Printtaa tämä artikkeli Printtaa tämä artikkeli
Neptun toukokuu 27, 2011

Monet TV-ohjelmat olivat ennen aikaan valmiiksi naurettuja. Ja tuleehan niitä nykyisinkin. Nyt yleisempiä ovat ohjelmat, jotka ovat valmiiksi huudettuja.

Fanihuuto on tullut, jäänyt ja yhä tärkeämpi osa esityksiä niin medioissa kuin livenäkin. Mikä se sellainen artisti olisi, jonka esityksiä eivät seuraa huikeat iiiiiieee! huudot. Fanittaminen ja fanihuuto ei ole enää mitään harrastelijamaista ilmaisua, vaan yhä ammattimaisempaa.

Mennään tutkimaan lähemmin, miten fanihuudot oikein päätyvät korviimme. Olemme saapuneet alan firman Fanihuuto Oyj:n pääkonttoriin. Meidät ottaa vastaan yhtiön nuorekas toimitusjohtaja. Hän kertoo aluksi, mitä firma oikein tekee.

– Mehän olemme johtava kotimainen fanitus- ja fanihuudon palveluyritys. Teemme vaativaa työtä, jotta asiakkaamme voivat olla tyytyväisiä artistiensa, ohjelmiensa ja konserttiensa fanitukseen ja voivat keskittyä muihin asioihin. Tässä olemme onnistunet hyvin ja asiakaspiirimme on yhä laajentunut.

Hän kertoo, että kilpailu tälläkin alalla on kovaa, mutta yhtiö on satsannut brändinsä kehitykseen ja aikoo sillä säilyttää johtavan asemansa.

– Kun tänne tulee nuoria pyrkimään palvelukseemme, niin ensinnäkin poimimme joukosta vain parhaat, hän kertoo. – Teemme fanihuutokokeet. Niissä pitää hakijan osoittaa äänensä kirkkaus ja kantavuus. Tuloksia analysoimme sekä livenä että äänitysten perusteella.

– Seuraavaksi alkaa hyväksyttyjen hakijoiden koulutus. Sen yksityiskohtiin menemättä todettakoon, että koulutusprojekteja ovat mm. huutoäänen kehittäminen, huutotasojen oma aloitteinen hallinta sekä teknisten apuvälineiden käyttö.

– Siis tämä huutotasojen hallinta kouluttaa huutajia oma aloitteisesti seuraamaan esityksiä ja itse päättelemään, milloin huudetaan ja millä voimakkuudella. Samaan päästään teknisten apuvälineiden avulla. Se on oma koulutusvaiheensa. Hän korostaa, että tämä fanihuudon oikea synkronointi on hyvin tärkeä juttu. – Olisi kerrassaan sietämätöntä, jos kantavan äänen omaava ryhmä kirkaisisi huutonsa väärän aikaan. Siinä voisi tulla artistilta vaikka lörät pöksyyn, hän irvailee.

Millaisia sitten ovat asiakkaanne, yksittäisiä artistejako? – Toki heidän osuutensa on suuri, mutta se on vain yksi monista. Mehän teemme myös huipputasoisilla audiostudion laitteilla äänityksiä YLEn, tv-kanavien sekä konserttien järjestäjien piikkiin. Äänitämme 38-kanavaisilla laiteilla fanihuutoa, joka siten ajetaan lähetyksissä tai konserteissa ja miksataan paikalla olevan yleisön huutoon. Voit uskoa, että tulos on paljon kuuluvampi ja viimeistellympi kuin pelkkä paikalla oleva fanihuuto! Samalla saadaan hoidettua huudon oikea synkronointi esitykseen nähden.

Mitens noi tekniset laitteet, joista oli puhe? Mitä ihmeen laiteita siinä voi käyttää huudon – mikä se termi nyt oli? – niin…synkronointiin? – Voi, meillä on monia teknisiä apuvälineitä käytössä. Alkeellisin menetelmä on valotaulu tai mekaaninen merkki jossakin. Niitä ei oikein missään enää käytetä. Sen sijaan langaton yhteys fanien korvaan tai taskuun on tätä päivää. Toimitaan saatujen merkkiäänien tai värähtelyjen mukaan.

