Miten kuvia nettiin?  Onko se vaikeata?  Ei ollenkaan jos on kunnon ohjeet.
Terminologiasta:  Monien nettiasioiden kohdalla ei suomenkielinen terminologia ole vielä oikein vakiintunut.  Niin tässäkin.  Seuraavassa kerrotaan netin kuva-albumeista eli kuvien hostingista (image hosting).  Käytämme myös termiä netin kuvapalvelut, sillä palveluista on tässäkin kyse, vaikka kuvapalvelut voidaan ymmärtää myös toisella tavalla; kuvien teettämiseksi netin kautta.


Nettikuvien palvelut eli kuvien hosting

Miten saan lähetettyä kuviani nettisivuille, foorumeihin, facebookiin tai mihin tahansa?   Tai voiko nettiin perustaa oman kuva-albuminsa, jonka voin tehdä kaikkien ystävieni nähtäväksi?  Näihin tarvitset palveluita netistä, kuva-albumeja.  Mistä siinä sitten on kysymys ja miten ne toimivat. 

Monille kuvien lähettäminen netissä on jo rutiinia, mutta kaikki ovat joutuneet jostakin aloittamaan.  Tässä ohjetta, miten pääsee helposti alkuun. Ja kun sitten pari kuvaa lähettänyt, niin se on jo ihan helppoa!  Ja jos kuvien lähettämien on jo tuttua, niin kannattaa lukea lopusta netin kuvapaleluiden laadusta ja ominaisuuksista.  Niitä on kovin eritasoisia.

Miten kuvin lähettäminen toimii

Mistä kuvien lähettämisessä on oikein kysymys?.  Käytännön ohjeita on helpompi  ymmärtää jos tuntee periaatteen.  Kivaa olisi jos voisi suoraa Omista kuvatiedostoista lähettää kuvia nettisivuille.  Muutamiin tarkoituksiin voikin, mutta silti tarvitset netin kuvapalveluita, kuvien hostausta netissä.

Ensimmäisessä vaiheessa lähetät kuvan tai kuvia omasta tietokoneestasi  - Omista kuvatiedostoista tai mistä tahansa kuvakansiostasi -  kuvapalveluun.  Kuva saa  siellä tunnuksen ja osoitteen.  Tämän jälkeen seuraavassa vaiheessa on kuvin jakaminen ja katselu helppoa.  Siirrät eli lähetät vain palveluun sijoittamasi kuvan osoitteen nettisivulle paikkaan, johon kuvan haluat.  Tällöin nettisivu pystyy lukemaan kuva-albumissasi olevan kuvan ja näyttää sen.  Eli siirtää kaikki pikselit, joista kuva muodostuu, lopulliseen kohteeseen.

Tätä et voisi tehdä suoraa omasta tietokoneestasi. Tarvitsisit palvelimen, joka välittää tietoja eli kuvasi edelleen.  Netin palveluita käytettäessä kuvasi ovat kuvahostin palvelimilla etkä tarvitse muuta kuin yhteyden ja tilin johonkin netissä toimihaan kuvahostiin, kuvapalveluun.  Sen tehokkaat palvelimet hoitavat sitten kuvasi eteenpäin.  Lisäksi on käytettävissä monenlaista hyödyllistä kuviin liittyvää palvelua.  Niistä jäljempänä.

Näin se tapahtuu käytännössä

Netin kuvahosteilla on hiukan erilaiset systeemit, mutta periaatteessa ne toimivat samoin kuin tässä esiteltävän Photobucket-palvelun.  Kun tämän osaa, osaa käyttää muitakin palveluita.  Esimerkkinä on Photobucket siksikin, että se edustaa kaikkein monipuolisinta palvelutasoa, mitä voit saada.  Ja mikä hieno juttu kuvahostingissa, ne ovat maksuttomia.  Maksullisia Pro palveluitakin saa haluttaessa, jos on kovaa käyttöä ja tahtoo vielä enemmän mukavuuksia.


