Videoiden Lataus

Printtaa tämä artikkeli Printtaa tämä artikkeli
Neptun 28 maaliskuun, 2016

 

Lataa netistä videoita ja niiden musiikkia

 

 

TEncoder videon lataus

Videoiden katselu tietokoneilla ja mobiililaiteilla on tullut yleiseksi.  Googlen YouTube on tehnyt siitä suositun ja kaikkialle ulottuvan.  Viime vaihe videoiden menestystarinassa on netistä suoratoistettavat videot.

 

Siinä missä videoiden katseluohjelmat, mediasoittimet, ovat kehittyneet on tullut myös runsaasti erilaisia videoiden ja niiden audiopuolen latausohjelmia.  Mitä niillä sitten tehdään? Voihan videoita katsella suoraa esim. YouTubesta.

Videobuumi ei rajoitu pelkästään niiden katseluun netistä.  Moni haluaa tallentaa videoita koneeseen tai johonkin omaan tallennusvälineeseen tai vaikka pilvipalveluun.  Myös esim. YouTubeen ladattujen videoiden tekijät voivat tarvita tällaisia softia.  Jos alkuperäistä nettiin ladattua ei enää löydy tai sitä ei ole, niin latausohjelmalla lataamalla sen saa takaisin.

Näillä on vielä muutakin käyttöä.  Netissä olevassa videossa voi olla musiikkia tai jokin ääniraita, josta olisi hyvä saada itselleen kopio.  Tämäkin käy päinsä sopivalla videoiden latausohjelmalla, Video Downloaders.  Latausohjelmat antavat mahdollisuuden niin liikkuvan kuvan kuin musiikinkin kaappaukseen.  On kuitenkin muistettava, että lataa vapaasti käytettävää materiaalia jota netissä onkin runsaasti.  

Latausohjelmissa on vielä muutakin ideaa.  Ne automatisoivat latauksen ja siihen mahdollisesti liittyvät muuntamistehtävät. Siten lataajan ei tarvitse erikseen lähteä tutkimaan miten video voitaisiin muokata juuri hänen tarvitsemaansa välineeseen tai jakeluun sopivaksi.  Ohjelma hoitaa sen puolen.  Ohjelmissa on erilaisia ja parhaimmillaan hyvin monipuolisia muuntamis- eli konvertointiominaisuuksia.  Useimmat tähtäävät siihen, että softaa on mahdollisimman yksinkertaista käyttää eikä muita muokkausohjelmia tarvita.

 

Videolataajat ja turvallisuus

Ennen kuin menemme itse softien esittelyihin, niin tämän ohjelmaryhmän kohdalla on jälleen erityisesti muistutettava tärkeästä turvallisuusasiasta.  Valtaosa näistä sinänsä aivan erinomaisista maksuttomista ohjelmista on mainostuettuja.  Ts. silloin tulee olla softaa asennettaessa tarkkana.

Asennuksessa on estettävä mahdollisesti tarjolla olevat selaimen kotisivujen muuttaminen, tarpeettomat kylkiäisohjelmat, hakukoneen muuttaminen, ylimääräiset työkalupalkit jne. Joten katso asennettaessa aina mitä on valmiiksi kruksattuja ja mihin itse laitat kruksin tai klikkaat ennen kuin painat Seuraava. Jäljempänä Freemake Video Downloaderin kohdalla on tarkempi esimerkki haitakkeiden estämisestä.

Videoiden latausohjelmia on sekä maksuttomia että maksullisia, kuten softia yleensäkin.  Jäljempänä esitellyistä valtaosa on maksuttomia.  Tässä ohjelmaryhmässä eivät maksullisetkaan ole kovin kalliita.  Jo parilla kympillä saa softan, jossa on ominaisuuksia – katso tietysti tekniset tiedot ennen hankkimista – sekä tukipalveluita käytettävissä.  Tärkeimmät tekniset tiedot ovat seuraavan linkin vertailutaulukossa. (Hyödyllistä perustietoa ominaisuuksista myös maksuttomia valittaessa!) Tässä maksullisista linkki sivustolle Best Video Download Software 2019 Reviews.

