Miten saan hyviä kuvia puhelimella
Neptunetissä ei ole pitkään aikaan ollut juttua valokuvaamisesta. Otetaan kuvaaminen nyt esille aivan tietyllä välineellä, puhelimella. Valokuvaaminen ei ole kiinni välineistä. Nykyisin puhelimet ovat kuvien lukumäärään nähden merkittävin kuvausväline. Ne ovat sosiaalisten medioiden väline. Puhelimien kuvat ovat niiden kieltä.
Kaikki osaavat kuvata puhelimilla. Tässä ei ole siitä kysymys. Tarkoituksena on antaa joitakin vinkkejä, miten puhelinta voidaan hyödyntää täysipainoisesti valokuvaamisessa. Pystymme tekemään asioita paremmin ja sujuvammin kun tiedämme, mistä on kysymys ja mitä vaihtoehtoja meillä on käytettävissä.
Puhelimissa on merkistä ja mallista riippuen lukuisia aiheiden käsittelyn ja kuvaamisen säätömahdollisuuksia. Aivan kuin kameroistakin, siitä avautuu harrastajille mielenkiintoisia mahdollisuuksia. Kaikki eivät ole välttämättä innostuneita laajasta visuaalisesta maailmasta. Kuvia syntyy helposti ja niitä on kiva jakaa. Mutta monille on kuitenkin hyödyllistä tietää, miten kuvaamisesta voisi saada vielä enemmän irti. Siihen perustuvat seuraavat vinkit. Jos olet hankkinut tarkoituksella sellaisen kameran, jolla saa hyviä kuvia, niin käytä sen ominaisuuksia.
Pidä linssit puhtaana
Tämä tuntuu itsestään selvältä asialta, mutta voi helposti unohtuakin. Puhelin on taskussa ja käsissä alttiina tahroille linssien pinnoissa. Niissä ei tarvitse olla paljokaan sormenjälkiä tai epäpuhtauksia kun se vaikuttaa kuvien laatuun. Pyyhi ajoittain pehmeällä puhtaaksi ja varsinkin silloin jos aiot ottaa tärkeitä kuvia.
Ota useita kuvia
Kännyköiden aikakaudella eivät kuvat ole kustannustekijöitä. Siksi niitä otetaan ja kannattaa ottaa paljon. Mitä tärkeämpi tai erikoisempi kuvaustilanne, ota sitä enemmän kuvia. Kun on valikoimaa, on siitä helpompaa löytää juuri oikea kuva käyttöön ja jaettavaksi. Harmillista on jos ainoa kuva on tärähtänyt tai valaistus ei ole sopiva. Kannattaa kuvata myös ihan kokeilu- ja harjoittelumielessä. Kokeilla erilaisia kuvakulmia, kuvata ylhäältä tai alhaalta, erilaisilla taustoilla, erilaisissa valoisa, kokeile puhelimen kameran säätöjä.
Mene lähelle
Kohteen asettelun yksityiskohtia on myös, että kuvaa läheltä. Ei anneta pääkohteen kadota ympäristöön, vaikka näkymä olisi mielenkiitoinenkin. Otetaan eri kuva ympäristöstä ja tarpeeksi läheltä pääkohteesta. Yksi visuaalisia tehokeinoja on, että otetaan kuva vielä lähempää.
Vältä digitaalista zoomia
Kameroiden linssien zoomi toimii eri tavoin kuin puhelimien. Kameroissa ei kohteen näytön terävyys muutu. Sen sijaan puhelimen digitaalinen zoomi huonontaa kuvan laatua. Kuvaajan käytettävissä on puhelimien kohdalla jalkazoomi, eli pitää itse mennä tarpeeksi lähelle kohdetta. Ja läheltä kuvatessa viedä kamera lähelle. Jos se ei ole mahdollista, niin myöhemmin kuvankäsittelyllä voi rajata ja muokata kuvan etäälle jäävää kohdetta.
