Tietotekniikkalahja – olisiko siinä jotakin ideaa
Pitäisi keksiä sopiva lahja. Mutta mikä olisi sopiva lahja. Löytyisikö jotakin tietotekniikasta, onhan se varsin laaja aluekin. Tässä lähdetään etsimään tietotekniikkalahjaa. Mutta ajatusten virkistämiseksi – ja sopivan löytämiseksi – pyörittelemme lahja-ajatuksia hiukan laajemminkin.
Millainen on hyvä lahja yleensä? Eiköhän se ole sellainen, josta saaja on tyytyväinen. Lahjoissa on hyvä puoli se, että vain harvoin päämerkitys on lahjan rahallisella arvolla. Yhteisesti annettavaan voidaan panostaa sitten enemmän. Tärkeintä on muistaminen ja jos vielä onnistuu osoittamaan, että lahja on valittu juuri saajalle sopivaksi, niin hieno juttu!
Moni asia saa hohtoa siitä, että sen toteuttamiseksi on tehty jotakin. Sen mukaanhan esim. itse tehdyt lahjat ovat omaa luokkaansa. Mutta tietysti kaikki ei voi olla itse tehtyä, varsinkaan kun puhutaan tietotekniikasta. Silloin tuo ”on tehty jotakin” voi tarkoittaa pientä puuhaa sopivan lahjan keksimiseksi ja hankkimiseksi.
En malta olla myös mainitsematta usein tietotekniikkaan liittyvästä erikoisesta sivuilmiöstä. Tietotekniikassa – kuten esim. autojen kohdalla – voidaan lähteä etsimään ja arvostamaan aina vain teknisesti tehokkaampaa, nopeampaa, uudempaa ja kalliimpaa. Tämä varustelukierre ei ole hyödyllinen. Lahjan antajankin on hyvä miettiä, että ei lähde tukemaan tarpeetonta yhä parempien huippulaiteiden kierrettä. Siinä ei koskaan pääse maaliin, aina on jollakin vielä parempi.
Sopiva lahja on siis saajalähtöinen. Siksi seuraavassa ideointirungossa otetaan lähtökohdaksi lahjan saaja, hänen persoonansa, harrastuksena ja kiinnostuksensa. Toisaalta harrastukset ovat kuin veteen piirretty viiva, ainahan voi harrastaa jotakin muutakin. Miten sitten, jos ei tarkkaan tiedä? Parhaaseen tulokseen pääsee silloinkin tuon esittämäni kaavan mukaan ”on tehty jotakin”. Tässä se merkitsee, että otamme selvää lahjan saajan harrastuksista. Yllätyksen säilyttämiseksi hänet tuntevilta ja jos ei yllätystä tavoittele, niin kysymällä saajalta suoraa tai kautta rantojen.
Tietokoneiden ystäville:
– Uusi tietokone tai tabletti, mutta muita mahdollisuuksia on paljon.
Uusi tietokone – mutta millainen? Siitä on oma erillinen oppaansa -> Tietokoneen ostajan opas.
– Ohjelmat Monet meistä käyttävät hyväksi maksuttomia ohjelmia. On kuitenkin alueita, joissa harrastajat pääsevät maksullisilla paljon parempiin tuloksiin. Mainittakoon esim. videoiden editointi-ohjelmat ja vaativat tulosteiden suunnittelu- ja printtausohjelmat. Pelaajille pelejä.
– Tietokoneen lisälaitteet, esim. printteri, skanneri, monitoimitulostin, näyttö, WLAN-laitteet, WiFi toistimet, web-kamera, ulkoinen kovalevy, verkkokovalevy, hiiri, näppäimistö, muistikortin lukulaite, kaiuttimet tai äänijärjestelmä, piirtoalusta, hiirimatto, johon saa myös teetettyä kuvan, kuulokkeet, mikrofoni, jne
– Tietokoneen komponentit, esim. SSD-levy, prosessori, näytönohjain. Parasta ottaa selville, onko sopiva.
