Kaikilla meillä on se, minä itse, ego. Tavallisesti sitä ei huomaa, sillä se toimii taustalla. Se onkin hyvä. Sillä jos ego alkaa näkyä kovasti itselle ja muille, voi siinä olla huolen aihetta.

Egon ylläpito ei ole kovin vaativaa, mutta muutama asia on syytä ottaa huomioon. Jos ego pääsee kovasti heikentymään, niin siitä seuraa itsetunnon lasku. Ja se on hankala juttu itselle ja muille. Kun itsetuntoa pitää pönkittää syntyy kovasti uhoa ja paineita näyttää, että täältä kyllä pesee. Heikentyneen itsetunnon merkki kun on juuri egon silmitön korostaminen.

Jotta ei jouduttaisi uhoamaan ja huitelemaan oman itsensä puolesta, niin egoa pitää hoitaa ja ravita. Jos jokin ei onnistu, niin ei onnistu ja sillä selvä! Se on elämän vaihtelevaa maastoa. Siitä ei pidä ruveta luuseriksi, kaikessa emme milloinkaan voi epäonnistua. Uusi mato onkeen ja jo tärppää. Egomme tulee samalla aivan huomaamatta ravittua.

Kun kirjoitin kolumnin otsikkoa oli ensimmäinen ajatus laitaa siihen, että ”Egon ylläpito ja korjaus”. Mutta sitten huomasin, että eihän tässä voida puhua mistään korjauksesta, vain huollosta.

Sama juttuhan se on kuin autojenkin kanssa. Ei niitä voi enää korjata, pitää laittaa vain uusi moottori tai muu rikki mennyt osa. Eikä uutta egoa voi noin vain ottaa varaston hyllyltä, ja heittää entinen roskalavalle. Voimme puhua siis vain huollosta.

Entä sitten, jos egomme normaali ylläpitohuolto ei riitäkään. Jotakin voi mennä kuitenkin pahasti pieleen. Pahimmillaan saatetaan silloin tarvita ammattiauttajia. Lähin auttaja, joskaan ei ammattimainen, on hyvä ystävämme. Yleensä jo huolien kertominen hänelle auttaa kummasti. Samalla voi itsekin huomata, että no joo, kai sitä huonomminkin vois olla.

Entä jos sekään ei auta? Sellaistakin tapahtuu kovin usein. Niin usein, että mediat ja eräät psykologit ovat nähneet siinä tilaisuuden tehdä bisnestä. Julkisuuteen on syntynyt auttamisohjelmia. Periaate näkyy olevan, että ego tuodaan näytille ohjelmiin ja artikkeleihin, joissa sitten yritetään neuvoja antaa. Se näyttää auttamiselta, mutta on kuitenkin tarkoitushakuista haavoittuneiden ihmisten julkista repostelua.

Parempi vaihtoehto on sellainen ammattiauttaminen, joka ei tukeudu julkisuuteen. Siitä autettavien egokin selviytyy paremmin, sillä nokakkain keskusteleminen ilman julkisuutta on ihan toista.

Miten suuri meidän egomme pitäisi olla? Sanoisiko, että hyvä olisi, jos se olisi meidän itsemme kokoinen, meille sovitettu. Liian suuresta egosta on monenlaista harmia, muut eivät tahdo sitä oikein sulattaa. Liian pieni taas johtaa edellä jo mainittuun itsetunnon laskuun ja luuserointiin.

On hyvä muistaa, että ego muuttuu ja kehittyy meidän mukanamme. Joinakin aikoina on ollut enemmän pätemisen tarvetta kuin toisina. Suhteemme muihin on kuin rengas ympärillämme. Joskus sen sisällä ei ole ketään muita kuin oma itsemme, meidän egomme. Toisinaan taas on tarpeen laajentaa rengasta paljon suuremmaksi, jolloin sen sisään mahtuu vaikka perhe, työympäristö, jopa kaikki muutkin suomalaiset. (En kyllä ymmärrä mitä tarkoittaa ”yhteisöllisyys”. Mutta se onkin oma ongelmani.)

Egon ylläpito on tietysti helpompaa kuin sen vaurioiden huolto. Ja normaalisti se on tosi helppoa: ei tarvitse tehdä mitään. Silti voi joskus sattua tilanteita, että ihmisten egot tulevat mieleen. Tämä egon ylläpidon pikaopas pyrkii muistuttamaan, että niitä on olemassa hyvin monenlaisia, yhtä paljon kuin ihmisiäkin. Jos oma egosi ei täsmää jonkun toisen egon kanssa, niin se on täysin luonnollista. - Muutenhan olisit menettänyt omasi.

neptunet/ Seppo Partanen 6.1.11

Lisää kevennyksia -> täällä

Tagit: Hymyhuulet, Kevennys, Kolumni