Printtaa tämä artikkeli Printtaa tämä artikkeli

Kaikki nörttivikaiset ihmiset sanovat, että kyllä netistä aina neuvoja saa ja aivan maksuttakin.  Mutta saako niitä?  Asia ei ole niin yksiselitteinen kuin ensin voisi kuvitella.

Monet asiaa kokeilleet sanovatkin, että verkosta ei ole helppoa saada neuvoja.  Kokemukset ovat monenkirjavat.  Kun itsekin olen mukana erilaisissa tietotekniikan keskustelufoorumeissa on myönnettävä, että yksinkertainenkin neuvo voi joskus olla kiven takana.

Foorumeissa kuka tahansa jäseneksi kirjautunut voi vastata kysymyksiin.  Tästä seuraa, että kaikki vastaajat eivät olekaan oikein jäljillä. Esim. usein kuvitellaan, että sama kikka, mikä auttoi vastaajaa tai hänen kaveriaan, auttaisi kaikissa tapauksissa. Kysyjän on vaikeata tietää, kuka osaa asiassa auttaa ja kuka vain kirjoittelee. Kysymyksen tai ongelman selvittely voi ajautua aivan väärille raiteille.  Kysyjää kehoittaan kokeilemaan sitä tai tätä, jolla ei välttämättä ole edes osuutta ongelman ratkaisemisessa.  Pahinta on jos kehotetaan jopa ostamaan joitakin komponenttejä silloin kun niitä ei tarvita.

Sehän on vain keskustelua. Keskustelufoorumit korostavatkin, että ne eivät ole tuki- tai helppisaitteja. Niissäkin pääsee toki eteenpäin omissa asioissaan, jos on malttia ja hiukan tietoa asioista.

Keskustelufoorumeista on minulla myös ikäviä kokemuksia inhimillisestä kanssakäymisestä.  Vaikka niiden säännöissä – kukanhan on ne lukenut? – on selkeästi kielletty puuttuminen esim. henkilökohtaisuuksiin, voivat vastaajat osoittautua loukkaaviksi.  Ja ihmeellistä kyllä eräillä sivustolla myös nuoret moderaattorit voivat osoittaa vaikutusvaltaansa ja omaa asiantuntemustaan härskillä tavalla.

Kysyjästä ei varmasti ole kivaa, jos mode tai joku vastaaja on sitä mieltä, että kysymys on huono ja tarpeeton. Koska siihen olisi voinut löytää itsekin vastauksen googlaamalla.  Silloin unohtuu, että ei ole huonoja ja tyhmiä kysymyksiä.  On vain huonoja ja tyhmiä vastauksia.

Useihin foorumeihin on tullut uutta jäsenistöä joka on rempseätä ja haluaa osoittaa omaa pätemistään.  Tyyliin ”se ja se luulee olevansa joku asiantuntija…” eli puututaan toisten vastaajien henkilöön.  Tämä on karkottanut ainakin Neptunin kokonaan pois muutamasta foorumista. Vaikka en ota helposti herneitä nenääni, niin ei ole kivaa olla mukana tuollaisissa keskusteluissa.  Saittien omistajat ja valvojat eivät puutu asiaan koska ”toisilla on vain vähän rempseämpi tyyli”.  Onko pelisäännöt sitten tehty turhaan?

 

Maksulliset palvelut

Keskustelufoorumeista on siis mahdollista saada neuvoja maksutta varsinkin jos tietää niiden rajoitukset. Vielä huonompia kokemuksia näkyy kutenkin olevan maksullisista neuvonta- ja asennuspalveluista. Oletko valmis maksamaan esim. ilmaisen ohjelman etäasennuksesta lähes 100 euroa? Jos olet, niin olet hyvä asiakas. Erityisesti nettioperaattorien maksulliset etäasennukset ovat tyrmistyttäneet monet käyttäjät.

Itse olin aikoinaan monet vuodet suuren tietotekniikkasivuston AfterDawnin ”neuvojia”. Suuren foorumin hyvä puolia on se monipuolisuus – laajuus – ja samalla se on erityiskysymyksissä sen heikko kohta.  Keskustelu on siellä nykyisin varsin rauhallista ja häiriköinti hyvin pois karsittua. Mutta sille ei voi mitään, että sielläkin on suosituissa aiheissa vastaajia joka lähtöön.  Sivusto ihailee myös amerikan-engalannin tietotekniikkaslangia mieluummin kuin selkeää suomea.

Neptunet.netissäkin on keskustelufoorumi, siitä otsikkokuva.  Tai tarkennettuna vielä niin, että se on kysymysten esittämistä varten, joihin vastaan. Jäsenistö olisi liian pieni keskustelujen käynnistämiseen, mutta eikö tärkeintä olekin, että kysyjä saa hyvän vastauksen. Toistaiseksi olen ennättänyt vastaaman kaikkiin esitettyihin kysymyksiin.  Tiedä sitten miten kauan aika ja resurssit riittävät, mutta toistaiseksi ainakin voi kysyä niin vaikeistakin tietokoneen ongelmista kuin koneen käytöstä ja esim. softista.

Tässä sivustossa voi kysyä kommentteina artikkelien yhteydessä. Kysymyksen ei tarvitse välttämättä edes liittyä juuri artikkelissa käsiteltyyn aiheeseen. Kysyminen on tavattoman helppoa, sillä toistaiseksi ei tarvitse mitenkään rekisteröityä kommenteja ja niden vastauksia varten. Käytä hyväksesi!  Näillä keinoilla yritän kantaa korsia kekoon asiallisen, suomenkielisen ja täysin maksuttoman tiedon saamiseksi netissä.

 

Päivitetty 1.10.2021

 

Linkit:

Neptunet.net tietokonefoorumi  

AfterDawn tietotekniikkasivuston Keskustelualueet

 

 

 

 

 

 

Tagit: , , ,