Ohjelmien Automaattinen Päivitys
Ohjelmien automaattinen päivitys on nyt etistä helpompaa
Ohjelmien päivitys on turvallisuuden takia erityisen tärkeätä. Nettirikolliset seuraavat jatkuvasti ohjelmia ja niistä löytyviä avoimia aukkoja. Päivittämätön ohjelma on tällainen riski. Mutta mistä tietää, mitä ohjelmia pitäisi päivittää? Onko tavallisella käyttäjällä helppoja keinoja noudattaa tuota hyvää periaatetta. Seuraavassa esitellään myös uusi automaattinen päivitysmahdollisuus.
Kaikkein merkittävimpiä netin turvaohjeita on ohjelmien pitäminen päivitettynä. Jos päivittäminen unohtuu tai jää tekemättä, on koneessa turvallisuusriski. Lisäksi sovellusten päivittäminen ei ole pelkästään turvakysymys. Päivitykset korjaavat niissä havaittuja virheitä ja voivat muutenkin parantaa niiden toimintaa.
Onneksi useat tärkeät ohjelmat päivittyvät automaattisesti. Tai ne ilmoittavat, että uusi päivitys on ladattavissa. Ohjelmien kehittäjät puhuvatkin hajautetusta vastuusta. Eli osallistumisesta ohjelman jatkuvaan ajan tasalla pitämiseen.
Automaattisen päivityksen lisäksi on merkitys sillä, mistä ohjelma on hankittu. Kaupan, esim. Microsoft Store, kautta asennetut sovellukset päivittyvät yleensä keskitetysti ja turvallisesti ilman käyttäjän vaivaa. Huomaa myös, että Windows Update on entistä monipuolisempi päivityspaikka. Se ei enää päivitä vain Windowsia, vaan myös ajureita ja Microsoftin omia tuotteita.
Klikkaa artikkelin pienoiskuvat näkymään.
Päivitysten lyhyt historia
Ohjelmia on aina päivitetty. Samoin käyttäjillä on aina ollut siinä vaikeuksia. Pitäisikö niiden tarjontaa seurata? Sehän olisi mutkikasta ja hidasta. Kun päivittäminen oli käytännössä vaikeata, niin tärkeimmät ohjelmat ottivat käyttöön automaattiset päivitykset tai ainakin päivitysmahdollisuudesta ilmoittamisen.
Muita varten kehitettiin erilaisia päivitysten skannereita, joista parhaat olivat maksullisia. Näille käyttäjä antoi oikeuden skannata konetta ja etsiä sieltä ohjelmia, joista olisi päivityksiä tarjolla. Päivitysskannerit suorittivat sitten päivityksen, usein jo aivan turhista muutoksia, koska se lisäsi niiden "tarpeellisuutta " ja veloituksia.
Tilanne markkinoilla muuttuu
Markkinoilla on edelleenkin ohjelmia, jota lupaavat hoitaa päivitykset käyttäjän puolesta. Kuitenkin niiden kohdalla on varovaisuus tarpeen. Joukossa on vaarallisia ja turhia mainosohjelmia tuovia kuten FileHippo System Tuning. Ehkä ainoa mainittava niistä on Patch My PC, joka on edelleenkin helppo, visuaalinen ja luotettava työkalu, mutta täysversiona kylläkin maksullinen.
Aikoinaan näitä oli useita maksuttomiakin. Osa on vielä jostakin ladattavissa. On vain huomattava, että aika on ajanut niiden ohi eikä niitä enää kehitetä. Näistä esimerkkinä mainittakoon aikoinaan kovasi suosittu SUMO (Software Update Monitor).
Mistä nyt sitten saisi tavallisten ohjelmien päivitystarpeen selville? Ja ohjelmat päivitettyä turvallisiksi?
