Printtaa tämä artikkeli Printtaa tämä artikkeli

Nettitiedon ja kaiken kaiken tärkeiden asiatietojen lisäksi ihminen tarvitsee muutakin.  Välillä pitää vähän rentoutua.  Tehdään se tällä keralla katsomalla koiratatanssia.

Tämä pieni videopätkä on olut jo vuosia suosittu koiraihmisten keskuudessa.  Joten uusi se ei ole, mutta kannattaa katsoa vaikka olisi nähnyt jo aikaisemminkin.

Video ”näkyy hiukan huonsti” nykymittapuun mukaan.  Siksi huomaa että se on kuvattu silloisilla kotivälineillä, se ei ole enää uusinta tekniikkaa eikä siksi aivan huipputarkka.  Sitä voi katsoa myös ei kokoruudun tilassa eli isommassa ikkunassa, jolloin se näkyy paremmin.

Esitys puhuu puolestaan.  Mutta jos tarvitaan taustoja, niin kyseessä on suosittu kilpailulaji koiratassi.  Sitä harrastetaan monin paikoin maailmassa ja myös meillä.  Video kertoo, mistä on kysymys:  koiran ja sen kouluttajan yhteistyössä esittämästä tanssiesityksestä.  Tuomarit antavat pisteitä ja parhaat palkitaan kuten kilpailuissa kuuluukin.

Jos et ole tuttu koirien kasvatuksen kanssa, voit ajatella, että tuollainen koiran kanssa hyppelehtiminen on helppoa.  Koiraihmisenä voin kertoa, että sitä se ei ole ollenkaan.  Kaikki koirat eivät moisia temppuja opi millään kasvatuksellakaan.  Ja tietenkin, tässähän on myös kouluttaja toinen esiintyjistä.  Milläs kummalla sen sitten saisi yleisön edessä tassimaan…

Ainakin omalla kohdalla on sellainen fiilis, että katsominen on huomattavasti mukavampaa kuin koiratanssin oppiminen ja osallistuminen. 

 

Suuressa maailmassa ollaan tässäkin asiassa suurilla linjoilla, showta parhaimmillaan:  -> Koiratanssin kilpailua.

Päivitetty viimeksi 15.9.2021

 

Tagit: ,