköpostitse.
• Tarkkuus: Ole tarkkana esimerkiksi sähköpostiisi tulevien kaupusteluviestien suhteen tai nettihuutokaupoissa.
• Pessimismi: Liian hyvältä kuulostava työtarjous tai yllätysperintö on todennäköisesti huijausta.
Tässä lisää hyvää tietoa huijauksista ja niiden välttämisestä:
http://www.tietoturvaopas.fi/uhatjaniidentorjunta/huijaukset.html
Ja Kuluttajaviraston opastus: Opi tunnistamaan huijaus:
http://www.kuluttajavirasto.fi/fi-FI/huijaukset
Jos havaitsee huijausyrityksen niin siitä kannattaa ilmoittaa edelleen. Helposti vaikka sähköpostilla cert.fi, yhteystiedot:
https://www.cert.fi/palvelut/yhteystiedot.html
Oletko varma, että tietoturvasi on ajan tasalla ja riittävä? Jos tarvitset tietoturvaohjelmia, koneesi virusskannausta tai muuta tietoturvaan liittyvää, niin tässä on linkkiluettelo. Listaus on tehty Suomen olosuhtesiin, latauspaikat tutkittuja ja turvallisia:
http://neptunet.net/blogi/tietoturvaohjelmat-2012-3/
Tagit: Tietoturvaohjelmat, Tietoturvauhat
Printtaa tämä artikkeli
Uusi kone joululahjaksi? Uuden koneen myötä joutuu tekemään päätöksiä sen turvaohjelmista. Mitä siinä on ja mitä siihen tarvitaan? Yksi tärkeistä päätöksistä on, käytetäänkö maksullisia vai ilmaisia tietoturvaohjelmia. Kummatkin ovat mahdollisia ja kummatkin ovat hyviä. Molemmilla linjauksilla on hyviä ja ei aina niin hyvä puolia. Esimerkiksi maksulliset tietoturvapaketit ovat turvallisia ja vaivattomia, mutta ne voivat olla [...]
Printtaa tämä artikkeli
Tietoturvaohjelmia on tuhansia. Mutta mitkä niistä soveltuvat Suomen olosuhteisiin yleensäkin ja mitkä omaan käyttöön? Näitä asioita pohdiskelin kun pari vuotta sitten ensimmäistä kertaa ryhdyin suunnittelemaan tietoturvaohjelmien listausta. Ajatus tuntui hyvältä. Pitäisi tietää, mitä niitä kaikkia on ja mitä niillä tehdään. Ja tietenkin, mitkä ovat maksullisia ja mitkä ilmaisia. Sitten pitäisi saada ohjelmat jonkinlaiseen järjestykseen, ryhmitellä [...]
Lue lisää aiheesta Tietoturvaohjelmat 2012 listaus valmistunut
Printtaa tämä artikkeli
Mikä olisi hyvä ja tehokas virustorjuja? Onko sellaisia maksuttomissa vaihtoehdoissa? Kaikkein parasta on vaikea nimetä. Siitä oltaisiin kovasti eri mieltä riippuen siitä mihin on jo ennestään tottunut. Mutta kolme parasta voidaan hahmottaa. Tässä ne ovat. Ohjelmiin ei sisälly palomuuria. 1. Panda Cloud Antivirus Panda Coud Antivirus on näistä kolmesta teknisesti omaa luokkaansa. Se edustaa uusinta [...]
Printtaa tämä artikkeli
Joskus voi tarvita virusten- ja haittaohjelmien torjujaa ja poistajaa, joka toimii muussa välineessä kuin koneen kiintolevyllä. Tällainen tilanne tulee, jos koneen oma virustorjunta ei toimi kunnolla tai estyy kokonaan. Tai nettiinkään ei jostakin syystä – ehkä virusten takia – pääse, että voisi ajaa siltä online skannauksen. Muitakin käyttötapoja löytyy portablelle turvaohjelmalle. Sitä ei tarvitse asentaa, [...]
Printtaa tämä artikkeli
Kaikilla meillä on koneessa turvaohjelmia suojana viruksia vastaan. Siitä huolimatta virus tai haittaohjelma voi iskeä koneeseen. Kone käyttäytyy oudosti tai virustorjunta ilmoittaa jotakin havainneensa. Jos tilanne on käyttäjälle outo, niin silloin tarvitaan hyviä neuvoja. Kävin jokin aika sitten tietokone- ja komponenttikaupassa. Ihmettelin, kun siellä oli erityisen vilkasta, ihmiset kantoivat koneita sinne ihan jonossa. Totesin myyjälle, [...]
Lue lisää aiheesta Virus koneessa – nyt ovat hyvät neuvot tarpeen!
Printtaa tämä artikkeli
Tietokoneeseen saa tietoturvaohjelmat sekä maksutta että maksamalla niistä. Mistä siinä oikein on kyse? Ovatko maksulliset parempia kun niistä kannattaa maksaa? Entä kannattaako maksaa, jos samaan pääsee ilmaisilla ohjelmilla? Sen ratkaisevat muut asiat kuin tehokkuus. Kummallakin tavalla saa hyvin toimivia turvaratkaisuja. Maksuttomia käytettäessä on tarjolla paljoin erilaisia mahdollisuuksia, erilaisia softia, jolloin periaatteessa saa vaikka miten tehokkaita [...]
Printtaa tämä artikkeli
Saitko uuden tietokoneen, johon tarvitset hyvän virustorjujan? Tai onko koneesi jo vanha, niin että virustorjunta kuormittaa sitä selvästi? Entä oletko väsynyt päivittämään jatkuvasti koneessasi olevaa virustorjujaa? Olisko kevyttä, luotettavaa ja mieluiten vielä henkilökotaiseen käyttöön ilmaista? Entä suomenkielistä? Uusi aika on tullut virustorjuntaankin. Panda Cloud Antivirus on ensimmäinen pilvitekniikalla toimiva virustorjunta. Se on jo palkittukin ansioistaan [...]
Lue lisää aiheesta Panda Coud Antivirus – uuden ajan virustorjunta
Printtaa tämä artikkeli
Mitä ovat tietoturva-aukot? Eikös ne ole vaan joitakin aloittelijoiden koneissa olevia heikkouksia? Ne ovat siellä, mutta myös kokeneiden käyttäjienkin koneissa. Tietoturva-aukko on tietokoneohjelmien haavoittuvuus, joka avaa reitin koneeseen tunkeutuville viruksille ja troijalaisille. Pahimmillaan tietoturva-aukon kautta saadaan koko tietokone hallintaan. Kyse ei ole enää joistakin sähköpostin liitteenä leviävistä tuholaisista, vaan internetin käyttöön liittyvästä vaarasta. Koska tällainen [...]
Printtaa tämä artikkeli
Kun pahikset vaanivat netissä… Virukset ja haittaohjelmat ovat netin käyttäjien alituisena uhkana. Sitä mukaan kun kehitetään torjuntakeinoja niin nettirikolliset kehittävät uusia keinoja niiden kiertämiseen. Tässä kilpajuoksussa voi netin käyttäjä jäädä helposti toiseksi. Siksi neptunet blogin yksi tärkeimpiä tehtäviä, jos ei aivan tärkein, on pitää nettisurffaaja muutuvissa tilanteissa turvallisella puolella. Neptun on laatinut tietolähteeksi, työkaluksi [...]






Uudet kommentit artikkeleihin