DX-kuuntelu

Printtaa tรคmรค artikkeli Printtaa tรคmรค artikkeli

Miten kuuluvat kaukaiset asemat?

 

Kaikki me ainakin joskus kuuntelemme radiota.ย  Mutta radion kuuntelu voi olla kesรคllรค toisella korvalla kuuntelua paljon syvรคllisempi harrastus.ย ย Sillรค voi olla oikein tavoitteita ja siitรค voi saada neuvoja ja tukea DX-kuuntelijoiden liitosta.

 

 

 

Suomen DX Liitto on toiminut kymmeniรค vuosia, joten mistรครคn uudesta asiasta ei ole kysymys. Silti radioiden kuuntelussakin tapahtuu koko ajan voimakasta kehitystรค mikรค tekee asiasta hyvin mielenkiintoisen.ย  Mitรค sitten kuunnellaan ja miksi?

DX-harrastaja kuuntelee lรคhellรค ja kaukana olevia yleisradioasemia.ย  Joidenkin kuuluvuus voi olla harvinaisuus, toisten taas jokapรคivรคistรค.ย  Niitรค etsitรครคn kaikilta mahdollisilta aaltoalueita, myรถs netistรค. Kuunteluharrastuksessa pรครคsee alkuun aivan tavallisella radioilla.ย  Jos hankkii ns. maailmaradion, on jo pitkรคllรค hyvien lรถytรถjen รครคrellรค.ย  Ja mikรคli vielรค vaativampaa tasoa tavoittelee, pรครคsee tuloksiin hankkimalla liikennevastaanottimen, joita niitรคkin on eri hintaluokissa.

Kuunteleminen ja asemien lรถytรคminen on mielenkiintoista ja lisรคksi monin tavoin kehittรคvรครค.ย  Kun kuunnellaan yleisradioasemia, on aina mukana kielitaidon kehittรคminen.ย  Eikรค mikรครคn estรค haluttaessa tuoda teknisempรครค osaamista mukaan, vastaanottimia ja nimenomaan antenneja voi rakennella.ย  Harvinaisia asemia ja jopa TV- ja satelliittiasemia voi bongata.ย  Asemille voi lรคhettรครค halutessaan myรถs kuunteluraportteja.ย  Niihin useatย  ulkomaiset asemat vastaavat ja lรคhettรคvรคt QSL-kortin, erilaista asemarekvisiittaa, viirejรค jne. On myรถs mahdollista osallistua DX-kuuntelijoiden kilpailuihin.

 

Helppoa pรครคstรค alkuun

Harrastuksella voi siis olla useita erilaisia pรครคmรครคriรค ja vรคlineitรค, miten kukin haluaa.ย  Mutta miten pรครคstรค alkuun? Kauan sitten kun Neptun oli kuuntelija-amatรถรถri, niin neuvoja ei ollut missรครคn vaan kaikki oli itse opittava ja kehitettรคvรค.ย  Nyt tilanne on aivan toisenlainen.ย  Meillรค on maassa Suomen DX-Liitto, jolla on tietoa jaettavaksi ja vรคkeรค monipuoliseen neuvontaan.ย  Kannattaakin aivan ensi tรถikseen katsoa liiton nettisivuilta, mitรค siellรค on tarjolla.ย  Jรคljempรคnรค linkit, joista pรครคsee mukavasti eteenpรคin.

Suomen DX-Liitolla on oma jรคsenlehti Radiomaailma.

Ole mukana ajan hermolla, siellรค missรค jotakin tapahtuu. Mukana maailman laajuisesti tapahtumien eturintamassa. Juuri siellรค radioasematย  toimivat.ย  Tutki, mitรค radiokuuntelu voisi antaa sinulle oikein harrasteena.

 

Artikkeli pรคivitetty 21.7.2024

 

Linkit

Tietoa jota pรครคsee eteenpรคin, Suomen DX-Liiton sivut

DX-kuuntelun opas

Tietokoneharrastus - olisiko siinรค jotakin minulle

 



Tagit: , ,