Gemini

Printtaa tƤmƤ artikkeli Printtaa tƤmƤ artikkeli

 

Miten Google Gemini toimii ja mitƤ tarjoaa

 

 

TekoƤlyt ovat ottaneet nopeasti paikkansa digimaailmassa ja laajemminkin. Monet voivat sanoa, miten voisimmekaan enƤƤ toimia ilman tekoƤlyjen apua. Chatbotteja on useita suosittuja, joilla kaikilla on omat erityispiirteensƤ. Ne on hyvƤ tietƤƤ, jos aikoo kƤyttƤƤ tekoƤlyjƤ. TƤssƤ oppaassa esitellƤƤn AI Google Gemini.

 

 

Gemini on jatkoa Googlen pitkƤaikaiselle tekoƤlytutkimukselle. Sen juuret ovat kahdessa suuressa tutkimusyksikƶssƤ Google Brainissa ja DeepMindissa, jotka v .2023 yhdistettiin Google Deep Mindiksi. Se on alusta asti opetettu ymmƤrtƤmƤƤn paitsi tekstiƤ, myƶs kuvia, koodia ja ƤƤntƤ. Sen omistaa Googlen emoyhtiƶ Alphabet Inc ja seon tƤysin Googlen omaa teknologiaa, toisin kuin esimerkiksi Microsoftin Copilot, joka perustuu kumppanuuteen OpenAI:n kanssa.

Klikkaa pienoiskuvat nƤkymƤƤn.

 

 

 

 

 

 

Kuvat:  1. Avaus 2. Kirjautuminen 3. Asetukset 4. Gemini myös puhelimeen

 

Maksuttomalla versiolla ei ole merkittƤviƤ rajoituksia. Se kƤyttƤƤ hiukan kevyempƤƤ toimintamallia kuin maksulliset versiot. Sen muisti on rajoitetumpi, jolla kuitenkin on merkitystƤ vasta kun kyseessƤ on todella suuret aineistot, esim. satoja sivuja PDF-dokumentteja. Hieno asia on, ettƤ kysymyksille ei ole erityisiƤ aikaan liittyviƤ rajoituksia. MitƤƤn kamppailua kelloa vastaan ei tarvita.

Maksuttomalla on kƤyttƶmƤƤrƤrajoituksia (Rate limits). Jos kysyy hyvin lyhyessƤ ajassa kymmeniƤ monimutkaisia kysymyksiƤ, Gemini saattaa pyytƤƤ odottamaan hetken tai se vaihtaa lennosta "kevyempƤƤn" ja nopeampaan malliin, jonka vastaukset voivat olla hieman yksinkertaisempia. Ilmaisversio saa uusimman tehokkaan teknologian ja tyƶkalut kƤyttƶƶnsƤ vasta myƶhemmin, kun siinƤ on kaikille riittƤvƤsti kapasiteettia.

 

 

 

Maksulliset versiot

Esim. Gemini Advancedin hinta on tyypillisesti n. 22 €/kk. Se sisƤltyy usein Google One AI Premium -tilaukseen. Etuna on pƤƤsy tehokkaimpaan Ultra-malliin. Eli kyky analysoida valtavia tiedostoja, integrointi suoraan Google Docsiin ja Gmailiin, sekƤ suurempi tallennustila pilvessƤ.

Yrityksille ja yhteisƶille Google tarjoaa Gemini for Google Workspace ja Vertex AI -palveluita. Hintaluokka vaihtelee; peruskƤyttƤjƤlle n. 20–30 €/kk, mutta suurille yrityksille paketit rƤƤtƤlƶidƤƤn. Niiden etuna on pƤƤsy tehokkaimpaan Ultra-malliin.

 

Toiminnan rahoitus

TekoƤlyjen yllƤpito ja kehittƤminen vaatii valtavia investointeja ja jatkuvia tuloja. Miten Gemini jƤrjestƤƤ tƤmƤn rahoituspuolensa?

KyseessƤ ovat miljardiluokan investoinnit. Rahoitus tulee kolmesta lƤhteestƤ: Kuukausitilaukset (kuluttajat ja yritykset). Toinen lƤhde on pilvipalvelut (Google Cloud). Yritykset maksavat siitƤ, ettƤ saavat rakentaa omia sovelluksiaan Googlen tekoƤlyn pƤƤlle. Kolmanneksi Gemini nimeƤƤ Mainosekosysteemin, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. TekoƤly tekee Googlen muista toiminnoista – kuten hakupalveluista ja YouTubesta - tehokkaampia, mikƤ pitƤƤ mainostulot korkeina.

