- neptunet - https://neptunet.net -

Ladattavien ohjelmien maksuluokat

 

Mitä ovat freemium, AD-supported, shareware tai trial ohjelmat?

 

 

[1]

Maksuttomia ja maksullisia ohjelmia on montaa eri tyyppiä. Lisäksi niiden välimuotoja on useita. Esim. Freemium ohjelmia on tullut markkinoille yhä enemmän. Mistä noissa maksuluokissa oikein on kyse? Mitä niistä tulisi ohjelmia lataavan tietää.

 

Sitä sanotaan, että kaiken taustalla on – nainen. Tässä ei kuitenkaan ole siitä kyse, sillä ohjelmien kohdalla kaiken taustalla onkin raha. Ohjelmien kehittäminen vaatii rahaa. Myös niiden pitäminen jatkuvasti käyttökelpoisena käyttöjärjestelmiin ja muihin ohjelmiin nähden on jatkuvaa työtä.

Rahan jäljittäminen on tullut netissä yleiseksi tavaksi – eri tavoin. Tietotekniikan suuryhtiöiden johdolla pyritään poimimaan jokainen sentti, mikä käyttäjiltä irti saadaan. Tulkoon myös heti aluksi sanottua, että on selvää ohjelmien kehittäminen maksaa ja on tullut jatkuvaksi työksi. Sitä ei voida tehdä kovin pitkälle pelkästään talkoohengessä ja teknisen kiinnostuksen varassa.

 

Tarvitsemme oikeaa tietoa ohjelmien maksuluokista

Ohjelmien kehittäjät tarvitsevat rahoituksensa. Siihen on eri keinoja. Valittakoon mikä keino tahansa, niin meidän käyttäjien on saatava näistä keinoista oikeata tietoa. Ei ole paha, että ohjelmasta maksetaan. On silti tiedettävä, mistä tarkalleen maksetaan ja kuinka paljon. Maksumuotoja ei saa hämärtää käyttäjille käsittämättömiksi tai odottamattomiksi. Reilu peli tähänkin asiaan! Jos maksaa niin mistä maksetaan ja mitä.

On kysyttävä myös onko reilua peliä se, että käyttäjä saa ohjelmaa ladatessaan koneeseen tarpeettomia tai haitallisia kylkiäisiä, mahdollisesti myös haittaohjelmia. AD-supported eli mainostuetuissa ohjelmissa nämä ovat tuoneet rahaa ohjelman kehittäjille. Mutta käyttäjien kannalta tällaiset hämäykset ovat vaarallisia. Varsinkin silloin kun sellaisia ei osaa ennakoida.

Mitkä ovat sitten ohjelmien maksuluokat? Tämä ei ole aivan yksiselitteinen asia ja se vaatii jokaisen ohjelmatyypin kohdalla tarkemman kuvauksen. Seuraavassa ohjelmien maksuluokat ryhmitellään tavalla, jonka perustana on arvostetun lataussivusto Softpedian luokittelu. Tätä on edelleen täydennetty. Myös toisella turvallisella lataussivustolla MajorGeeksillä on selkeä -> oma luokittelunsa [2].

 

Maksuluokat

 

Maksuttomat ohjelmat

Freeware

Aloitetaan siitä, mitä useimmat tietokoneen käyttäjät toivovat. Ilmaiset eli maksuttomat ohjelmat ovat yhä yleisiä. Niihin kuuluu suorastaan uskomattoman hienoja ja monipuolisia ohjelmakokonaisuuksia ja omilla aloillaan yhä johtavia softia. Maksuttomien käyttöaikaa ei ole rajoitettu kuten esim. trial ohjelmissa.

Joskus freewaren käyttöehtona on, että sitä käytetään vain yksityisiin tarkoituksiin (personal use) eli sellaiseen jolla ei ole mitään kaupallisia tavoitteita. Toisaalta on myös freeware ohjelmia, jotka käyvät sekä yksityiseen että kaupalliseen käyttöön (commercial use).

Softpedia on vienyt aika pitkälle ryhmittelynsä Freeware-ohjelmien kohdalla. Otetaan tässä vaiheessa artikkelin otsikkokuva avuksi selventämään luokitusta  Katselemme Softpedian lataussivun yksityiskohtia, joten klikkaa kuva kuten muutkin kuvat näkymään paremmin. Kuvan Download now painikkeella alkavalla rivillä keskellä on vihreällä merkitty ohjelman maksuluokaksi FREEWARE. Sen vieressä on kysymysmerkin takana tietoja free software merkinnöistä. Vähän alempana on hakemistolehtien rivin jälkeen sinisellä merkintä 100% Clean. Siinä voisi lukea myös 100% Free. Nämä merkinnät on osoituksena, että ohjelma on testattu eikä sisällä minkäänlaisia haittaohjelmia tai kolmannen osapuolen komponentteja tai palveluita.

