Printtaa tämä artikkeli Printtaa tämä artikkeli

Muistan ajan, jolloin oli jo Microsoftin Office ja vapaan koodin OpenOffice.org teki tuloaan. Hyvähän se oli jo silloin, mutta sen asentaminen ei ollut niin vaivatonta kuin ostetun Officen. Hommat hoituivat kyllä samaan tapaan kun sen sai ensin koneelleen.

Sittemmin OpenOffice.org on yhä kehittynyt. Jo pitkään se on ollut taloudellisesti ajattelevien yksityishenkilöiden ja organisaatioiden käyttämä toimisto-ohjelma. Yksityisten ihmisten kodalla suurin käyttö lienee paketin tekstinkäsittelyllä Writer, laskennalla Calc ja piirrosohjelmalla Draw. Monta on hyvää ilmaista muutakin tekstinkäsittelyä, mutta niissä ei ole kaikkia samoja ominaisuuksia eikä etenkään suomen kielen oikolukua.

Kun hiljattain asensin pitkästä aikaa OpenOfficen johonkin koneeseen, oli yllätys suuri. Tämä hieno paketti asentui suomenkelisenä Windows koneeseen nopeasti ja vaivattomasti. Aivan samaan tapaan kuin mihin parhaimmillaan olemme tottuneet.

Yhden vain unohdin; suomenkielen oikoluku Writeen on asennettava erikseen, vaikka itse ohjelma onkin suomenkielinen. Tämä onkin ymmärrettävää, sillä eihän se ole mikään välttämättömyys, tarve riippuu ohjelman käytöstä. Oikoluvun asentaminen on vaatinut aikaisemmin hiukan asennustietoa ja klikkailua, mutta nyt se asentuu yhtä automaattisesti kuin koko muukin ohjelmakokonaisuus.

OpenOffice org. tuottaa vapaan koodin ohjelmia. Nostan kirjoitusmukini heille kiitokseksi, että niin hyvää työtä on vapaaehtoisvoimin saatu aikaan. Uskon, että OpenOffice.org onkin tänään eräänlainen vapaan koodin ohjelmien lippulaiva; näin toimivaa vapaalla koodilla, eikä maksa mitään.

Jos nyt joku ei muistaisi, niin OpenOffice.org sisältää seuraavat ohjelmapaketit:

Base, tietokantasovellus, jonka avulla niitä voidaan luoda ja hallita

Calc, lasketaohjelma

Draw, piirrosohjelma luo ja muokkaa piirroksia, vuokaavioita ja logoja

Impress, esitysten ja nettisivujen luomiseen

Math, luo ja muokkaa matemaattisia kaavoja ja yhtälöitä

Writer, kirjoittaa ja kuvittaa

Tätä kirjoitettaessa on uusin OpenOffice. Org 3.3. Jos sinulla on vanhempi, niin uuden voi päivittää saitin linkistä helposti.

 

Suomenkielinen OpenOffice.org lataus:

http://fi.openoffice.org/

Share

Tagit:

2 kommenttia juttuun “Nostan mukini vapaan koodin OpenOfficelle!”

  1. Joni sanoo:

    Suosittelen tutustumaan LibreOfficeen. Suurimmat yritykset ikäänkuin "hylkäsivät" OO.o:n tympäännyttyään Oraclen toimintaan ja perustivat oman yhteistön jatkaakseen OO.o:n kehitystä.

  2. Neptun sanoo:

    Kiitos Joni hyvästä täydennyksestä. Koska OpenOfficen ja LibreOfficen kehittäjätiimi on sama, niin kiitokseni artikkelissa oli suunattu juuri heille. Koska OpenOffice lienee tavalliselle netin käyttäjälle vielä tunnetumpi kuin LibreOffice niin mainitsin vain sen nimeltä. Viimeksi kun kysyin ohjelmoinnin ammattilaisilta, niin hekään eivät osanneet sanoa kumpi näistä kanavista jää eloon ja edelleen kehitettäväksi vai jääkö kumpikin rinnakkasiksi. Sanoivat, että sen aika näyttää.

    LibreOffice voitaisiin tietysti täälläkin esitellä, mutta siitä lienee netissä jo aika paljon kuvauksia. Tämä artikkelihan ei liioin ollut mikään softaesittely.

Jätä kommentti

Voit käyttää näitä tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>