Sivusto pisteyttää ohjelmat omien kriteeriensä mukaisesti.  Meillä Suomessa kannattaa ottaa paremmuusjärjestykset kuitenkin vain suuntaa antavasti.  Samoin esitetyt hinnat ovat hintoja sivuston kautta hankittuna. Muista lähteistä voi niitä saada edullisemmin ja tarjouksina.  Maksulliset ovat varteenotettava mahdollisuus eikä silloin yleensä ole liioin vaaraa kylkiäisistä. Myös softien esittelyssä jäljempänä on muutama maksullinen.

Nämä videoiden latausohjelmat ovat keskenään hyvin erilaisia.  Niiden omaisuudet ovat erilaisia ja ne painottuvat eri tavoin.  Jotkin ovat erikoistuneet tiettyyn tehtävään kuten esim. videoiden äänitiedostojen lataukseen.  Siellä on myös eri välineille ja eri käyttöjärjestelmille tarkoitettuja.  

Kun lukee netistä softien käyttäjien arvosteluja ja käyttökokemuksia, ovat ne varsin kirjavia.  Kaikki eivät saa jotakin softaa toimimaan ja samaa taas toiset kehuvat kaikkien aikojen huipuksi.  Niinpä on helppoa vetää johtopäätös: Kokeile softaa itse.  Jos se toimii laiteissasi hyvin ja on vaatimustesi mukainen, niin käytä sitä.  Jos se ei toimi ollenkaan tai vain puutteellisesti niin vaihda toiseen.

 

Videoiden latausohjelmia

TEncoder Video Converter  TEncoderit ovat puhtaita, ei mainoistuettuja

TEncoder Video Converter Portable

 

TEncorer Video Concerter koneeseen asennettavana tai portable versiona.  Portable versio ei tarvitse asennusta koneeseen, muistitikku vain kiinni mihin tahansa Windows koneeseen.

Avoimen koodin ohjelma oli todella miellyttävä yllätys; monipuolinen ja hyvin tikulta toimiva ilman mitään asennuksen hankaluuksia.  Tuki useimmille videomuodoille. Muuntaa video-audiotiedostot kaikkiin tarvittaviin muotoihin. Myös rippaa videot kaikista kopiosuojaamattomista DVD levyistä koneeseen.  TEncoder Video Converteristä on myös tämän artikkelin otsikkokuva. Klikkaa se näkyväksi.  Kuvassa tehty YouTube videon lataus. VINKKI: Jos YouTube video on jo valmiiksi hyvälaatuinen kannattaa se tuoda sellaisenaan.  Silloin kruksi pois ylärivin kohdasta Convert downloaded videos.  Esim. alkuperäinen mp4 laatu on parempi kuin AVI:ksi konvertoitu.

Freemake Video Downloader

Freemake Video Downloader 

Mainostuetun softan latausesimerkki
on yksi suosituimmista ja helppokäyttöisistä lataajista. Windowsiin.  Siinä on tuki kaikille tärkeille videomuodoille. Kun videon on ladannut koneeseen voi sitä helposti muokata haluttuun muotoon.  Tämä näkyy havainnollisesti yllä olevasta kuvasta, klikkaa kuva näkymään.

Koska ohjelma on samalla tyypillinen esimerkki jo aikaisemmin mainitusta asiasta eli mainostuetuista ohjelmista niin tässä sen osalta tarkka kuvaus asennuksen vaiheista kuvineen, klikkaa nämäkin kuvat näkymään.