100% Free on merkitty ne ohjelmat, jotka ovat maksuttomia sekä henkilökohtaiseen että kaupalliseen käyttöön. Vain henkilökohtaiseen käyttöön tarkoitettu saa Softpedialta merkinnän 100% Clean.

 

Ad-supported

Käyttäjille on erittäin tärkeätä huomata ja tietää Ad-supportedmainostuettujen – ja Freeware ohjelmien ero. Vaikka Ad-supported softat ovat maksuttomia, niin niihin sisältyy ominaisuuksia, jotka ovat helposti torjuttavien kylkiäisten ja jopa haittaohjelmien sisältämisen väliltä. Eli siis mahdolliset haitat ovat hyvin tapauskohtaisia.

Näiden ohjelmien kohdalla tulee esille luotettavien lataussivujen edut. Niissä huomautetaan ohjelman olevan Ad-suppoted. Sen sijaan mainostuettujen ohjelmien kotisivuilla ja monenkirjavilla ilmaisohjelmien jakeluissa sitä ei kerrota. Softpediassa on yleensä vielä tarkempi kuvaus noista ominaisuuksista. Siellä on Ad-supported merkitty punaisella eikä niistä koskaan sanota 100% Free tai 100% Glean, tarkemmin -> täällä [3].

Siinä huomautetaan myös, että ne ovat kuitenkin turvallisia ladattavia mikäli kolmansien osapuolien komponentit eivät ole haitallisia tai vaarallisia. Lisättäköön vielä, että haittojen torjumiseksi on nimenomaan ohjelman latausvaiheessa oltava tarkkana että lataa vai ohjelman eikä mitään muuta.

 

Free software

Suomen kielessä kun puhutaan maksuttomista tai ilmaisista ohjelmista, niin nämä ovat myös niitä eli Freewarea. Kuitenkin esim. Sopftpedia ryhmittelee ne omaksi luokakseen. Tähän kuuluvat vapaan koodin ei GNU GPL lisensioidut ohjelmat. Näiden koodi on myös vapaasti käytettävissä ja muutettavissa. Vapaan koodin ohjelmista muokatut eivät välttämättä ole maksuttomia, mutta tämä on hyvin harvinaista. Eli ne ovat käytännössä maksuttomia sekä henkilökohtaiseen että kaupalliseen käyttöön ja muutenkin luotettavia latauskohteita.

Softpedia merkitsee nämä GNU GPL tunnuksella esittelysivuilleen sekä 100% Free samaan kohtaan, jossa ovat 100% Clean arvioinnitkin.

 

Donationsware

Nämäkin ovat alaryhmä maksuttomiin eli Freeware ryhmään. Meille suomalaisille ohjelmien rahoituksen lahjoituskäytäntö (Donate) lienee vieraampi, mutta yleisemmin tunnettu muualla. Donationswareksi nimitetään maksuttomat ohjelmat, jotka ottavat vastaan käyttäjien lahjoituksia tai muuta ei kaupalliseen liittyvää tukea.

 

Freemium

[4]

Freemium ohjelmat Sotpedia kuittaa yhdellä lauseella. Toteavat, että nämä ohjelmat tarjoavat joitakin ominaisuuksia – tai useimmat – maksutta käytettäväksi. Maksettava on jos haluaa kaikki ominaisuudet käyttöön tai poistaa mainokset.

Nykytilanteessa Freemium vaatii kuitenkin vielä tarkempaa kuvausta. Tämä ohjelmatyyppi on suhteellisen uutta ja näyttää olevan kasvussa. Softien kehittäjien keskusteluissa pidetään Freemiumia kannatettavana mahdollisuutena maksuttoman ja maksullisen ohjelman välillä. Onnistuminen riippuu paljon siitä, miten hyvin kehittäjä onnistuu valitsemaan maksuttoman osuuden, joka tuo asiakkaat. Onko se tarpeeksi houkutteleva ja toimiva.

Freemium on ohjelmatyyppi, jonka kohdalla käyttäjän on ehkä entistäkin vaikeampaa tietää, mitä saa maksutta ja mistä pitäisi maksaa. Eli pystyvätkö ne noudattamaan tässä artikkelissa jo aikaisemmin peräänkuuluttamaamme reilua peliä? Asiassa on myös työsarkaa luotettaville lastaussivustoille. Niiden asiakaspalvelua olisi selostaa mikä on pelin henki kunkin yksittäisen Freemium ohjelman kohdalla; mitä saa ja mitä lisäksi maksua vastaan. Kaikki lataussivustot eivät vielä edes merkitse Freemium ohjelmia muiksi kuin maksuttomiksi.

