Useimmat meistä ovat jo nuorena huomanneet, että ei tämä maailma kovin hääppöinen ole. Ja sitten ajatelleet, että kyllä tämä uusi polvi, johon minäkin kuulun, tekee selvää jälkeä vanhoista hapatuksista.
Ainakin kirjoittaja huomasi, että kovin moni asia on pielessä. Kun menin työelämään, aluksi mainosalalle, niin huomasin, että sielläkin on aivan sama juttu. Tehtiin mainontaa, joka ei ihmisiin vaikuttanut, ei ollut taitoa eikä tietoa. Vanhat konkarit vain pitivät kokouksissa hauskaa keskenään ja nauroivat toistensa puujalkavitseille – ei muiden.
Oli selvää, että kaikkialla tehtiin kuten ennenkin eikä kuten olisi pitänyt. Moni meistä saa silloin kimmokkeen ryhtyä parantamaan asioita. Tehokkaimmista tulee besservissereitä, jotka hallitsevat kaikki asiat. Kirjoittaja ei ylettynyt ihan noin vaativiin suorituksiin. Mutta ajattelin, että jokainen uusi oivallus vie asioita eteenpäin ja kohti parempaa. Siksi kannattaa pyrkiä vaikuttamaan ja sanoa sanottavansa.
Oma sukupolveni tuli työelämään, politiikkaan, kaikkialle. Saattoi huomata, että ei tämä tästä kuitenkaan tahdo oikein parantua. Paremman maailma tavoittelu ei ottanutkaan oikein tulta. Tavoittelussa kyllä oli sähinää, mutta tuloksissa ei. Jokin pystyy aina vesittämään hyvän kehityksen.
Entä sitten kun sukupolvi vähitellen mutta kokonaan vaihtuu? Joko silloin päästään parempaan käsiksi? Mutta voi peijakas, ei näytä yhtään paremmalta. Pikemminkin yhä huonommalta. Eikö nyt uudessa polvessa enää olekaan ikuisia idealisteja, jotka haluavat tehdä maailmaa tai vaikka omaa työelämäänsä paremmaksi? On varmasti, aivan samoin kuin aikaisemmin, mutta tulokset ovat myös samansuuntaisia eli ei kannata hihkua.
Maailman parannuksessa
voi välillä saada kuonoonsa. Aina on niitä, jotka pitävät kiinni vanhasta. Mielipiteitäsi, ehdotuksiasi voidaan halveksia; nuo ovat nyt vain jotakin utopiaa -tyyliin. Idealistina siihen onneksi tottuu, mutta ei se silti tunnu kivalta. Jarrumiehen homma on helpompi kuin ladunaukaisijan.
Jos olet sitä mieltä, että paremmin kyllä menee, olet päättäjiä. Olet silloin jäävi arvostelemaan omia tuotoksiasi.
Kaikki eivät voi olla idealisteja. Jäljelle jäävä osa on realisteja. He ovat sitä mieltä, että ei pidä luulla, että maailma muuttuisi paremmaksi. Eikä varsinkaan kannata mitään erityistä yrittää siihen suuntaan. Tietää jo etukäteen, että mistään ei tule mitään.
Meneekö sitten nuorten, ja vanhempien, maailmanparantajien pyrkimykset kokonaan hukkaan (nyk. bittiavaruuteen)? Eivät mene. Ajattele, millainen maailma silloin voisi olla, jos se olisi kokonaan noiden realistien käsissä.
Aina kun tapaa uudemman polven maailmanparantajan, niin sydämeni lämpenee. Siinä on nuorimies tai nainen, jolla on elämän kipinää. Kun et polje paikallasi tulet pääsemään pitkälle. Jokainen uusi oivallus vie sinua eteenpäin. Vaikka kaikki ei hyväksi aina muuttuisikaan (Fredin laulu: …vaikka paremmaksi kaikki muuttuu, niin hyväksi ei milloinkaan…) niin oma maailmasi on avarampi kuin monen muun.
Monilla meistä on oikeassa olemisen taito. Jotkut ovat niin taitavia, että saavat toisiakin uskomaan samaan asiaan. Olen kuullut, että siitä epäillään eniten naisia ja poliitikkoja. Myös joidenkin mainosihmisten väitetään kuuluvan siihen joukkoon. Jos tunnistat tällaisia kykyjä itsessäsi on sinulla hyvät mahdollisuudet kehittyä kunnon maailmanparantajaksi.
neptunet blogi/ Seppo Partanen 19.2.11
Muita kevennyksiä on ->täällä [1]