Kohde kuvassa, kuvan asettelu, rytmi
Tässä tullaan jo varsin laajaan asiaan. Kuitenkin kaikilla kuvilla on muitakin ominaisuuksia kuin että ne esittävät jotakin ja kohde näkyy niissä. Esittävä taide käyttää hyväksi useita visuaalisia ominaisuuksia, joilla esityksistä tehdään mielenkiintoisia. Kännykkä kädessä emme silti valmentaudu tekemään mitään taidetta, mutta silti kohteiden asettelu kuvassa on sen visuaalisia ominaisuuksia.
Kohde keskelle ja paina nappia. Usein niin tehdään, mutta aina se ei ole paras mahdollinen asettelu. Parempi paikka pääkohteelle voi olla hiukan sivummalla. Mitä linjoja, muotoja, joita pitkin kuvan katsojan katse liikkuu, on kuvassa? Auttavatko ne kuvan näkemistä vai häiritsevätkö linjat sitä? Tutki asiaa ennen kuin painat nappia.
Kohteen valaisu
Valokuvaamisessa tarvitaan valoa. Myös siihen liittyy useita kuvan mielenkiintoon vaikuttavia tekijöitä. Joihinkin niihin voi kuvaaja itse vaikuttaa, joihinkin se on käytännön olosuhteissa vaikeata. Hyvän värintoiston kannalta sekavalo eli hehkulamput, loisteputket, luonnonvalon sekoitus, voi olla hankala. Jos mahdollista suosi aina luonnonvaloa.
Vältä salaman käyttöä. Helppoa on napata lähikuva hämärässäkin käyttämällä puhelimen salamaa. Mutta se myös vääristää värejä ja tuo esille esim. kasvoista yksityiskohtia, jotka luonnonvalo pehmentää ja häivyttää. Salama saattaa myös heijastua harmillisesti takaisin ikkunoista ja kiiltävistä pinnoista. Sisätiloissa salama luo erilaisia varjoja.
Muista myös, että puhelimen kameran, kuten suurempienkin kameroiden salamien teho ei ulotu kovin kauaksi. Esim. yleisötapahtumissa näkee katsojien välkyttävän kameroiden ja mobiililaiteiden salamia, vaikka ne eivät ulotu kuin parin penkkirivin etäisyydelle. Kokeile, miten kauas kännykkäsi salama ulottuu sisällä ja ulkona.
Pidä puhelin vakaana
Kaikenlaisen käsivaraisen valokuvauksen heikoimpia kohtia on kameran liikkuminen tai tärähtäminen laukaistessa. Tuloksena epäterävä kuva. Pidä siksi kamera tukevassa otteessa ja paikallaan kuvatessa. Useissa puhelimissa on valittavissa eri tapoja laukaista kamera. Katso sen ohjeista. Valitse tavoista sellainen, joka tuntuu pitävän kameran laukaistessa vakaana.
Yksi hyvä mahdollisuus tärähdyksen estämiseksi on käyttää itselaukaisinta, jos sellainen kuuluu kameran ominaisuuksiin. On myös saatavissa erillisiä pieniä laitteita, kaukolaukaisimia, jotka käyttävät puhelimien bluetoothia.
Editoi kuvia
(Klikkaa kuva kuten muutkin kuvat näkymään, tämä kuva ei näy kokonaan pienoiskuvana.)
Sosiaalisissa medioissa ja netin kuvakokoelmissa on mahdollista editoida kuvia. Editointi millä tavalla tahansa on parempi kuin ei lainkaan editointia. Editointi ei tarkoita, että muokkaamme kuvaa aivan uudenlaiseksi. Normaali editointi on sen rajausta, tarvittaessa sen valoisuuden, kontrastin, terävyyden ja värisävyjen korjausta. Jos kerran haluamme parempia kuvia, niin editointi on oikea keino niiden aikaansaamiseksi.
Puhelimiin saa editointiohjelmia. Parhaiten kuvien editointi onnistuu suuremmalla ruudulla tietokoneen kuvankäsittelyohjelmilla. Niitä on tarjolla kaikenlaisten käyttäjien tarpeisiin; ammattikuvaajista aivan tavallisiin puhelimella kuvaaviin. Maksuttomiakin ohjelmia on vaativaan käyttöön ja jokapäiväiseen kuvien paranteluun. (Katso tietoja artikkelin lopussa)
Tutustu puhelimen asetuksiin ja kameran säätöihin
Vasemmalla kameran säätöjä sen asetuksissa. Oikealla kameran säätöjä kuvatessa.
