Printtaa tämä artikkeli Printtaa tämä artikkeli

Tänä kesänä on ollut hellettä, mutta myös kovasti vaihtelevia sääolosuhteita. Suomessa kesää viettävä tai matkusteleva on yleensä radion välittämän säätiedon varassa. Sen onnistuminen on taas ollut kuin pitkän tikun vetämistä – sataako vai eikö sada.

Tässä ei ole nyt kuitenkaan ole tarkoitus mollata säätietojen tekijöitä ja niitä radiossa lukevia. Sen sijaan mennään vähän syvemmälle asiaan. Mennään kuin ongelle ja ensin tietysti etsimään matoja, mylläämään mato-ojaa.

YLE on tilannut radion säätiedot niiden tekijöiltä. Tilaus on ollut, että lyhyet valtakunnalliset säätiedot, joita voidaan toistaa tunnin välein ja useamminkin. Sitä tavaraa sitten toimitetaankin.

Säätietoja luetaan tosi usein, YLE radio Suomessa useamminkin kuin kerran tunnissa, sillä maakuntaradioiden juontajat toistelevat niitä myös hartaasti ohjelmiensa katkojen höysteeksi. Ja siinä se pullonkaula onkin. Aivan lyhyt usein toistettava säätieto ei voi olla tarkka niin suurella alueella kuin Suomessa.

Lisäksi koko säätiedon terminologia kaipaa pikaista nykyaikaistamista ja tarkistamista. Mitä on: …" ja huomenna sataa etelässä ja idässä". Siis missä todella tarkalleen sataa? Usein sekoittuu myös tuo "tänään" ja "huomenna" kun yritetään ennustaa kahta päivää. Kuinka kauan on: "..sadetta aamusta alkaen". Mitä merkitsevät termit: "sataa", "sateista", "on sadetta", "esiintyy sadetta" – sadekuurot ja jatkuvampaa sadetta kyllä ymmärtää.

Sekavuutta lisäävät paikallisradioiden juontajat. He eivät aina lue suoraa ruudulla näkyvää säätiedotusta, vaan yrittävät sitä kai tulkita oman kuuntelualueensa mukaan. Siitä on seurauksena esim. "…ja huomenna sitten sataa". Mutta kun ei sada niin pisaran pisaraakaan, sillä tulkinta on poimittu ehkä lauseesta: "Etelä-Suomessa sadekuuroja…".

Muutamaan lauseeseen on mahdotonta saada mahtumaan yhden ja varsinkaan kahden päivän Suomen kokoisen alueen tyydyttävän tarkkaa säätietoa. Kun on jo epäselvää on mitä ovat "etelässä, idässä, rannikolla" jne sijaintitiedot. Yksi ratkaisu voisi olla, että kerran pari päivässä luetaan pitempi ja tarkempi säätieto valtakunnan verkossa (vrt. merisää, joka on hyvää tietoa). Tai toinen vaihtoehto tai täydennys, että paikallisradioita varten tuotetaan erikseen niiden kuuntelualuetta vastaavat selvästi tarkemmat säätiedot. Myös tuulitiedot olisivat tarpeelliset järvien Suomessa, muuallakin kuin Saimaalla.

Ja ennen kaikkea mietintämyssyn alle pannaan aika- paikka- ja säätyyppitietojen terminologian tarkennus. Radion säätietoja tarvitaan edelleenkin kipeästi, vaikka elämme kuinka nettiaikaa ja tarkempia säätietoja saa mobiilivälineisiinsä. Kaikilla ei ole kuitenkaan tilaisuutta eikä laitteitakaan tarkennusten hankkimiseen. Jos kyseessä on se perhe, joka lähtee suur-Saimalle hyväuskoisena koko perheen voimin veneilemään, eikä tiedä mitään uhkavasta voimakkaasta myrskystä ja ukonilmasta, niin huomaa asian merkittävyyden. Jos kerran radio haluaa palvella säätiedoin, niin eikö sen pitäisi tapahtua niin, että niistä on myös todellista hyötyä?

Säälinkit

Neptunet blogissa on kerrottu netin käytöstä säätietojen saamiseksi ja tarkentamiseksi, täällä:

https://neptunet.net/blogi/2011/05/01/saatutka-ja-ukkostutka-omalle-naytollesi/

Klikkaamalla otsikkokuva saa sen suuremmaksi.  Se näytää säätilan nyt, mutta tarkan ajan tasalla olevan 10 min välein täydentyvän sääkartan saa näkyviin tästä:

http://saa.aina.fi/weather/metar/saatila.htm

 

Share

Tagit:

Jätä kommentti

Voit käyttää näitä tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>