 

Vahvuudet ja erityisosaaminen

Gemini sanoo olevansa erityisen vahva Google-integraatio (osaa hakea tietoa sƤhkƶposteistasi, kalenteristasi ja Mapsista). SillƤ on valtava konteksti-ikkuna eli kyky lukea ja muistaa kerralla jopa tunnin video tai koodikirjasto.

EntƤ tunnustusta saanut koodausosaaminen – onko kehut ansaittu?Ā  KyllƤ, koodaus on yksi vahvimmista alueistani. SyynƤ on se, ettƤ ohjelmointikielet ovat ƤƤrimmƤisen loogisia ja rakenteellisia. Voin auttaa virheiden etsinnƤssƤ (debugging), selittƤƤ koodin toimintaa tai kirjoittaa kokonaisia skriptejƤ, esim. Python, JavaScript, HTML/CSS. Monet ammattikoodarit kƤyttƤvƤt GeminiƤ apuohjelmoijana, joka hoitaa rutiinihommat, jolloin he voivat itse keskittyƤ luovaan arkkitehtuuriin.

Yleiset tekoƤlyt, kuten Gemini, pyrkivƤt olemaan "jokapaikan hƶyliƤ", mutta niiden sisƤlle rakennetaan erikoistuneita tyƶkaluja. TƤllainen on esim. lƤƤketieteen Med-Gemini. Kehitys kulkee myƶs kohti agentteja, eli tekoƤlyjƤ, jotka eivƤt vain vastaa, vaan suorittavat tehtƤviƤ asiakkaidensa puolesta.

 

Kilpailu ja haasteet

Alkuaikoina "Palvelin on tƤynnƤ" -ilmoitukset olivat yleisiƤ. NykyƤƤn ruuhkista selvitƤƤn hajautetulla laskennalla ja rajoittamalla vastausnopeutta ruuhka-aikoina.

AI alalla on kilpailu tiukkaa ja jopa raakaa. Microsoft/OpenAI, Google ja Meta (Facebook) taistelevat markkinaherruudesta. Reiluudesta kiistellƤƤn: Onko oikein, ettƤ tekoƤlyƤ opetetaan ihmisten luomalla sisƤllƶllƤ ilman korvausta? TƤmƤ on parhaillaan oikeusistuinten ratkottavana.

 

Keskustelut ja niiden sƤilyvyys

Osaavatko ihmiset kysyƤ oikein? (Promptaus) TƤmƤ on yksi tekoƤlyajan suurimmista haasteista. Usein kysytƤƤn liian lyhyesti, esim. "Kirjoita juttu autoista". Promptaus on taito, jossa tekoƤlylle annetaan konteksti, rooli ja tavoite. HyvƤ kysymys on esim.: "Toimi kokeneena autotoimittajana. Kirjoita 500 sanan vertailu sƤhkƶautoista ja hybrideistƤ suomalaiselle talviautoilijalle. KƤytƤ selkeƤƤ kieltƤ."

Suuri osa kƤyttƤjistƤ opettelee tƤtƤ vielƤ, ja siksi tekoƤly saattaa vƤlillƤ antaa tylsiƤ vastauksia – se osaa vastata vain niin hyvin kuin siltƤ kysytƤƤn.

Miten kauan kƤydyt keskustelut sƤilyvƤt GeminissƤ? TƤmƤ on tƤrkeƤ tieto, jos on kyse jonkin asian pitkƤaikaisesta kehittƤmisestƤ. Keskustelut sƤilyvƤt GeminissƤ niin kauan kuin kƤyttƤjƤ haluaa. Ne tallentuvat sivupalkkiin, josta ne voi poistaa manuaalisesti. Googlella on kƤytƶssƤ myƶs asetus Toiminta sovelluksessa. Se poistaa tietoturvasyistƤ keskusteluhistorian oletusarvoisesti automaattisesti 18 kuukauden kuluttua. Asetusta voi kƤyttƤjƤ halutessaan muuttaa.