 

[5] [6]

Vieressä on lisää muutama kuva Freemium ohjelmista. Vasemmalla ylärivissä on MajosGeeks latausivuiston esittely yhdestä Freemium ohjelmistaan (tässä tapauksessa Rewo Uninstaller). Kuten huomataan se on aivan oikein merkitty Freemiumiksi eikä Freewareksi. Kuvassa ylärivissä oikealla on sivuston lisätietoja em.Freemium ohjelmasta ja sen maksullisesta versioista.

[7] [8]

Alarivissä vasemmalla on samasta ohjelmasta Snapfiles sivuston esittely. Huomaamme, että siinä on ohjelma merkitty Freewareksi. Alarivissä oikealla on edelleen saman ohjelman esittelyä Softonic sivustossa. Siinäkin on se luokiteltu Freewareksi. Lisäksi sivusto osoittaa, että se ei päivitä ohjelmiaan tai niiden esittelyitä ajan tasalle. Siis tunnetuillakaan sivuilla ei näytä olevan aina ohjelmien luokitus ja tiedot moitteettomia.

 

Maksulliset ohjelmat

Trial

Katso kuva jäljempänä.  Nämä ohjelmat toimivat maksutta rajoitetun ajan, yleensä 15-90 päivän väliltä. Sen jälkeen on ohjelmasta maksettava sillä muuten se ei enää toimi. Jos ohjelmaa tarvitaan vain lyhyen ajan, niin jotkut käyttävät tätä hyväkseen ja poistavat sen käyttönsä jälkeen.

Trial ohjelmat toimivat täysipainoisesti kaikilta ominaisuuksiltaan. Jos ominaisuuksia on rajoitettu, niin Sotpedia merkitsee niiden maksuluokaksi Demo, ks. seuraava kohta. Ohjelmatyyppi saa myös luokituksen 100% Clean.

 

Demo

Demo luokitellut ohjelmat ovat rajoittuja kuten Trial softatkin. Nyt on riisuttu niiden käyttöominaisuuksia. Täydet ominaisuudet saa ohjelmaan ostamalla sen eli maksamalla halutun hinnan. Käyttöaikaa ei yllensä rajoiteta, sillä ei olisi tässä tapauksessa juurikaan merkitystä. Ohjelmatyyppi saa Softpediassa luokituksen 100% Clean.

 

Commercialware

Ohjelmatyyppi kuuluu Softpedian luokituksiin, mutta ne ovat nykyisin erittäin harvinaisia. Oleellista on, että ohjelmasta tulee maksaa ennen kuin sen käyttö avautuu.

 

Shareware

Tämä on vanha perinteinen ohjelmaluokitus, jota ei esim. Softpedia enää mainitse. Se on ohjelmatyyppi, jossa on ominaisuuksien rajoituksia siihen asti kunnes siitä maksetaan. Siis kyseessä on oikeastaan Trial-ohjelma tai sen muunnelma. Siksi Softpedia ei enää sitä totea vaan ryhmittä muihin luokkiinsa.

 

Tavalliset maksulliset ohjelmat

[9] [10]Myös maksulliset ohjelmat voivat olla Ad-supposted eli mainostuettuja. Jos ohjelma ei ole Trial eikä Demo, niin maksullisuutta ei tavallisesti enää sen kummemmin mainita. Lataussivustojen sivuilta kyllä hyvin näkee, että ohjelma on maksullinen. Vieressä kuva vasemmalla Softpedian sivuilta, jossa maksut näkyvät selvästi Download now painikkeen alla punaisella merkittynä. Kuvassa oikealla aukeaa maksukohtia klikattaessa ohjelmien omien sivustojen maksusysteemit ja -lomakkeet täyttäväksi.

Sen sijaan etsittäessä ohjelmia suoraa netistä niiden kotisivuilta tämä maksullisuus jätetään tarkoituksella tai huolimattomuutta usein selvästi merkitsemättä. Ohjelman kehittäjät kai ajattelevat, kyllähän kaikki heti tietävät, että näin hyvä softa ei voi olla maksuton! Jos haluamme tähänkin reilun pelin henkeä, niin kunnioittakaamme softia, jotka selvästi ilmoittavat hintansa, myös mahdollisten eri versioidensa.

 

[11]

 

 

 

 

VINKKEJÄ ohjelmien lataukseen

 

Älä lataa

Lataa

 

Neptunetissä on paljon hyödyllistä tietoa ohjelmien valinnasta, latauksesta ja ylläpidosta:

 

Poista turhat ja haitalliset ohjelmat – nopeuta konettasi [14]

Mitä ovat oletusohjelmat ja miten niitä säädetään [15]

Ovatko ohjelmat ajan tasalla – ohjelmien päivitys [16]

Mistä voin ladata turvallisesti ohjelmia [17]