Moni ajattelee, ettei niillä ole väliä. Kun kamera toimii ja ottaa ihan hyviä kuvia, niin mitä merkitystä säädöillä olisi. On niillä kuitenkin. Jälleen tulemme siihen, että voi saada parempia kuvia jos käyttää oikeita säätöjä ja tuntee puhelimen kameran toimintoja.
Millaisia säätöjä? Tässä voimme vain raapaista laajaa asiaa, sillä puhelimien kameroiden ominaisuudet ja säädöt ovat erilaisia. Otetaan kuitenkin muutama esimerkki, nämä ovat poimintoja Android puhelimien säädöistä.
Tilanteen optimointi – päälle
Skannaa QR-koodit (viivakoodien luku) – päälle
HEIF-kuvat – pois: HEIF kuvat ovat tilaa säästäviä, mutta eivät yhteensopivia tietokoneiden ohjelmiin.
Takakameran videon koko – paras mahdollinen resoluutio on oletusarvoisesti päällä
Etukameran video koko – kuten edellä
Tehokas video (HEVC- muoto) – pois. Kuten HEIF. ei laajemmin yhteensopiva.
HDR (täyteläinen sävy, High Dynamic Range) – päälle
Kuvat esikatselumuodossa – päälle
Ristikko – yleensä pois, voi laittaa päälle jos haluaa
Sijaintitunnisteet – päälle
Tallennuspaikka – SD kortti, jos hiukankin enemmän kuvaa
Pikakäynnistys – päälle jos tuntuu sopivalta
Vesileima – yleensä pois, voi laittaa päälle jos haluaa
Kameran ollessa auki näkyviä säätöjä
VALINTOJA: Valokuva, Video , Etukamera, Takakamera, Asetukset, Salaman käyttö, Ajastin, Kuvasuhde, erilaisia suodattimia, Ammattilainen kohdassa manuaalisia säätöjä, Panoraama, Hidastus, Hyperlapse (nopeutettu video tärinän poistamiseksi) jne.
Reaaliaikainen tarkennus sisältää Etsi kasvot tarkennuksen sekä Taustasumennuksen säädön.
Kuvien säilytys ja jakelu
Kuvat vievät aina tilaa säilytyskohteissaan. Vaikka puhelimen muistiin mahtuu jonkin verran kuvia, on kameraa tarvitsevalle paras säilytyspaikka puhelimeen kytketty SD kortti. Niitä on kapasiteetiltaan eri kokoisia. Puhelimen säädöissä kannattaa huolehtia, että sen kamera kuvaa suoraa kortille, ei puhelimen muistiin.
Tietokoneesta kuvat kannattaa varmuuskopioida. Suosittu väline on pilvipalvelut ja käytännöllisin on muistitikut.
Puhelimessa on sen ohjelmista riippuen valokuville erilaisia albumi- ja jakelusysteemejä. Lisäksi tarvitaan yleensä kuvien siirtoa puhelimesta muihin laitteisiin kuten tietokoneeseen. Siihen on jälleen erilaisia keinoja. Katso tietolinkit artikkelin lopussa.
Harjoitus tekee mestarin
Puhelimella on helppoa harjoitella ja kokeilla erilaisia kuvaamisen säätöjä ja apuvälineitä. Jos on vaikka uusi selfiekeppi, niin tutustu siihen ja sen mahdollisuuksiin ennen kuin menet kuvaamaan fanittamaasi merkkihenkilöä. Kokeileminen on aivan ilmaista. Sen sijaan ottaa kyllä pönttöön jos hieno kuvaustilanne menikin outouttaan pieleen.
Puhelin on hieno väline kuvaamiseen
Puhelimella on tehty mm. oikeita teatterissa esitettäviä elokuvia. Ja sitä käytetään jatkuvasti sekä vaativiin työtarkoituksiin että välttämättömiin arjen kuvauksiin ja koodien lukemiseen. Ja monille on sen viihdetarkoitus ja somen ymmärtämä kieli korvaamatonta. Kameran puhelimen tekniikka on todella pieneen tilaan mahdutettu korkealuokkainen toteutus.
