Edellisessä artikkelissa kerroin, miten isoveli meitä valvoo. Sen tärkeä pointti oli, että me emme ole oikein selvillä siitä, mitä ja varsinkaan miten meitä pystytään valvomaan.

Nyt on vuorossa sen jatkoartikkeli yksityisyydestä. Tarkoitus ei ole luoda hirvittäviä uhkakuvia, vaan kertoa asioita, joista jokainen vai tehdä omia johtopäätöksiään.

Mitä yksityisyys oikein on? Se ei ole yksiselitteinen asia, vaikka aika pitkälle ymmärrämmekin mistä siinä on kyse. Eri aikoina on ihmisten yksityisyys eri vaiheessa. Nuorilla on kaikki yhteistä ja avointa eikä yksityisiä muureja juurikaan kaivata. Sen sijaan vanhemmat ihmiset ovat tottuneet pitämään yksityisasiat yksityisasioina. Heistä on outoa kun nykyaikana on ryhdytty sitä murentamaan, vaikkapa vain Google kuvaamaan katunäkymiään.

Yksityisyys on myös netin olemassaolon aikana koko ajan muuttunut. Se on askel askeleelta heikentynyt. Juuri sopivasti niin, että tavallinen netinkäyttäjä ei huomaa mitään erikoista. Joku nyt vahtoaa jostakin vaarasta kuten Facebookista, mutta so what! Hiljaa etenevä muutos onkin salakavala, sehän luikertaa kuin käärme saappaaseen. Jotkut väittää jo, että enää ei ole mitään yksityisyyttä…

Henkilökohtaiset asiat ovat on yksityisiä

Useimmille netin käyttäjille on selvää, että isoveli valvoo meitä tilastoiden ja seuraten nettikäyttäytymistämme. Mutta poikkeuksetta kaikki ovat sitä mieltä, että valvonta ja tietojen keruu ei saa mennä henkilökohtaisiin asioihin. On aivan eri asia tietää, mitä selainta käytän kuin tietää sähköpostiosoitteeni, kenelle meilailen, mistä ostelen mitäkin ja missä nyt juuri satun olemaan, puhumattakaan sitten luottokorttitiedoistani.

Tietoja meistä kerätään monella tavalla. Osa niistä on tarpeellista esim. yritysten asiakkuutemme kannalta ja niiden ylläpitämiseksi, osa taas ylimitoitettuja ja tarpeettomia. Jonkinlainen vedenjakaja voisi olla siinä, että hyväksymme meistä annetut tai kerätyt tiedot ja että ne on halutessamme poistettavissa, esim. kun asiakas- tai muu yhteissuhde päättyy.

Yritysten voimin on netissä käynnissä voimallinen kohdennettu markkinointi. Sen hyvinä puolina nähdään, että ihmisille mainostetaan ja myydään tuotteita-palveluja, joiden tiedetään heitä kiinnostavan. Eli retkeilijöille retkivarusteita ja autoileville renkaita, eikä päinvastoin. Kohdennettu mainonta ja yhteydenotot näyttävätkin mukavammilta. Mitalin toinen puoli on, että nuo tiedot pitää ensin joillakin tavoilla ottaa selville jotta kohdentaminen olisi mahdollista.

EUkin yksityisyyden asialla

Euroopan komissio pyrkii kehittämään yksityisyyttämme säätelevää lainsäädäntöä direktiiveineen. Komission mukaan ihmisille pitäisi aina tehdä selväksi, mitä henkilökohtaista tietoa kerätään ja antaa sille suostumus. Ja ne pitäisi pystyä halutessa poistamaan.

Uusia direktiivejä asiasta on odotettavissa. Vahinko vain, että se on meidän eurooppalaisten oma hiekkalaatikko, ei maailmanlaajuinen. Se voi sitoa meitä, mutta ei muita. Netti on kuitenkin luonteeltaan maailmanlaajuinen. Mitähän muualla tuumataan jos osoittautuu, että tuolla kiltit eurooppalaiset vain toisiaan valvovat.

Yksityisyyden kohdalla on samantapainen ongelma kuin ilmastonmuutoksessakin. Yksittäisen ihmisen on mahdotonta tehdä mitään ratkaisevaa – paitsi aivan omalla kohdallaan. Se on aikamoinen haaste yksityiselle ihmiselle. Pitäisi oppia tunnistamaan vaaranpaikat ja toimia tavalla, joka on halutussa suhteessa omaan henkilökohtaiseen yksityisyyden vaatimukseen.

Juu, siinäpä sitä jo hankalalta kuulostavaa määrittelyäkin. Miten sitten tuo käytännössä? Eikös se niin ole, että kun on jotakin, niin se tuo myös joitakin velvollisuuksia. Netti on hyvä apuväline ja se meillä on. Mutta pelkästään klikkailemalla siinä ei voi hoitaa erilaisia ja koko ajan muuttuvia velvollisuuksia. Mitä enemmän siltä odotamme sitä pitemmälle pitäisi nettimaailman ilmiöihin tutustua.

Muutenhan siinä käy niin kuten vanhassa suomalaisessa laulussa sanotaan:”…Jätkä on kuin tukki ja kaiken heittää kohtalonsa huomaan…”

Tagit: Yksityisyys netissä