Entä tuo henkilökuntanne, fanihuutajat, eikö tule kalliiksi pitää yllä suurta maan eri puolilla toimivaa organisaatiota? – Hyvä kysymys, mutta tässä tulee vastaan henkilökuntamme spontaani kiinnostus artisteihin ja esityksiin. Hehän pääsevät aivan ilmaiseksi hienoihin tilaisuuksiin, se on osa heidän palkkaansa.

– Lisäksi meillä on monenlaista henkilökuntaa muistavaa toimintaa. Jaamme faneille esimerkiksi artistien valokuvia. Se voi kuulostaa vähemmän tärkeältä, mutta sitä se ei ole, ei edes kustannusmielessä. Juuri huomasin, että olemme jakaneet Laddy Gaggian kuvia niin paljon, että kuvabudjetissamme on kriisitilanne. Joudumme siis itse maksamaan hyvistä fanikuvista artisteille ja heidän valokuvaajilleen ja erityisesti ulkomaiset kuvat on välillä hinnoiteltu hävyttömän korkealle.

Jostain huoneesta alkaa kuulua vihlovaa kirkumista. Kysyn, että mitä tuo on? – Siellä on yksi koulutusryhmä vain harjoittelemassa. Tämä on vain äänen avausta ennen lopullisia tehonottoja.

Kun äänikin yhä voimistuu alkaa tuntua siltä, että olemme jo nyt paljon viisaampia. Tiedämme, mitä fanihuudon kulissien takana tapahtuu. Ei muuta kuin kiittelemään ystävällistä johtajaa:

– Kiitoksia kovasti esittelystä. Näyttää siltä, että teillä on todella myötätuulta purjeissanne. Niin että hyvää jatkoa ja – hm – oikein äänekästä ja synkronoitua tulevaisuutta! iiiiiijeeeeeeh!!

 

neptunet blogi/ Seppo Partanen 27.5.11

Share

Tagit:

Printtaa tämä artikkeli Printtaa tämä artikkeli

  Freemake video Downloader (Free Video Downloader) kuuluu laajempaan ja uudempaan videoiden latausohjelmien selostukseen -> täällä.   Videoita voi ladata YouTubesta ja kymmenistä muista videosaiteista. Kätevä ohjelma niiden latamiseen ja edelleen muuntamiseen on Free Video Downloader. Tämä monipuolinen työkalu on kotikäyttöön maksuton. Otsikkokuvassa on nyt Pulttiboysin video YouTubesta. Huumori on niitä vaikeimpia lajeja, enkä ota […]

Share

Lue lisää aiheesta Monitoimityökalu videoiden ystäville – Free Video Downloader

Printtaa tämä artikkeli Printtaa tämä artikkeli
Neptun toukokuu 6, 2011

Nyt kun kesä on jo kohta ovella, niin kaikki me kaivamme kamerat esiin – jos ovat piilossa olleetkaan – ja viemme kesämaisemiin. Entäpä jos tänä kesänä ottaisin kuvia aivan erityisiin tarkoituksiin: valokuvakirjaksi. Valokuvakirjat ovat digiajan lahjoja kameran käyttäjille. Takavuosina olisi ollut mahdotonta ajatella, että tekisin oikean kirjan ottamistani kuvista. Olisihan se ollut kai mahdollista, mutta […]

Share

Lue lisää aiheesta Kesän muistot valokuvakirjaksi

Printtaa tämä artikkeli Printtaa tämä artikkeli
Neptun toukokuu 1, 2011

  Artikkelista on uudempi versio -> täällä.   Kesällä on sää tavallista tärkeämpi asia. Monet harrastukset ja menemiset ovat juuri säistä riippuvaisia. Säätiedotukset ovat usein kovasti ylimalkaisia: Sadealue leviää hitaasti etelä-Suomen yli itään. Siitä on vaikea tietää sataako mökillä vai ei. Entä onko peräti ukkonen uhkaamassa? Olisiko mahdollista saada omalle läppärin näytölle tai kännykän ruudulle […]

Share

Lue lisää aiheesta Säätutka ja ukkostutka omalle näytöllesi