Sen sijaa kirjoittaja ei ymmärrä joidenkin piirien erikoista vertailua varsinaisten kameroiden ja puhelimien välillä. On kuultu sanottavan, että jokin puhelinmerkki ja malli on niin hyvä, että se tekee varsinaisten kameroiden käytön tarpeettomaksi. Ei se niin mene. Jokin hyvä ei tee toista hyvää tarpeettomaksi. Kaikille tekniikoille löytyy käyttöä ja käyttäjiä.
Visuaalisen maailman ymmärtäminen
Netti ja kirjallisuus on pullollaan ohjeita, miten tulisi ottaa hyviä valokuvia. Eli sellaisia, jotka kiinnostavat ja miellyttävät silmää. On hyvä verrata valokuvien maailmaa kuvaamataiteeseen. Tauluistahan sanotaan, että niiden kauneus ja mielenkiinto on katsojan silmissä, ei itse teoksessa. Samoin valokuvan.
Ei ole mitään yleispätevää reseptiä, jolla tuo mielenkiinto saataisiin aikaan. On tosin suuri joukko erilaisia visuaalisia yksityiskohtia ja vinkkejä, joita noudattamalla on mahdollista saada mielenkiintoisempia kuvia. Meidän itse kunkin harrastuksesta riippuu, miten noihin visualisoinnin yksityiskohtiin suhtautuu. On tosi antoisaa, jos tutustuu paremman kuvaamisen keinoihin. Niissä on sitten vielä viimeinen kohta, jota huippuvalokuvaajat hyödyntävät: kuvaamisen säännöt ovat sitä varten, että niitä rikotaan. Ehkä niihin pitäisi kuitenkin ensin tutustua, ennen kuin voi niitä rikkoakaan.
Digitaalisen kuvaamisen aika aloitti aivan uuden luvun valokuvaamisessa. Nyt on kuvaaminen halpaa ja kuvia syntyy aivan miljoonittain. Ns. valokuvataide on kuollut lähes kokonaan. Määrä on nyt syrjäyttänyt perinteiset visualisoinnin arvot. Vai onko silti kuitenkaan? Edelleenkin me näemme välähdyksiä elämästä, kuvia, joista toiset ovat jostakin syystä kivempia kuin toiset.
Valokuvaamisen etiketti
Valokuvaamisessa pitää myös muistaa, että on olemassa kuvaamisen etiketti. Siihen sisältyy, että kuvia ei voi ottaa aivan vapaasti milloin vain, mistä vain kohteesta ja varsinkin jakaa tai käyttää niitä miten vain. Meillä kaikilla on yksilöllisyyden suojamme. Huomaavaista on, jos haluaa valokuvata vieraita ihmisiä lähempää, pyytää siihen lupa. Tavallisilla ihmisillä on laajempi yksilösuoja kuin julkisuuden henkilöillä.
Matkoilla ja ulkomailla on muistettava, että kaikissa paikoissa ei saa valokuvata ollenkaan; museoissa, näyttelyissä, esityksissä. Lisäksi jo pelkkä ihmisten kuvaaminen on joissakin maissa vähemmän toivottavaa tai peräti kiellettyä.
Ns. omaan käyttöön kuvaaminen on vapaampaa kuin kuvien jakelu edelleen ja varsinkin niiden kaupallinen hyödyntämien.
Näissä voi olla tietoja joita tarvitset
Millaisia muistikortteja puhelimeen? Tässä Muistikortit, eri laadut ja tyypit
Kuvausvinkkejä:
Kuvamuoto, itselaukaisin ja zoom
Koirien valokuvaaminen
Vinkkejä salaman käyttöön
Kuvien siirto ja kopiointi Miten siirrän tai kopioin kuvia toiseen laitteeseen
Miten saada kadonneet kuvat takaisin Kuva tai kuvia kadonnut
Miten kuvat järjestykseen Kuvien organisointi – kuvat järjestykseen
Millä kuvia editoimaan? Kuvankäsittelyohjelmat valintaopas
Puhelinkameran säätäminen Pitääkö älypuhelimen kameraa säätää
Tagit: Kuvat, Nettitietoa, Puhelin, Puhelinkamerat, Valokuvaus, Valokuvaus puhelimella