Kaipaatko ypöä? (Sana on johdannainen ilmaisusta ypö yksin) Tai joudutko olemaan yksin vaikka et erityisesti haluasikaan? En tarkoita nyt pehmustettuja huoneita tai eristyssellejä, ihan vaan sitä, että muut ovat jossakin muualla.

Joillekin ihmisille yksin oleminen tekee tosi hyvää. Tällaiset ovat usein työkseen ja muutenkin kovasti toisten ihmisten kanssa tekemisissä, vaikkapa asiakaspalvelijoita valitusten vastaanotossa. Tai sitten on omat asiat mennyt niin pahasti solmuun, että on parasta vetäytyä niitä miettimään.

Tuollaiset asiat saattoivat ajaa kirjoittajankin aikoinaan erämaahan samoilemaan ja Inarin järvelle yksin kämppäilemään. Ja oi että ypö teki hyvää! Siinä aivan kuin latasi akkuja kestämään taas elämän suuria kuormituksia. Suuri luonto auttaa luonnonystävää toipumaan, se avautuu muutenkin eri lailla kun voi siihen oikein keskittyä.

Arvelen, että tuollainen vapaaehtoinen ypö on hyvä kikka monelle muullekin. Mutta entä jos olen yksin, enkä tunne siihen mitään vetovoimaa?  Monia voi yksinäisyys suorastaan pelottaa: Mikäs ääni tuo on? Ihan kuin askeleita! Tai sitten ei kuulu mitään: Painostava hiljaisuus, vain korvissa suhisee!

Silloin ryhtyy hamuilemaan jotakin äänilähdettä, TVtä, stereoita, kännyä tai puhkeaa vaikka laulaman, (jos sitä nyt lauluksi voi sanoa). Ja heti helpottaa kun kammottava hiljaisuus päättyy. Aina voi myös puhua itsekseen, varsinkin kun kukaan ei tosiaan kuule.

Kekseliäs voi pystyttää itselleen oikein monimedian: irrottelee kunnolla eli kommentoi radion kuuluttajan tylsiä juttuja, laulaa biisejä mukana, tekee rumpupatterin keittiö- ja ruokailuvälineistä musiikin tahdittamiseksi, soittaa kännyllä kavereille jne. Ja yksinäisyys on mennyt tipoon! (Ilmaisusta mennä tipo tiehen)

Vanhemmiten ihminen on useammin yksin kuin nuorempana. Niin siinä aina käy, vaikka nuorena on vaikea uskoa sellaista itselle tapahtuvan. Pakollinen yksinäisyys ei ole koskaan kivaa. Ihminen on ohjelmoitu niin, että se tarvitsee kontakteja, kotiverkkoa ja huomiota osakseen.

Yksinäinen ihminen

on eri syistä joutunut irti verkosta ja kaipaa toisia. Se on yleensä tilanne, johon asianomainen itse ei ole hakeutunut. Onkin eri yhteisöjä, jotka tekevät parhaansa yksinäisten tukemiseksi. Parasta olisi tietysti, jos me kaikki kysymme itseltämme, onko lähipiirissämme tai tunnemmeko jonkun joka voisi olla yksinäinen. Ja sitten vain yhteyttä pitämään, tavalla tai toisella.

Kirjoittaja ei ole koskaan pelännyt ypöä, paitsi yhden kerran. Olin vuokrannut pienen entuudestaan tuntemattoman hirsikämpän erämaasta tiettömien taipaleiden takaa. Oli talvi ja hiihtämällä menin. Vankan oven avain löytyi ohjeen mukaan lumen ja kynnysmaton alta.

Paikka vaikutti tosi erämaalta, mutta harvinaisen synkältä kun oli jo iltakin pimenemässä. Hirsikämpässä oli vain yksi huone. Sekin oli niin pieni, että sänky oli aivan vastapäätä ulko-ovea. Pieni huone lämpeni onneksi nopeasti ja meninkin nukkumaan vastapäätä ulko-ovea olevaan sänkyyn. Kynttilät sammutettua tuntui aika kolkolta. Aivan kuin olisi kuulunut susien ulvontaa ulkoa.

Heräsin yöllä ääniin. Joku kuului olevan ulko-oven takana. Hiippailija keskellä yötä erämaassa! Kuulin miten työkalulla väännettiin ovea auki. Ja näin miten ovi alkoi hiljalleen aueta sisäänpäin. Ponkaisin ylös petistä. Ryntäsin työntämään kaikin voimin ovea takasin kiinni.

Tuntui, että voimat ovat jonnekin hävinneet. Tunkeutuja työnsi ovea auki, oli saanut sen raolleen ja kätensä siihen väliin. Käsi haroi ilmaa ja osui kaulaani. Tunkeutujan käsi otti raudanlujan otteen kurkustani ja alkoi puristaa. Onko tämä nyt menoa?! Muuta en keksinyt kuin viimeisen keinon. Ja se oli, että puren kaikin voimin tunkeutujan kuristavaan käteen.

Keräsin viimeiset voimani ja upotin hampaani siihen käteen. Samassa havahduin kivun tunteeseen omassa kädessä. Mitä oli tapahtunut? Makasin sängyssä omassa kesämökissäni. Olin nukkuessa purrut itseäni omaan käteeni, jolla puristin kurkkuani.

Käsi selvisi laastarilla. Purukalustolle kävi pahemmin, sillä yksi etuhammas oli mennyt poikki. Itsetunto selvisi vähitellen. Ensin tuntui erämaiden vaeltaja saaneen nolon kolauksen; puri itseään pelosta käteen. Hammaslääkärin hoidettua hampaan entiselleen aloin kuitenkin nähdä, että olihan se aika huvittava juttu. Että kaikkea se ypö teettääkin.

Jos joskus ypöstä tykkäät, niin varo kuitenkin tollasta.

neptunet blogi/ Seppo Partanen 28.1.11

Muita kevennyksiä ->täällä

Tagit: Hymyhuulet, Kevennys, Pakinoita