Printtaa tämä artikkeli Printtaa tämä artikkeli

Uusi kone joululahjaksi?  Uuden koneen myötä joutuu tekemään päätöksiä sen turvaohjelmista.  Mitä siinä on ja mitä siihen tarvitaan?

Yksi tärkeistä päätöksistä on, käytetäänkö maksullisia vai ilmaisia tietoturvaohjelmia.  Kummatkin ovat mahdollisia ja kummatkin ovat hyviä.  Molemmilla linjauksilla on hyviä ja ei aina niin hyvä puolia.

Esimerkiksi maksulliset tietoturvapaketit ovat turvallisia ja vaivattomia, mutta ne voivat olla myös raskaita ja hidastaa konetta eri tavoin.  Eikä ole harvinaista, että niiden päivittymiseen tai muuhun toimintaan tulee vikoja.  Toisaalta myös tuki toimii ja neuvoja saa.

Ilmaisten ohjelmien etuna on tietenkin niiden ilmaisuus ja myös tehokkuus.  Ei kaikki mutta jotkut palomuurit ja virustorjunnat muistuttavat maksullisita versioistaan.  Tukea ei ole aina heti saatavissa, joskin sitäkin netistä kyllä löytyy.

Maksuttomat turvaohjelmat eivät muodosta konetta kuormittavaa ja hidastavaa massiivista kokonaisuutta.  Ne ovat kehittyneet siksi tehokkaiksi, että pelkästään tehojen takia ei raskaita turvapaketteja tarvita.  Esimerkiksi useat uuden Windows 7 varustetun koneen tavalliset käyttäjät  pitävät riittävänä Windowsin omaa palomuuria ja maksutonta suomenkielista Microsoft Security Essentials virustorjuntaa.  (Huomautus:  Windows XPn oma palomuuri ei ole niin tehokas.)

Maksullinen vai maksuton – jokainen päättää itse

Kirjoittaja ei ryhdy tekemään suosituksia tässä näiden kahden linjan rajanvedossa.  Siitä on jokaisen itse päätettävä oman tarpeensa mukaisesti. Sen sijaan on muistutettava käyttäjäryhmää, joka valitsee helppohoitoisen maksullisen turvaohjelmien paketin, että se ei ole kuitenkaan takeena  haitakkeista vapaasta koneesta ja nimenomaan sen  jatkuvasta toimivuudesta.  

Kaverini, joka korjaa tietokoneita, kertoo, että korjattavaksi tulevilla koneilla on kahdenlaista käyttäjää; toiset uskovat turvaohjelmien hoitavan kaikki hommat. Ja toiset eivät ole oikein ottaneet  toimivien turvaohjelmien tarvetta riittävän tosissaan. Hänen mielestään myös massiiviset turvapaketit kuormittavat  normaalitehoisia ja etenkin vähän vanhempia koneita usein kohtuuttomasti.

Turvapaketin valinneille voisi sanoa, että  tärkein turvatekijä on kuitenkin koneen käyttäjä.  Ja että vähin huolenpito, mitä käyttäjän tulee koneelle itse tehdä, on sen ajoittainen pudistus.  Tämä ei tarkoita pölynimurin käyttöä, vaan koneeseen kertyvien tarpeettomien tiedostojen siivoamista ja poistoa.  Vaikka uudet käyttöjärjestelmät ovat fiksuja, niin ne eivät huolehdi koneeseen kertyvän tarpeettoman sisällön poistosta.  Jos ne jätetään koneeseen, niin seurauksena on sen toimintojen hidastuminen ja kaikenlaisen haavoittuvuuden lisääntyminen.

Uusissa koneissa on yleensä valmiina muutamia turvaohjelmia, esim jokin maksullinen turvaohjelmapaketti 3 kuukaudeksi,  sekä useita valmistan asentamia ”apuohjelmia”.  Riippuu siitä, mikä asennettu turvapaketti on ja käyttäjän omasta tarpeesta, kannattaako sitä jakaa esittelyaikansa jälkeen.  Mitään pakkoa siihen ei tietysti ole.  Valmistan asentamat ”apuohjelmat” ovat yleensä täysin tarpeettomia ja ne voi huoletta poistaa.  Jos haluaa, voi niiden tarvetta tutkia jäljempänä mainitulla SlimCleaner ohjelmalla.  Siinä on käyttäjiltä kerättyä tietoa eri ohjelmin tarpeellisuudesta ja ne on visualisoitu suoraa ohjelman näyttöön.

Tässä on kaksi linkkiä koneiden siivousohjelmiin.  CCleaner on suomalaisten suosima ja hyvä onkin. Se soveltuu aivan peruskäyttäjillekin.  CCleaner sisältää erilaisia työkaluja ja mm rekisterin korjauksen ja siivouksen:

http://www.piriform.com/ccleaner/download

Monista mahdollisista (ks. Tietoturvaohjelmat 2012 listaus) on edellä jo kommentoitu SlimCleanereria.  Tästä sanoisin, että soveltuu jo tehokkuutta tavoitteleville kokeneille käyttäjillekin.  Peruskäyttäjän on tehtävä poistoja sillä kuitenkin varoen.

http://download.cnet.com/SlimCleaner/3000-18512_4-75279939.html

Mistä sitten esim maksullista uusista tietoturvapaketista voisi valita.  Niillä kaikilla on jonkin pituinen ilmainen testiaika, jolloin niitä voi sitoumuksetta eli maksutta kokeilla.  Tietoturvaohjelmien luettelo ja latauslinkit ovat täällä:

Uusin linkki:  Tietoturvaohjelmat 2018

 

Share

Tagit:

Jätä kommentti

Voit käyttää näitä tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>