Printtaa tämä artikkeli
Sitä voi käydä niin, että kaikki tuntuu tylsältä. Että ”maanantai ei oo mittää, tiistai ei oo mittää jne”. Erityisesti kun tulee pimeämpi vuodenaika, niin kaikki voi näyttää niin hervottoman samanlaiselta.
Maailmassa ja ympäristössä tapahtuu koko ajan. Monella taholla ahkeroidaan tosissaan, että meillä ei olisi tylsää. Sen torjuntaan tuotetaan viihdettä, elämyksiä, kirjoitetaan kirjoja ja jutellaan Facebookisssa. Mutta siitä huolimatta – että voikin välillä olla tylsää.
Mälsän vihollinen on kiire. Jos on niin kiire, että ei tahdo keritä tekemään oikein mitään, niin ei siinä mälsästämäänkään silloin jouda. OK, tietysti kiireellä on omat stressitekijänsä, jotka ovat meille tuttuja, mutta niihin ei mälsä kuulu.
On ilmeistä, että jotkin meistä ovat herkempiä mälsän tunteelle. Esimerkiksi lapset ja hyvin nuoret. Oletko huomannut, mitä tapahtuu, jos näiltä nuorilta loppuvat soittorahat kännykän liittymässä. Siinä saa olla viihde- tai selittämistaitojen mestari jos aikoo todistaa, että tilanne ei ole kuitenkaan kauhean tylsä. Hyvin nuorten kuten vanhempienkin tunteet ovat aitoja, ei niitä voi mitenkään väheksyä. Piinaava eristyneisyyden ja tylsyyden tunne vaivaa niin kauan kuin olotila kestää, eli kännykkäliittymään tulee lisää soittorahaa.
Yleisintä lienee, että kuka tahansa kokee ajoittain tylsyyden tunnetta. Ainakin kirjoittajalla on sellaisia kausia jos ei ole kiire päällä. Niitä ei pidä säikähtää, vaan jokainen voi kehittää erilaisia kikkoja mälsänsä torjuntaan. Kun jokin kikka osoittautuu hyväksi, niin siinä voi olla ideaa toistekin.
Ja sitten on hyvä tämä yleinen lohdutus jos asiat ovat vinksallaan: Jos on niin huonosti ettei huonommin voi olla, niin ainoa tie siitä on ylöspäin johonkin parempaan. Mälsää kestää vain aikansa. Kukaan ei ole jäänyt siihen loukkuun. Kun sitä aikansa sinnittele, niin varmasti parempaan on menossa.
Mälsäänsä voi torjua tekemällä jotakin tai antamalla tapahtua. Se että aukaisee radion jo ennestään auki olevan television lisäksi ei oikein riitä tätä tunnetta karkottamaan. Tarvitaan jotakin enemmän, tuntuvampaa, näyttävämpää, erikoisempaa. Saattaa kuulostaa kovasti rajulta, mutta sellainen voi olla jokin työksi luonnehtimamme puuha. Työ kotona tai muulla joka on jäänyt tekemättä. Kun kampeaa itsensä sitä tekemään, niin ei ajatuksissa jää enää tilaa mälsän kärsimiseen.
Entäs tuo viihde? En ole ollenkaan varma sen tehosta. Jos se on vain passiivista viihteen katselua tai kuuntelua, niin lääke on ilmeisen tehoton. Jos näkee viihteen laajemmin, niin että itsekin on osa omia viihteitään, niin idea voisi toimia paremmin. Nytkin joulun tullen jos päättää lähteä joulupukiksi tai tontuksi johonkin ihan vieraisiin paikkoihin, niin siinä on jo niin paljon tekemistä ja hupia, että mälsä todennäköisesti unohtuu.
Sitten on ilmeisesti ihmisiä, joille mälsä on tavallista yleisempää. Nämä mälsästäjät voivat kyllä ajan mittaan tottua siihen, jolloin se ei ole enää niin kokonaisvaltainen tunne kuin tilapäisillä harrastajilla. Ja joillakin se menee ohi, esim alussa mainituilla hyvin nuorilla, iän karttuessa.
Voidaanko mälsä sitten kokonaan meistä poistaa? Ei voida. Se kuuluu ihmisten elämään. Tietysti jostakin voi ilmestyä yksilö, joka vakuuttaa että koskaan ei ole mälsästänyt. Hän voi siihen uskoa, me tuskin.
Kun joutuu mälsän uhriksi, niin kannattaa ideoida noita torjuntakeinoja. Mutta samalla muistaa Fredin vanhan biisin sanat: ”…vaikka paremmaksi kaikki muuttuu, niin hyväksi ei milloinkaan.”
PS. Joku on jo kauan sitten todennut ja palautetta laittanut, että jos lukee näitä Sepon kolumneita, niin saa päivästään valoisamman. Täytyy tunnustaa, että se on juuri tarkoituskin.
neptunet blogi/ Seppo Partanen 27.11.11
Muita kevenyksiä on ->täällä