 

 

1. Freemake asennus2. Freemake asennus3. Freemake asennus
 

 

 

 

 

Ensimmäinen asennusruutu, kuva 1. Parasta poistaa kruksi Freemaken raportointikohdasta. Kuva 2 Opera Browser lappuun kruksi kohtaan I do not accept. Kuva 3 Share it lapusta pois kruksi SHAREit asennuksesta. Kuva 4 ei asenneta AVG PC TuneUp eli kruksi pois. Kuva 5 sitä tyrkytetään vielä toisenkin kerran; muuta kruksi kohtaan I do not accept. Kuva 6 jos haluat itse valita mihin ohjelma asennetaan (muuten menee kysymättyä C:-aemaan) valitse Custom installation.

 

 

 

 

 

 

 

Asennuksen loppuvaiheessa virustorjuntaohjelma ilmoitti panneensa karanteeniin epäilyttävän tiedoston Freemake Video Downloader\SetUpUpdate.exe.  Virusohjelman myöhempi skannaus ei osoittanut uhkia.  Tarkistin WinPartol ohjelmalla automaattisesti käynnistyvät ohjelmat.  Koska Freemaken updateri oli vielä siellä (ovelasti piilotettu isäntäpaikan tunnuksen ”Common Files” taakse), niin laitoin sille käynnistyksen eston (sitä ei saa kokonaan pois).  

Jos ohjelman lataa ja suorittaa varmuustoimenpiteet, niin saa kyllä todella nopean, hyvin toimivan ja helppokäyttöisen videoiden lataus- ja muunto-ohjelman.

Kyllä harmittaa, että kuvaohjelmien ystäviä yritetään naruttaa kaikenlaisilla haitakkeilla.  Kaikki tästä käyttäjäjoukosta eivät ole rutinoituja  tietokoneen ns. tehokäyttäjä.  Rahaa saadakseen kehittäjät myyvät oikeudet OpenCandy ja muihin haitakkeiden levitysjärjestelmiin.

Jos nuo karsinta- ja tarkistusvaiheet tuntuvat hankalilta, niin käytä muita kuin mainostuettuja.  Myös portablet eli siirrettävät ohjelmat ovat yleensä turvallisia sekä pääosa tunnetuista maksullisista.

aTube Catcher

on pitkälle samantapainen ja monipuolinen kuin edellinenkin, mutta käy Windowsin lisäksi myös Maciin (vaikka Softpedia ei mainitsekaan).  Myös tämä on mainostuettu.  Siinä on myös sisäinen videoiden hakuohjelma, joilla niitä voi automaattisesti etsiä.  Ohjelmalla voi haluttaessa myös leikata osia videoista eli muuttaa niiden kokoa.

Any Video Converter

edustaa monipuolisia ja kaikkia yleisiä tiedostomuotoja tukevia softia. Siinä on hyvät tiedostojen muunto-ominaisuudet ja se polttaa videot myös DVD:lle.  Erikoisuuksiakin löytyy; videoita voi esikatsella, leikata, yhdistellä ja niihin voi lisätä kuvatekstejä. Mainostuettu ohjelma, lisäksi avannee netistä mainossivuja aina ohjelmaa käynnistettäessä.

Kastor – All Video Downloader

monipuolinen latausohjelma Windowsiin.  Maksullinen.  Lataa useita kerralla ja myös muuntaa ladatut tiedostot haluttuun muotoon.  

Video Studio

on paketti, joka sisältää useita videoiden ja audion lataamiseen ja käytettäviä ohjelmakokonaisuuksia.  Ja tämäkin mainostuettu, katso asennusvaiheessa mitä asennat!  Tämä ohjelmakokonaisuus sopii sekä Windowsiin että Maciin.  Softalla voi muuntaa videoita ja audiota sopimaan eri välineisiin kuten Windowsiin, iPhoneen, iPadiin, iPodiin ja Androidiin.  Sillä voi editoida videota ja audiota, polttaa niitä CD/DVD:lle, ottaa PritSceenejä ja vaikka tehdä videota tai audiota Skypestä.