1. Kuvien lähettäminen kuvapalveluun

Ensiksi rekisteröidy valitsemaasi palveluun.  Esimerkissä on jo rekisteröidytty Photobuckettiin.  Mene pääsivulle ja kirjaudu sisään käyttäjänimelläsi ja salasanallasi.  Näkymä on tällainen (avauskuvaa muutettu jälleen tässä näkyvästä):


Kuva 1
 
Suurenna kuvaa tarvittaessa (paina CTRL ja vieritä samalla hiiren rullaa).  Ylhäällä sinisessä yläpalkissa näet tekstin My Home.  Tämä on se kohta josta myöhemminkin pääset kuvakansioihisi.  Klikkaa sitä niin aukenee tämä ruutu:



Kuva 2
 
Kuva tässä ja seuraavatkin kuvat ovat vain osa ruudun näkymästä jotta tärkeät yksityiskohdat näkyvät. Sinisessä palkissa on näkyvästi Upload images & videos.  Huomaa myös, että sen oikealla puolella on luettelo mahdollista kuviesi sijaintipaikoista.  Ja hiukan sinisestä latauspalkista alaspäin on aika pienellä sinisellä (more options), jota kursorikin kuvassa osoittaa.  Kun kerran laitat latausasetukset kohdalleen, niin tänne ei tarvitse klikata, mutta nyt katsotaan mitä sen takana on.  Klikkaa (more options)

 
Kuva 3

Avautuu näkymä, jossa säännöstellään, minkä kokoisena korkeintaan kuvasi ladataan palveluun.  Tämä sen takia, että sinulla voi olla vaikka usean megatavun kuvia, jotka olisivat aivan liian suuria kuvavälitykseen ja nettikäyttöön yleensäkin.  Tämän hostin palveluun kuuluu, että kuvat pienennetään automaattisesti, muita ohjelmia ei tarvita.  More UploasdOption ruutu näyttää eri latauskokojen vaihtoehdot.  Siitä on oletusarvoisesti kruksattu vaihtoehto Large (640x480).  Tämä on hyvä koko ja käy useimpiin tarkoituksiin.  Kursori osoittaa kuvassa toistakin vaihtoehtoa 15" screen (800x600).  Tätäkin voi käyttää esim. useimmissa foorumeissa ja kuva on edellistä hiukan suurempi.  (On myös joitakin tarkoituksia ja paikkoja, joihin tarvitaan pieniä kuvia eli ylempänä olevia vaihtoehtoja, mutta nämä selviävät aikanaan.)

Katsottuamme optioita jätämme oletusarvon päälle, joten klikkaa alhaalla olevaa Cancel-nappia ja palaat edelliseen kuvan 2 näkymään.  Jos kuvasi ovat Omassa tietokoneessa, jota latauspaikkakruksi oletusarvoisesti osoittaa, niin klikkaa suurta sinistä Upload images & videos nappia. 


 
Kuva 4

Mene kansioon, jossa kuvasi ovat, kuvassa Omat kuvatiedostot/Saaresta 09 D, josta poimimme yhden
joutsenkuvan.  Klikkaa valitsemaasi kuvaa tai merkitse useampi, jotka haluat ladattavaksi palveluun ja klikkaa Avaa.


Kuva 5

Tulee tällainen ruutu Uploading...  josta näet sinisten palkkien etenemisestä latauksen edistymisen.  Kun lataus on päättynyt aukenee uusi ruutu:


Kuva 6 

Ylempänä näkymässä on lataamiesi kuvien organisointivaihtoehtoja.  Vasemmanpuoleisesta valitaan useammasta albumista sopivin tai lisätään uusi; sininen teksti Add new...  Alempana lataamasi kuva/kuvat.  Klikkaa alinna olevaa sinistä nappia Save & Share Now!  Tulee uusi ruutu:


Kuva 7

Tästäkin voisit jo lähettää kuvan edelleen muualle nettiin, mutta mennään kuitenkin varsinaiseen albumiisi.  Klikkaa alinna olevaa painiketta Return to Album, jota kursorikin kuvassa osoittaa.  Tulee albuminäkymä:

 
Kuva 8

In this Album -otsikon alla on lataamme joutsen odottamassa. Nyt olemme käyneet läpi vaiheet, joissa kuvat/kuvia ladataan kuvapalveluun.  Ne ovat siinä odottamassa käyttöänsä eli jakamista muualle.  Voit  jatkaa edelleen tai poistua Photobucketista.  Jos jätät sisäänkirjautumisen päälle, niin sinun ei seuraavalla kerralla tarvitse kirjautua, jos käytät samaa tietokonetta. (Mikäli tässä vaiheessa poistut, niin seuraavalla avauskerralla albumisi pääsivulla on hiukan erilainen näkymä kuin ylläolevassa kuvassa.  Erona on mm. että kuvaa on klikattava, että saa sen osoitteet esille.  Tässähän riitti kursorilla hipaisu. Siellä on myös aivan pieni teksti sinisellä Link options.  Siitä säätämällä saa linkkitaulukon aina näkymään, mikä on parempi vaihtoehto.)

