Taas on kirjoitettu asiaa ja nettivinkkejä että ihan suuta kuivaa. Ehdottomasti on taas aika ottaa rennommin. Mielen kevennykseksi kutsun sinut nyt muutamaan paikkaan syömään.

Ei se mitään, vaikka ei juuri nyt nälkä olisikaan. Nämä käyntikohteemme kun ovat mielenkiintoisia muutenkin. Sijaitsevat eri puolilla maapalloa, mutta ajatuksissa matkustamme nopeasti paikasta paikkaan.

Ensimmäinen ruokapaikkamme sijaitsee USAssa Denverissä hiukan Colorado Springssiin päin (Denver on TV-sarojen katsojille tuttu kaupunki). Ulkoapäin paikka näyttää kuin entiseltä kirkolta, kuten otsikkokuvasta näkyy. (Klikkaa jutun kuvia niin saat niistä suuremmat.) Millainen ravintoa tuolla oikein voisi olla?

Kun sisään mennään huomaa heti, että tämä ei ole tavanomainen paikka eikä Mäkkäriä muistuttava. Suuri tämä on ja pitkillä kaiteilla ohjattu polku johtaa kassoille, jossa tilataan ja maksetaankin. Sieltä saa mukaansa viirin, jossa on tilauksen numero tarjoilijoiden tiedoksi. Ei muuta kun pöytään vain.

Pieniä pyöreitä pöytiä on paljon kuin asfalttipihalla. Paikka on korkea, kenties se kirkko on ollutkin. Muutama täysikokoinen korkea palmu kasvaa vesialtaan äärellä. Katossa kimaltaa tähtiä ja niiden alapuolella lentää hohtavia tulikärpäsiä. Kasvullisuuden keskellä olevan altaan äärellä on korkea puuteline, johon kiipeää pari Tarzanin näköistä miestä sekä Jane. He tekevät taidokkaita uimahyppyjä korkealta telineeltä altaaseen. Tämähän on jotakin!

Katsotaan ympärille. Olemme tosiaan kuin jossakin etelässä katuravintolassa. Tuolla on muutama hedelmien ja turistitavaran toripöytä. Ja asfalttitietä saapuu paikalle katulaulaja, trubaduuri, joka kitaransa kanssa viihdyttää vauhdikkaasti ravintolavieraita.

Kun olemme syöneet voimme katsella laajemminkin ympärillemme. Eri puolille lähtee kiveen louhittujen kaivoskäytävien tapaisia käytäviä. Niissä on vanhoja kultakuumeen aikaisen kaivostoiminnan malmivaunuja ja työkaluja. Yhdessä käytävässä ovat peliautomaatit, yhdessä jälleen toripöytiä jne.

Tarkistin juuri, että ravintola on yhä toiminnassa.

Vinkki Sedu Koskiselle: Jos haluat tällaisen, niin vuokraa Suomessa tyhjillään oleva vanha meijeri – niitä saa halvalla – ja sinulla on samanlaiset mahtavat puitteet.

* * *

Kun USAssa söimme lounasta, niin nyt painelemme Eurooppaan ja Kyprokseen Larnakan lähelle illalliselle. Siellä on tosi monia aivan erinomaisia gourmet-ravintoloita, mutta nyt valitsemme erikoisuuden; ravintolan vanhassa kellari-puuvajassa. Sitä on täällä kovasti kehuttu.

Sinne ei noin vain voi mennäkään. Ravintola ei ole suuri, oikeastaan vain muutama pöytä, ja siksi on pöytä varattava hyvissä ajoin etukäteen. Meillä on varaus. Saavumme tavallisen vanhan talon kellariin johtavalle puuovelle. Onko se tämä? On se, kyllä siinä niin sanotaan ja oven edusta on valaistu.

Astuimme sisään. Ei voi olla totta, tämähän on todella kellari ja puuvaja! Seinät ovat pelkkiä maavalleja. Niiden edessä ja lomassa on raakalaudoista tehtyjä puuvajan rakennelmia ja hiukan halkojakin. Tultiinkohan me kuitenkaan oikeaan paikkaan?