Winget muuttaa tilanteen
Microsoft on kehittänyt vastauksen kaikille automaattisille päivittäjille. Winget on Microsoftin virallinen ohjelmien päivitysapuri ja suoraa integroitu Windowsiin. Tämä täysin maksuton apuri tekee skannauksesta turvallisen ja hoitaa työnsä taustalla. Se ei kuluta muistia eikä koneen resursseja ja toimii vain silloin kun käsket sen tarkistaa päivitykset. Winget ei sisällä mainosohjelmia eikä ehdottele lisäasennuksia. Työkalu löytää päivitykset sekä Microsoft Storesta että perinteisistä .exe/.msi-ohjelmista samalla kertaa. Se tarkistaa pakettien koodit ja varmistaa, ettei tiedostoa ole muokattu matkalla.
Wingetin käyttöönotto ja ohjelmien automaattinen päivitys
Mitään ei tarvitse asentaa, koska työkalu on tullut päivitysten mukana ja valmiina Windowsissa 10-11. Se on vain kutsuttava esille. Klikkaa hiiren oikealla Käynnistä-painiketta ja valitse Windows PowerShell tai Pääte (Win 11) tai Suorita – cmd
Kirjoita komentokehitteeseen komento: winget upgrade ja paina Enter.
Ensimmäisellä kerralla ohjelma kysyy ehtojen hyväksymistä. Kirjoita Y ja paina Enter. Näet listan ohjelmista, joihin on päivitys saatavilla.
Halutessasi päivittää ne kaikki kerralla, kirjoita: winget upgrade --all Huomaa, että all sanan edessä on kaksi tavuviivaa.
Jos haluaa päivittää vain tietyn listassa olevan ohjelman kirjoita winget upgrade ja haluamasi ohjelman nimi.Jos ohjelman nimessä on välilyöntejä, se kannattaa laittaa lainausmerkkeihin. Vielä varmempi tapa on käyttää ohjelman ID-tunnistetta, jonka näet listassa.
Jos haluat nähdä kaikki mahdolliset komennot ja niiden oikeat kirjoitusasut, voit aina kirjoittaa pelkän winget upgrade -?, jolloin se listaa käytettävissä olevat oikeat tavat.
Näin se toimii
Winget-työkalun käyttö päivitysten etsimiseen on nopeata – ne saa heti. Itse päivittämiseen tarvitaan aikaa kuten päivityksiin yleensäkin. Isot paketit vaativat enemmän ja tavalliset ohjelmat päivittyvät vauhdilla. Päivittämisien aikana Windows kyselee, saako ko. ohjelma muuttaa asetuksia, kuten yllensäkin päivitettäessä. Tämä tietysti hyväksytään. Edelleenkin jokin ohjelma voi kysellä lupaa Y vai N johon vastataan kirjoittamalla Y. Tai se tuo järjestelmänvalvojan kuvakkeen työkalupalkkiin klikattavaksi.
Tässä kuvaryhmä Winget työkalun käytön yksityiskohdista testikoneessamme. Kuvassa 1 Windows valvoo pävityksiä kuten aina. Kuva 2. Ohjelman latausta. Kuva 3. Jotkin ohjelmat näyttävät päivityksensä edistymisen.
Ruudulta näkee koko ajan mitä tapahtuu. Mahdollisista yksittäisistä asennusvaikeuksista winget ilmoittaa ja yleensä kohdan ratkaisuakin. Jokaisen päivityksen jälkeen näkee sen onnistumisen ja listan loputtua kokonaisuuden onnistumisen.
Loppukommentissa "xx packages have version numbers that cannot be determined" tarkoittaa, että koneessa on xx ohjelmaa, joiden valmistaja ei ole merkinnyt versionumeroa sellaisella tavalla, jota winget osaisi lukea suoraan. Se on täysin OK eikä tarkoita virhettä, vaan sitä, että winget ei merkinöistä tiedä, onko koneessa oleva versio uudempi vai vanhempi kuin palvelimella oleva.
Winget on hieno ja turvallinen uudistus ohjelmien päivitykseen.
Hyvä tietää myös näistä
Windows kuntoon ja varmatoimiseksi
Ajurit selville – mitä ajureita koneessa on
Tagit: Nettitietoa, Ohjelmaesittelyt, Ohjelmat, Ohjelmien automaattinen päivitys, Tietokone, Windows, Windows 10, Windows 11, Winget päivitys