Selkeyden vuoksi siirrymme nyt samalla käyntikerralla uuteen vaiheeseen eli kuvien jakamiseen,mutta kuva on sama 8.


2. Kuvien ja videoiden jakaminen eli lähettäminen kohteisiin


(Kuva 8 jatkoa) Laita kursori sen kuvan päälle, joka haluat lähettää, kuvassa joutsen.  Sen alapuolelle avautuu ruudukko, josta valitaan se vaihtoehto, mihin mediaan kuvan haluat. Ylhäältä ensimmäinen lähettää sen sähköpostilla, seuraava Direct Link tarkoittaa, että siirtämällä tämän linkin jonnekin netissä, niin sitä klikkaamalla tulee kuva näkyviin. Vaihtoehdolle on omien nettisivujen kohdalla muutakin käyttöä).  Nyt valitsemme alimman vaihtoehdon, eli IMG Code, jolla lähetetään kuvasi osoite niin että se näkyy suoraan kohteessaan. Klikkaa taulukon alinta riviä IMG Code, jolloin se merkkaantuu sinisellä.  Kiikkaa siniseksi muuttunutta osoitetta  hiiren oikealla jolloin avautuu kuvassa näkyvän tapainen pudotusvalikko.  Siitä klikkaa vaihtoehtoa Kopioi.

Nyt voit siirtyä sinne, mihin kuvan haluat.  Kuvapalvelun sivun voi sulkea tai jättää aukikin.  Kohteessa, joka esimerkissämme on keskustelufoorumi, avaa sivu ja paikka, mihin kuvaa olet sijoittamassa:

   
Kuva 9
 
Klikkaa haluttuun kohtaan sen kirjoitusruutuun, kuvassa tyhjän ruudun alkuun.  Klikkaa sitten seuraavaksi hiiren oikealla, jolloin saat pudotusvalikon ja siitä kohtaa Liitä.  Kuvan osoitteen siirtämisessä on siis kyse aivan normaalista kopioi ja liitä menetelmästä.  Kun klikkaat Liitä, niin kuvan osoite kopioituu kirjoitusruutuun:


Kuva 10
 
Tässä kuvassa näet kopioidun osoitteen.  Kun se on oikein, niin sen alussa on taagimerkintä [IMG], sitten kuvan osoite nimineen ja lopuksi taagimerkintä [/IMG].  Siinä se on ja näin kuvasi "näkyy" kirjoitusruudussa.   Saat sen myös oikein kuvana näkyviin ja voit itse todeta onnistuiko homma:  Klikkaa foorumin nappia Esikatselu.  Avautuu esikatseluruutu:


 Kuva 11

Jee, siinähän se on!  Joutsen on lentänyt haluamallesi nettisivulle.  Voit lisätä tekstiä ennen tai jälkeen kuvan edellisessä eli kirjoitusruudussa.  Ja kun kaikki on valmista, niin painat Lähetä.  Niin olet onnistuneesti jakanut kuvan tähän sivustoon. Se on täällä nähtävissä niin kauan kun säilytät kuvaa kuvapalvelun albumissa (Lue eräistä poikkeuksista jäljempää.)

Vaikka tässä perusopastuksessa tarvittiin näin monta kuvaa ja siinä on monta vaihettakin, niin systeemi on kuitenkin varsin yksinkertainen.  Kun olet lähettänyt pari kuvaa, niin et tarvitse enää mitään ohjeita, vaan kuvien jakelu sujuu automaattisesti.

Kuvia voit lähettää tästä kuvapalvelusta myös sosiaalisiin medioihin facebookiin, twitteriin jne. Niiden tunnuksia on albumisivuasi myöten useilla palvelun sivuilla.  Klikkaa, kirjaudu ja lähetä.