Pelien ystäville:
– Pelikonsolit ja/tai siihen pelejä, pelihiiri, pelinäppäimistö, pelit, lisälaitteet
Autoilevalle:
– Navigaattori, puhelinteline, tuulilasikamera, peruutuskamera, perheelle (ajorauhan antaja) ja sen pienemmille takapenkkiläisille kannettava DVD-soitin, kiillotuslaikka, painepesuri jos pesumahdollisuus
TVn ystäville:
– TV tai kakkosTV, nauhoittava digiboxi, maksu-TV kortti, DVD- tai blue-ray soitin, CD/DVD säilytyshyllyt, TVn lisäkaiutinjärjestelmä
Mökkiläiselle:
– MökkiTV, mökkiradio, aggregaatti, usein myös veneilijälle sopivia laitteita kuten kaikuluotain
Kuntoilevalle:
Sykemittari, askelmittari
Kenelle vaan:
– Puhelin ja sen lisälaitteet, kotelot, puhelimeen yhdistyvät virtuaalilasit, puhelimien Prepaid-liittymät, nettiradio, digitaalinen valokuvakehys, älykellot
– Kamera tai videokamera. Tähän ex-valokuvaajan vinkki: hanki kallis järjestelmäkamera vain jo valokuvausta harrastavalle. Kunnon pokkari on ihan hyvä, järkkäri ei sovellu ensimmäiseksi kameraksi. Kameroihin ja videointiin on paljon lisälaiteita; salamia, jalustoja, videopäitä jne.
Hänelle, jolla on jo kaikkea:
– Katso artikkelin loppupuolelta!
Miten hankitaan
Tietotekniikkalahjojen hintojen vertailu ja hankinta on aika helppoa. Käytetään nettiä ja siellä toimivia verkko- tai muita kauppoja, joilla luettelot ja hinnastot. Hintoja voi vertailla mukavasti jos ottaa vaikka jonkin tunnetuista kuten Verkkokauppa.comin ja katsoo sieltä. Siellä olevia hintoja voi sitten vertailla muualta saataviin ja vaikka mennä sopivaan liikkeeseen itse katsomaan. Tietotekniikkaa on myös netissä ja liikkeissä usein tarjouksina.
Tietotekniikkaa itselleen tai lahjaksi ostavien on hyvä muistaa, että henkilökohtaisessa kaupankäynnissä myyjät yleensä pyrkivät painottamaan kalliimpia vaihtoehtoja. Toki kalliimpi voi olla usein parempi, mutta jos ei tarvitsekaan niitä kalliimpia ominaisuuksia. Siksi asiantuntemus ja vertailu on aina kannattavaa. Tarkista ja muista myös tietotekniikkalahjojen takuut.
Hänelle, jolla on jo kaikkea
Palataan tuohon asiaan, joka voi olla joissakin tapauksissa perin pulmallinen. Asia helpottuu, jos tietää lahjan saajan olevan huumorintajuinen. Silloin voi hankkia lähes mitä vaan, vaikka aivan sellaista, mitä ei koskaan tarvitsekaan. Lappuun vain mukaan sopivat esittelyt lahjan erinomaisuudesta ja tarpeellisuudesta. Jos saaja on hiukan totisempaa sorttia, niin nimellä ja/tai kuvalla yms. personoitu esine. Tai sitten lahjakortti. Vai mitä?
Verkossa voi vertailla
Netissä on aina ostajan markkinat. Hintoja ja tuotteiden ominaisuuksia voi vertailla. Tunnetuilla verkkokaupoilla on myös selkeät tuotteiden palautussysteemit; jos hankinta meni pieleen, voi tuotteen palauttaa.
Tässä muutamia verkkokauppoja, joita netissä on paljon muitakin. Jokaisella voi olla omia suosikkejaan.
Puhelimia ja käyttöliittymiä saa myös nettioperaattoreilta ja niiden kaupoista
Ulkomaisia
Computeruniverse
Technikdirect saksalainen
Hintojen vertailu
Vertaa.fi tietotekniikka-tuotteiden hintojen vertailusivusto
Puuttuuko käyttöohje, manuaali
Käyttöohjeen saa ladattua nertiostä. Tarkemmin -> Lataa käyttöohje netistä
Artikkeli päivitetty 14.12.2020
Tagit: Nettitietoa, Tietokone, Tietotekniikkaa lahjaksi, Valokuvaus