Win 10 on yhä kovassa vauhdissa varsinkin Suomessa
Takana on jo pahin myllerrys Windows 10 turvapäivitysten loppumisesta. Millaiseksi on tilanne markkinoilla muodostunut? Onko Windows 10:llä yhä kannatusta, vai joko Windows 11 on tallannut sen jalkoihinsa? Uusimmat tilastot kertovat markkinoiden mielenkiintoiset näkymät.
Aiheuttiko Windows 10 turvapäivitysten päättyminen notkahduksen sen käyttämisessä? Ei juuri aiheuttanut. Tässä tilastot eri makkinoilta: Maailmalta, Euroopasta ja Suomesta. Koko maailman tilanteessa näyttää Win 10 osuus jopa hiukan kasvaneen Win 11 verrattuna. Muualla näyttää Win 11 olevan jo eniten käytössä, mutta ei Suomessa. Katsotaan tarkemmin uusinta tietoa, niissä on myös mielenkiintoisia yksityiskohtia muista Windows versoista.
Tilastot kertovat Windowsien osuudet pöytäkoneissa. Tämä on suurin ryhmä ja merkittävin heijastamaan kehitystä muissakin laitteissa.
Windows maailmalla
Katsotaan ensiksi maailmatilastoa. Siitä kuva vieressä, klikkaa artikkelin kuvat näkymään. Graafista nähdään, että Win 11 ohitti osuudellaan Win 10 tämän vuoden 2025 kesäkuussa. Lokakuussa kun Win 10 turvapäivitykset loppuivat ei näy juuri mitään reaktiota kentällä. Uusin tilanne kertoo Win 10 markkinaosuudeksi 53 % ja Win 10 42%.
Siellä on mukana vielä muitakin vanhempia Windowseja. Niistä eniten on käytössä Win 7 laitteita, peräti lähes 3 %. Muiden osuudet ovat pieniä, järjestys: Win XP, 8 ja 8.1.
Euroopassa

Suomessa

Linuxit
Saattoi tuntua siltä, että Win10/11 hämmentävä tilanne vaikuttaa merkittävästi Linuxien käyttöön. Näin ei ole kuitenkaan tapahtunut. Global Stats Counterin mukaan niiden osuus käyttöjärjestelmistä on pysynyt suunnilleen ennallaan ja on nyt 1,4% luokkaa.
Varmaan Linuxeja on silti asennettu. Ne vain sijoitetaan yleensä kakkoskoneisiin, jolloin eivät pääse mukaan päivittäisen käytön järjestelmien listoille.
Windows 10
Win 10 turvapäivitykset ovat tähän mennessä toimineet hyvin. Niitä on tullut Win 10 koneisiin n. 2-3 kpl. Mitään niihin liittyviä ongelmia ei ole ilmaantunut ainakaan Neptunetin testikoneissa. Win 10 toimii edelleenkin hyvin.
Hyvä tietää myös näistä
Selaimet ja selaimien markkinat
Tietokone ei toimi - voiko tämän korjata
Tagit: Ajankohtaista netissä, Nettitietoa, Ohjelmat, Tietokone, Windows, Windows 10, Windows 11