3.  Millaisia palveluita tarjolla

Netin kuvahosteilla on hyvin erilaisia palveluita käyttäjilleen.  Esimerkkimme Photobucket edustaa kaikkein monipuolisimpia palveluita. Sen ominaisuuksista mainittakoon vaikka

-  Kuvien lisäksi voi käyttää myös videoita
-  Kuvia voidaan editoida kuvapalvelun sivuilla.  Kokeile klikkaamalla Edit, niin näet mitä sillä voidaan tehdä! 
-  Kuvista voi tehdä monella eri tavoin esitettäviä diasarjoja
-  Palveluun voi avata Ryhmäalbumeja (Goup album).  Nämä ovat käteviä, jos on oma ryhmä, kaveripiiri, perhe tms joka katselee ja lähettelee toisilleen kuvia verkossa.  Ryhmäalbumi on harvinaisuus, sillä tätä mahdollisuutta ei ole yleensä tarjolla netin kuva-albumeissa.
-  Kuvien edellä selostetun jakamisen lisäksi voi palvelua käyttää omien kuvien jakamiseen ystävilleen mm.  niin, että antaa heille salasanan, jolla albumi on avattavissa netissä. Muutenkin on hyvä tietää, että albumin voi tehdä kaikille katsottavaksi tai sitten käyttää vain omaan käyttöön ja salasanalla aukeavia.   Valinta on käyttäjän.

Esimerkkipalvelulla on myös maksullinen vaihtoehto kuvien suurkäyttäjille.


4. Mikä palvelu kannattaisi valita?

Jos ovat netin kuva-albumit jo ominaisuuksiltaan monenlaisia, niin sitä kirjavampi on tilanne kun mennään niiden toiminnan laadukkuuteen.  Toiminnanhan pitäisi olla häiriötöntä, jatkuvaa - muutenhan kuvat eivät näy - kuvien lataus ja jakelu nopeaa (=korkeatasoinen palvelintekniikka) sekä sellaista, että siitä ei aiheudu mitään haittoja käyttäjille.

Haittoja käyttäjille! Mitä ihmettä ne voisivat olla!  Tullaan sivustojen toimintatapoihin ja moraaliin.  Kammottava esimerkki on Imagesack-kuvahosting, jota jotkin suomalaisetkin ovat käyttäneet ja monet myös siitä luopuneet.  Sen sivustoilta kun saa haittaohjelmia koneeseensa.  Yksi viruskin on oikein ristitty Imageashack-virukseksi.  Ilmeistä on, että sivusto myy mainostilaa, joiden yhteydessä pahikset sivustolle saadaan.  Lisäksi nopeusmittauksissa Imageshack on hitain kaikista ja tekniikka siis vanhentunut.  Siis ei tuollaisia!

Tässä muutamia netin kuva-albumeja.  Kuten sanottu palvelut ja toiminta on erilaista.  Parasta olisi tarkoin tutustua siihen, jota aikoo käyttää.  Kokeneet netin käyttäjät ovat ajan mittaan kokeilleet useitakin eri kuvahosteja.  Kun itselle sopiva on löytynyt, niin siihen on sitten jäätykin.

Laita kuvat kulkemaan!

Mistä sitten löydän kuvahosteja netissä? Tässä lista muutamista esimerkin vuoksi. Joukossa on nykyisin suomenkielisiäkin palveluita (kaikissa suomenkielisissä ei ole välitystoimintoa foorumeihin).  Netistä löytyy lisääkin vaihtoehtoja, mutta tässäkin on jo valikoimaa kokeiltavaksi:

Tässä muutamia kuvapalveluita:

Photobucket: http://photobucket.com/

Flickr: http://www.flickr.com/

Picasa verkkoalbumit: https://www.google.com/accounts/ServiceLogin?service=lh2

Imagerfra: http://imagefra.me/

tinypic: http://tinypic.com/

Badongo:  http://www.badongo.com/

Picturetrail: http://www.picturetrail.com/

Ovi Share by Nokia: http://share.ovi.com/

Suomenkieliset:

Kuvablogi http://kuvablogi.com/

aijaa, kuvien jako, ei varsinainen kuva-albumi, kuvien säilytys käyttämättömänä vain 6 viikkoa: http://www.aijaa.com/

Ruotsinkielinen:

pici: http://www.pici.se/


Tämän perusoppaan kuvat on sijoitettu esimerkkinä olevan Photobucketin albumiin.

Kysymykset Keskusteluun

Vinkki foorumivälle: Laita omalle sivullesi linkki tämän perusoppaan sivulle, niin voit helposti perusopastaa uusia käyttäjiäsi kuvien lähettämisessä.

15.3.10
Neptun/neptunet.net