Muutaman askeleen päässä kuitenkin tulee paikan iloisesti hymyilevä isäntä (kuvassa) toivottamaan meidät tervetulleeksi. Hän ohjaa nimen selvitettyään oikeaan pöytään.  Voihan mahdoton, pöytä on todella puukellarissa, eikä pieniä pöytiä ole kuin muutama. Katossa roikkuu sähkölamppuja suoraa johdoissaan ja selkämme takana on lautahäkkyrän takana taas hiukan halkoja.

Mutta pienillä pöydillä on hohtavan puhdas valkoinen pöytäliina. Ja ruoka on todella erinomaista, pieniä meze-kuppeja erilaisine syötävineen. Pois lähdettäessä huomaamme isännän kassan lähellä pylvään, johon ravintolavieraat ovat kiinnittäneet käyntikorttejaan. On täällä ollut näköjään suomalaisiakin jo ennen meitä.

* * *

Ja vielä kolmanneksi menemme lounaalle Portugaliin Algarveen Portimaon rannalta hiukan vuorille päin sisämaahan kauniiseen Monchiqueen.Tässä jyrkkien kujien pikkukaupungissa tiedämme olevan erikoisen ravintolan. Sitä pitävät koko elämänsä alallaan olleet pappa ja mamma. Pappa on ollut nuoruusvuosinaan jossakin hovissa – en muista enää missä – hovimestarina.

Ravintola on tehty tavalliseen myymälähuoneistoon myymälöiden joukkoon. Askelma ylös kadulta ja olemme ravintolassa. Kun tulemme sisään huomaa heti, että kaikkia seinä-, pylväs- jne. pintoja peittävät käyntikortit sekä kirjeet. Osa on aikojen saatossa jo kellastunut, mistä voi päätellä tätä ravintolaa jo pidetyn kauan. Kaikkialta maailmasta tulleista kirjeissä ja korteissa näkyy tarkemmin katsoen lämpimästi kiitettävän ravintolan antimista.

Istumme pöytään, joita on melko pieneen tilaan ahdettu mahdollisimman paljon. Mitään ruokaa ei tarvitse tilata, sillä siitä huolehtii ravintolan isäntäväki. Täällä syödään mitä pöytään tuodaan. Vain juomia voi valita.

Ja ruoka on todella kehujen arvoista. Varmemmaksi vakuudeksi omistajamamma kehuu annoksia pöytään tuodessaan: ”Verygood, verygood”. Eikä siis syyttä.

Sitten kirjoittajalle tapahtuu moka. Jossakin vaiheessa on tarjolla minulle täysin outo hedelmän tapainen lisuke, joka maistuu hiukan oudolta. Mikäpä siinä, en sitten sitä syökään vaan jätän lautaselle. Kun omistajamamma tulee tuomaan seuraavaa annokseen kuuluvaa osuutta hän huomaa, että hedelmä on syömättä. Enkä sitten älyä edes ruveta sitä syömään, vaikka hän osoittaa sitä ja kehuu, että verygood, verygood. Niinpä hän jää seisomaan pöytämme vireen siksi kunnes minä olen sen syönyt.

Tämä ruokailijan täydellistä hyvinvoinnista huolehtiva paikka on näistä kolmesta ainakin se, jota ei ole enää olemassa. Jo kauan sitten yritimme sinne mennä. Kirjeet, kortit ja käyntikortit olivat paikassa yhä seinillä, mutta paikka oli kiinni. Pappa ja mamma olivat varmasti jo niin ikääntyneet, että elämäntyö oli jätettävä.

* * *

Kiitos seurasta! Oli kiva ruokailla kanssasi näissä erikoisissa paikoissa. Näitä on maailmalla enemmänkin. Jos taas joskus kevennystä tarvitaan tai nälkä yllättää, niin tulethan mukaan.

Ei muuta kuin syömään! -juttujen sarjassa on julkaistu tämän lisäksi:

Eiköhän lähdetä taas syömään

Tagit: Kevennys