iSkysoft Free Video Downloader   EI-mainostuettu

Tässä vielä toinen maksuton videoiden latausohjelma, joka ei ole mainostuettu.  Helppokäyttöinen, voi samanaikaisesti ladata useita videoita, kuormittaa konetta vähän ja nopeakin ja siinä on mm. etsimistoiminto.  Huolimatta i-tunnuksesta tämä on tarkoitettu pelkästään Windowsiin.  

iSkysoft iTube Studio    EI-mainostuettu

on puolestaan monipuolinen ja erittäin nopea video-audio lataus- ja muuntosofta.  Niinpä se on myös maksullinen.  Se muuntaa videot haluttuun välineeseen: Applen laitteisiin, Androidiin, pelikonsoleihin ja videoksi nettiin.  Tuki kaikille mahdollisille video- ja audiomuodoille. Windowsiin tämäkin. Vastaava on satavissa myös Maciin.

 

 

Erikoistuneita lataajia

Free YouTube Downloader 

Uusi, hyvä ja helppokäyttöinen YouTube videoiden lataaja, lievästi Mainostuettu.

Free Youtube to Mp3 Converter    EI-mainostuettu
on erikoistunut softa videoiden ääniosuuden lataamiseen.  Se muuntaa ne samalla MP3 muotoon, josta edelleen muokattavissa.  Huom! Tämä linkki vie ohjelmaan, joka ei ole mainostuettu.  Sen sijaan lähes samannimisiä ohjelmalinkkejä on useita niin Softpediassa kuin muuallakin netissä, mutta yleensä ne ovat mainostuettuja.

Free Youtube Mp3 Downloader    EI-mainostuettu
on samanlainen ohjelma kuin edellinenkin, mutta eri kehittäjien tekemä.  Eikä tämäkään ole mainostuettu.

TubeMate YouTube Downloader Android

Tämä on tehty ja tarkoitettu YouTube videoiden lataukseen Android-laitteisiin. Kätevä työkalu varastoi videot suoraa SD-kortille, josta niitä voidaan katsoa koska vain.  Kokeile, laitteita on monenlaisia jolloin kaikki käyttäjät eivät ole olleet varauksetta tyytyväisiä.

YTD Downloader Androidiin
Maksullisten ja mainostuettujen YTD-latausohjelmien perheestä hiukan riisuttu versio.  Voi kokeilla, jos edellinen ei laitteessasi toimi kunnolla.

iSkysoft iTube Studio for Mac    EI-mainostuettu
on nimensä mukaisesti Maciin tarkoitettu ja maksullinen videoiden latausohjelma.  Lataa ja muuntaa videoita haluttuun muotoon.

 

Kokeile ja valitse parhaista

Mikä edellä esitellyistä sopii juuri sinulle?  Se riippuu vaatimuksistasi ja laiteistasi. Muista vain näiden ohjelmien kohdalla olla asennusvaiheessa huolellinen ja katsoa mitä olet asentamssa.  Niin vältyt turhilta lisäkkeiltä ja harmillisilta hakukoneen tai kotisivun muuttumisilta.  Koska ohjelmat voivat sisältää usein esim. OpenCandy kirjastoon sidottua käyttäjälle näkymätöntä turhaa ja haitallista materiaalia, niin on suositeltavaa asennuksen jälkeen ajaa haittaohjelmien poistaja, esim. Malwarebytes Antimalware ja tarkistaa, ettei tule koneen käynnistystä hidastavia turhia automaattisesti käynnistyviä lisäkkeitä.

Lisäyksiä 13.6.2020

 

Linkit ohjelmiin ja niiden tarkempiin tietoihin sisältyvät artikkeliin

 

 

Hyvä tietää myös näistä

 Mediasoittimet eli palyerit videoiden ja musiikin toistoon
 

Videoiden tiedostomuodot ja niiden muuntaminen
 

YouTube videon tekeminen – videoiden jakelu
 

Videoeditorit valintaopas

 

Suoratoisto ja livestriimaus

 

 

 

Tagit: , , ,