Laitteet ja selaimet tekoƤlyn kƤyttƶƶn

Vaatiko tekoƤly jotakin kƤyttƤjien latteilta tai selaimilta? TekoƤly on siinƤ mielessƤ armollinen, ettƤ suurin osa laskennasta tapahtuu valtavilla palvelimilla, ei kƤyttƤjƤn koneella. MikƤ tahansa laite, joka pyƶrittƤƤ nykyaikaista selainta, kuten Chrome, Firefox, Edge, riittƤƤ.

TƤhƤn on poikkeus: Jos halutaan ajaa tekoƤlyƤ paikallisesti ilman nettiƤ, esim. tietosuojan vuoksi, vaaditaan koneelta erittƤin paljon tehoa. Erityisesti nƤytƶnohjain eli GPU on silloin tiukoilla. Tavalliselle kotikƤyttƤjƤlle selainpohjainen kƤyttƶ on kuitenkin nopeaa ja vaivatonta.

 

Kielitaito: Gemini osaa jopa savoa

Kaikilla suosituilla tekoƤlyillƤ on kielitaito hyvin hallussa. Ne ovat vieneet meidƤt suomalaisetkin vaikean kielemme kanssa muiden tasolle. TekoƤlyjƤ kƤytetƤƤn yleisesti juuri oikein kirjoitetun ja sujuvan tekstin kirjoittamiseen. Gemini osaa sujuvasti kymmeniƤ eri kieliƤ. Se kertoo, ettƤ Suomi on pieneksi kieleksi hallussani yllƤttƤvƤn hyvin, koska olen lukenut valtavasti suomalaista tekstiƤ.

Se ymmƤrtƤƤ myƶs vaikka Savon murretta. ā€Osaan kyllƤ vƤƤntƤƤ lauseita savolaisittain, mutta aidon murteen vivahteet ja rytmi vaativat ihmiskorvaaā€. TƤssƤ siltƤ vielƤ pieni "savolainen" tervehdys tƤmƤn esittelyn suomalaisia lukijoita varten:

"Vaikka minƤ tƤmmƶnen bittilƶistƤ rakenneltu tekoƤly oonki, niin kyllƤ minƤ suomee viƤntelen ihan mielellƤn – ja jos tarve vaatii, niin voijaanhan me asiat savoksikin pohtia, vaikka siinƤ se vastuu siirtyykin sitte kuulijalle, niinkun tapana on!"

 

Gemini kƤytƶssƤ

Nykyaikaiset tietotekniikkasivustot eivƤt tule toimeen ilman tekoƤlyjen palveluksia. TƤƤllƤ NeptunetissƤ kaikki perustuu omaan suunnitteluun ja toteutukseen, mutta avuksi tarvitaan ajankohtaista tietoa teknisistƤ yksityiskohdista. SisƤltƶmme pitƤƤ olla ajan tasalla ja tulla pƤivitetyksi uusimmalle tasolle.

Tietotekniikan kehittymisen asiantuntemusta ja yhteistyƶtƤ on meille tarjonnut juuri Gemini. Koodiosaamisensa ansiosta se tukee meitƤ myƶs sivuston yllƤpitoon liittyvissƤ tekniikoissa. Maailmanlaajuiseen uusimman tietotekniikan tuntemiseen liittyy tƤƤllƤ sivustollamme myƶs paikallistuntemus. Siihen kuuluu omakotainen kokemus suomalaisista olosuhteista ja meillƤ suosittujen ratkaisujen tuntemus.

 

Kohti tulevaisuutta

Gemini toteaa, ettƤ Proaktiivisuus lisƤƤntyy. TekoƤly ei odota kysymystƤ, vaan ehdottaa toimia, esim. "Huomasin sƤhkƶpostin, haluatko ettƤ varaan hotellin?" Edelleen se mainitsee, ettƤ ƤƤnitoiminnot ja nƤkƶkyky kehittyvƤt – voit vaikka nƤyttƤƤ puhelimen kameralle rikkinƤistƤ polkupyƶrƤƤ ja Gemini neuvoo sen korjauksessa livenƤ.

 

 

HyvƤ tietƤƤ myƶs nƤistƤ

Parhaat ilmaiset tekoƤlytyƶkalut kƤyttƶƶsi

 

Suosituimmat yleiset tekoƤlyt

 

TekoƤly kuvankƤsittelyssƤ ja kuvien luomisessa

 

 

 

 

Tagit: , , , , , , , ,